Katsoa kohti
Täällä lähiössä on ollut taas menoa ja meininkiä. Viime lauantaina teinit riehuivat junassa, tiistai-iltana yhytin puskapissaavan pojan. Hän oli liikkeellä kahden mopoilevan kaverinsa kanssa, tuli kysymään minulta ”Onks sulla joku hätä?”, johon en voinut vastata kuin ”Ei mut sulla tais olla”. Puhuin silloin puhelimessa ja vasta myöhemmin osasin olla onnellinen, ettei minulla ollut päälläni se kaikkein tunnistettavin ulkotakkini, että jäisin mahdollisimman pian unholaan.
Olen aiemmin myös huutanut Kauppatorin rannassa kuseskelevalle ”Hyvin sä vedät!”. Keskellä kirkasta kesäiltaa.
Joukkotappelun tiimellyksessä kysyin yhdeltä tytöltä, mistä jutussa oli oikeastaan kyse. Tilanne oli sekä ahdistava että huvittava, teini-ikäisiä uhoamassa toisilleen, enemmän sellaista ovileikkiä, nyt ne jää pois, jäädään mekin, ei ne jääkään, ei mekään, mutta joukossa usein tyhmyys tiivistyy. Halusin kuitenkin päästä jotenkin tilanteeseen sisälle. Kirjoitin jo aiemmin siitä, miten koko kaupungin pitäisi kasvattaa. Olen siirtänyt ajattelutapaani nuorista myös aikuisiin.
Otsikon mukaisesti olen alkanut katsoa enemmän kohti. Kohti niitä julkijuopottelevia ihmisiä asemalla. Harrastan siis sitä, mitä joku voisi kutsua paheksuvaksi mulkoiluksi. Itse koen sen enemmän nähdyksi tulemisen mahdollisuudesta, hyvässä ja pahassa. Ja tietynlaiseksi uteliaisuudeksi omalta puoleltani, mitä kaikkea voikaan nähdä, kun vain avaa silmänsä ja katsoo ympärilleen. On myös tilanteita, joissa voin hymyillä ystävällisesti tai auttaa, koska katson ja huomaan.
Useimmat julkipissaajatkin varmaan jollain tasolla tietävät, ettei se ole ihan okei, mutta sitä ajattelee ettei kukaan huomaa, ei kukaan näe. Mutta minä näin, minua häiritsi ja tein sen tiettäväksi. Puskaan voi hyvin pissailla syrjemmällä, onpa sitä tullut tehtyä itsekin mökin metsälenkeillä, mutta en minä silloinkaan mene kenenkään pihan nurkkaan kykkimään. Jotain yksityisyyttä, kiitos.
Osa minusta odottaa, milloin saan päälleni vähintään sylkeä tai toisen ihmisen. Mutta minä en voi jatkuvasti katsoa pois. Kai se on myös minun työtäni, katsoa kohti, nähdä se mitä on nähtävissä ja kertoa siitä muille.