Keväitä

Kevät on hyökynyt päälle. Se tapahtuu aina yllättäen. Valon määrä lisääntyy hetkessä ja vihreys räjähtää silmille. Saariston satamat -ryhmä kiusaa minua ihanilla veneilykuvilla (toki jo noin pääsiäisestä asti) ja mökille tekisi mieleni. Vielä en ehdi, kesäkuussa sitten, häiden jälkeen. Toivoo hän, ja katsoo sitten kalenteriaan. Jostain aikaa on kuitenkin varastettava, kevät ja kesä etenee konkreettisimmin maalla. Toki myös junamatkalla Järvenpäähän, matkalla joka on samalla tuskaisen tuttu ja vähän jo vieras. Kaukaa kaikuu mennyttä elämää, on sellainen hetki, että mietin mitä on ollut suhteessa tulevaan ja minkälaisia asioita toivoisin tähän hetkeen.

Toukokuu 2006. Keltainen seinä Kalliossa. Pöydällä muistilehtiö. Tuona vuonna kirjoitin enemmän kuin koskaan ennen. Seuraavana syksynä lähdin opiskelemaan Joensuuhun. Palasin Kallioon vielä seuraavaksi kesäksi, samaan asuntoon ja työpaikkaan, vaikka olin ollut välissä yhdeksän kuukautta poissa. Surrealistinen fiilis.

Viimeisen Joensuun kodin ikkunasta räpsäisty kuva risteyksestä vuonna 2009. Asuin Joensuussa kolmessa eri osoitteessa. Viimeisin oli kuudenkymmenen neliön kaksio, joka oli silkkaa luksusta yhteisasumiseen tottuneelle. Huonekaluja siellä tosin oli tuskin nimeksikään. Kävin tuossa kodissa vuosi valmistumisen jälkeen, kun koulukaveri asui siellä ja ovessa oli vielä oma nimeni. Se(kin) tuntui oudolta.

Toukokuussa 2010 valmistujaismatkalla Etelä-Ranskassa. Cannesissa purjeveneiden mastojen välistä loisti kuu. Elämä oli kevyttä, ainakin hetken.

Valkovuokot kukkivat lumisateen seassa keväällä 2011. Mökillä tietysti.

Kunnon nuotio! 2012 tuhosin vanhan sahapukin, tietysti polttamalla. Samalla meni aika kasa roskia. Sinä keväänä perustin mökille kasvimaan, jonka sato jäi lopulta hyvin pieneksi. Nyt se kasvaa varmaan jo saniaisia taas.Aika monelta toukokuulta löytyy kuva mökiltä. Tämä linnunpesä on vuodelta 2013. Nyt kun siellä käy harvemmin, ehtii luonto vallata itselleen mitä omituisimpia paikkoja. Ampiaispesien häätäminen kauden alussa olisi etenkin tärkeää, että meno olisi puolin ja toisin rauhaisaa. Kukahan sen tekisi tänä vuonna?

Joskus keväthetkiä kokee myös kaupungissa, vaikka mökille kaipaankin. Kaksi vuotta sitten istuimme ihastelemassa Hietsun auringonlaskua, samaan aikaan kun miehen veli hyppäsi varjolla taivaalta.Tämä kaunokainen on kuvattu paikallisen Fidan myymälässä ja kotiutui meille paria viikkoa myöhemmin puoleen hintaan keväällä 2015. Edelleen uutta pintakäsittelyä odottava senkki on oleskellut jo keittiössä ja olohuoneessa, aiottu loppusijoituspaikka on (kai) edelleen makuuhuone.

Lauantaina geokätköjä etsimässä sillan alla. Puistossa oli niin paljon yleisöä, että kaikkiin koloihin ei pystynyt kurkkaamaan. Täytyy siis palata sinänsä idylliseen paikkaan arki-illan hämärissä.

Melkein jokaiselta toukokuulta löytyy kuva mökiltä. Tai ainakin huhtikuun lopusta tai heti kesäkuun alusta. Niin toivottavasti tänäkin vuonna, tosiaan viimeistään sieltä kesäkuun puolelta.

Vuosiin mahtuisi muutama muukin matka, vappupallo ja rakennusprojekti eli paljon kaikenlaista. Siksi kai onkin hetkeksi hyvä pysähtyä, katsoa suuria kaaria mutta myös pieniä yksityiskohtia. Kuvat vievät niiden äärelle helposti, jatkossa auttaa myös yöpöydällä asustava viiden vuoden päiväkirja, johon rustaan päivän päätteeksi sanan tai pari. En pelkkää kiitollisuutta, vaikka toki sitäkin, mutta myös paljon arkisempia asioita. 

Kaikkea ei ole syytäkään muistaa ja paljon saa rauhassa unohtua, mutta joskus, joskus on hyvä ymmärtää, että mennyt on jo ohi, hyvässä ja pahassa, ja se mitä on tänään, on vain tänään.