Kannatti taas mennä (vaikka väsyttikin)
Viime perjantaina olin vielä flunssassa, mutta mentävä oli, kun kulttuuri kutsui. Suuntasimme ensin Vauvojen taidetuokioon Kansallisoopperaan, joka uhkasi osaltani kutistua tanssahteluksi Alminsalin aulassa.
Poikamme on harkitsevainen, hymyileväinen ja rauhallinen, mutta hetkittäin myös arka ja hidas tutustumaan uusiin paikkoihin. Aamu-unet vaunuissa ja bussissa eivät onnistuneet, joten lapsi oli jo aloittaessa väsynyt. Niinpä ensimmäinen laulu kirvoitti heläjävän itkun, jota tosiaan hiljennettiin aulassa asti. Hetkeksi pääsimme ihan rinkiin asti mukaan, mutta loppulaulu, joka nyt vain sattui olemaan sama kuin ensimmäinen biisi, avasi jälleen kyynelhanat. Tämän episodin jälkeen mietin, että tässä perheessä taidetuokioiden suurin anti taitaa olla suunnattu vanhemmille ja että poika pärjää hyvin vähän vähemmälläkin viihteellä. Onhan se toisaalta suloista seurata, miten tiukkaan pää kääntyilee, kun ympäristössä riittää runsaasti tutkittavaa, uudenlaisista ikkunoista toisenlaiseen kaikupohjaan, mutta poika tarvitsisi toisissa tilanteissa selkeästi enemmän sopeutumisaikaa.
Tämän jälkeen pieni mies nukahtikin vaunuihin ja suuntasimme sushin kautta kohti Messukeskusta. Koska siellähän tietysti on hiljaista ja rauhallista ja vain vähän ärsykkeitä. Onneksi messuilta sai lainata kantorepun, kun en ollut tajunnut ottaa omaa mukaan. Siinä poika killisteli eikä malttanut nukkua missään välissä.
Minulla oli siis suunnaton onni voittaa kaksikin lippua Lapsimessuille, toisen Jokiska-blogista ja toisen Baby Shown kautta, joten pystyin piffaamaan myös äitikaverin seurakseni. Meillä ei ollut suuria odotuksia eikä aikomuksia, vähän oli tarkoitus kierrellä ModelExpon puolella ja tsekkailla lastenvaatteiden tarjontaa.
Messuilla olisi ollut paljon mielenkiintoista ohjelmaa, mutta me emme ehtineet emmekä malttaneet istua alas. Tavarapuolelta tutkimme turvaistuintarjontaa, mielelläni olisin tutustunut myös matkarattaisiin, mutta törmäsimme vain sellaisiin, jotka ovat minun budjetilleni liikaa. En usko, että kiersimme edes järjestelmällisesti koko messualuetta. Pienoismallien puolelta aloittaminen onneksi toi tietoomme messualueen reunassa olleen rauhallisemman kahvilan, jossa myöhemmin myös kahvittelimme.
Ostin. Vauvalle vaatteen ja ruokailutarvikkeita. Kestositeitä ja pari lisäimua kestovaippoihin (josko tästä vihdoin!). Sain. Hyödyllisiä tavaroita kiitokseksi siitä, että lainasin kantoreppua. Palautin. Yhden ilmaisen vauvakassin, jossa oli meille liian pieniä vaippoja. Tuhlasin. Ostin itselleni kaksikin mekkoa.
Tykkäsinkö? Tykkäsin. En tiedä olisinko mennyt ilman voitettuja lippuja, voi olla että flunssa ja väsymys olisivat vieneet kotiinpäin, mutta parempi näin. Jäin silti miettimään sitä, että messuilla tosiaan saattaa saada halvemmalla vaatteita, mutta noin lähtökohtaisesti sisäänpääsystäkin pitää maksaa. Siksipä messuilla on syytä olla myös muuta tarjontaa kuin vaate- tai tavaratarjouksia.
Ensi vuonna otan kyllä joko miehen mukaan (otin jo videota radio-ohjattavista autoista houkuttimeksi), sillä nyt oli vielä kohtuullisen helppo liikkua tuon pötkön kanssa, mutta kunhan hän ottaa jalat alleen, en varmasti pysyisi vilinässä perässä ja ymmärrettävästi mielenkiinnon kohteemme saattaisivat hieman erota toisistaan, tai sitten jätän lapsen reilusti hoitoon. Vaihtoehtoisesti voinen yrittää voittaa jälleen useita messulippuja ja koluta keskusta perättäisinä päivinä. Monen kojun kohdalla mietiskelinkin että tulevina vuosina tuonnekin on kenties asiaa, siinä missä yritän edelleen pitää lapseen kohdistuvan kuluttamisen kohtuullisena.
Iltapäivällä oli pakko lähteä pientä hölkkää kohti kotia, sillä illan laulutunti lähestyi ja ärsyketulvasta uupuneella vauvalla oli vielä edessä parituntinen serkkujen ja heidän vanhempiensa seurassa. (Miten niin kaikki tuntuu aina kasautuvan samalle viikonpäivälle?)
Myöhemmin illalla flunssainen kroppa antoi kommenttia siitä, että pitikin olla melkein koko päivä liikenteessä. Jalkoja särki ja uuvutti. Olisin mieluusti vedellyt päiväunia koko viikonlopun, mutta sattuipa niin että seuraavana aamuna olisi oltava junassa jo ennen kymmentä, kohteena Turku.
Mietin miten jaksaisimme. Vuorossa olisi teatteria ja hoitoon jäävä lapsi, jonka vierastamisen aloittamista jännitän joka kerta. Säätiedotukset olivat yhtä epävakaisia kuin mieleni. Miten tähän kaikkeen reagoi kaupunki, jota myös Suomen Pariisiksi kutsutaan? Vieläkö kannatti lähteä, vai olisiko kannattanut jäädä kotiin ns. hyvän sään aikana?
Näinkö koukutetaan lukija odottamaan seuraavaa osaa? Sellainenkin siis tulee, ennemmin tai myöhemmin. Jos vanhoista merkeistä pitäisi päätellä niin todennäköisesti vähän myöhemmin. Mutta eihän sitä ikinä tiedä!