Liikkuvaa lomaa

Lomatoiveideni joukossa oli yksi uusi asia: liikunta. Toivoin, että harrastaisimme lomalla yhdessä myös liikuntaa, mielellään hikisellaista, erikseen suoritettavaa ja tavoitteellista. Otin ehkä ensimmäistä kertaa liikuntavaatteet mukaan lomavarusteisiin, sykemittaria myöten.

Loman aloitus hoitui syntymäpäiväjuhlinnalla, ylensyönnillä ja sitä seuranneella pahoinvoinnilla. Seuraavana päivänä siirryimme meidän, eli minun ja siskoni, mökille, jossa mies jatkoi sairaslomaansa (flunssa, ei pahoinvointia). Ajatuksissa oli jatkaa maalaushommia, mutta koko ajan satoi. Tai ainakin vähän väliä. Torstai-iltana oli kirkasta sen aikaa, että rämmimme puolitoista tuntia metsässä. Mies on ihanan luottavainen suuntavaistoni suhteen. Pihaan ehtiessämme alkoi jälleen sataa.

(Tätä kaikkea olisi ollut tarjolla…)

(…mutta loma alkoi lähinnä täällä ja sohvalla.)

Perjantaina suuntasimme saaristoon. Emme olleet maalanneet yhtään, mutta mies alkoi tervehtyä. Lauantaina lähdimme tutustumaan Vanhaan Malmiin Paraisille Gamla Malmen kallar -tapahtumaan. Mies kokeili kangaspuita. Hyötyliikuntaa. Kylillä tepastelu kruunattiin tietysti kirkkokäynnillä ja munkkikahveilla.

(Paikallisen sepän taidonnäyte.)

Alkuviikosta oli vuorossa toinen virallinen liikunnallinen tapahtuma, kun vuoroin hölkkäsimme ja kävelimme kuntopolulla. Päivä oli harvinaisen aurinkoinen ja lämmin. Jaksoin ihmetellä, että todella olin siellä, että todella tahdoin kohottaa sykkeitäni enkä vain maata riippukeinussa lukemassa. Tosin oli edelleen aika kalsea keli, mutta saaristossa ei satanut.

Bongasimme kaatuneen puun, jonka pistimme palasiksi. Urakka sisälsi runsaasti crossfit-henkistä pöllien nostelua, työntämistä ja pyörittelyä, vaikka yhytimme ystävällisen naapurin miehenkin traktorihommiin. Samalla solmittiin suhteita.

Seuraavien päivien fyysinen urakointi keskittyi autossa hereillä pysymiseen, mahdollisten hirvien bongaamiseen tien vieruksilta ja jazzailuun. Porista porskutimme kotiin, jossa viikonlopun ajan olimme aivan pihalla. Aamiainen hoitui torikahveilla ja mies sai elämänsä ensimmäisen migreenin.

Sitten taisimme vähän remontoida ja järjestellä, pyykkikone pyöritti reissussa rähjääntyneitä. Yhden päivän vietimme ensin leppoisasti kävellen ja loppuvaiheessa Asuntomessujen kohteissa säntäillen. Neljä minuuttia per talo kertoo jonkinlaisesta tahdista. Omakotitaloon ei ole vieläkään hinkua.

Loppuviikosta kävimme koeajamassa miehen isän ”uutta” purjevenettä. Siitä se ajatus sitten lähti. Kenties myös ilahdutimme ystäviämme mökkivierailulla, mutta ajatukset askartelivat jo kovasti siinä, mitä kaikkea pitäisi hankkia ja haalia, mikäli vene starttaisi maanantaiaamuna kohti saaristoa. Ajelimme jälleen kakkostietä peurojen kurkkiessa pensaikoista.

(Testasimme kestävyyttämme telttaelämään.)

Sunnuntaina ajoimme ympäri hallihelvettejä etsimässä kaikkea tarpeellista venereissulle. Pieni Joe 17 -purjevene kun ei ole lähtökohtaisesti kovin kummoisesti varusteltu. Seuraavat kuusi päivää olin niin kippurassa, että niskat olivat jatkuvasti kipeät. Ensimmäisen päivän jälkeen jaksoin vielä venytellä lonkankoukistajia, sitten taisin antaa periksi.

Pääsimme perille lauantai-iltana. Istuimme iltaa kuin sankarit, kertoen ja kuunnellen tarinoita reissuista. Sunnuntaina kotiuduimme myöhään, pää vielä merellä, kroppakin vähän keinuen pitkän automatkan jäljiltä.

Purjehdusreissulla ei olisi tehnyt yhtään pahaa oikoa jalkojaan enemmältikin rannassa tai pulahtaa mereen uimaan, mutta tulossa olevan kuvauksen jälkeen voi ehkä ymmärtää miksei siihen tällä kertaa ollut mahdollisuutta.

Loman liikunnallinen saldo oli siis kuitenkin enemmän hyötyliikunnan puolelta. Tässä asiassa aktiivisuusrannekkeeni on eri mieltä, mutta lukuisten empiiristen tutkimusteni jälkeen olen todennut sen rekisteröivän seisomista tai seisten tehtäviä askareita hävyttömän huonosti. Itse olisin toivonut enemmän aktiivista liikuntaa, mutta mielestäni tämä oli hyvä osoitus siitä, että vaikka arjessa niitä valintoja osaa jo ehkä tehdä, on niiden vieminen lomalle vielä haastavaa. Sen lisäksi mies ei ole sitoutunut liikkumisprojektiini osallistuvana osapuolena, joten minun olisi pitänyt olla aktiivisempi aloitteissani.

Liikuntavaatteet olivat silti käytössä. Puuhommissa fleeceni ryvettyi ja tuoksui pitkään bensalta. Veneessä jumppatrikoot toimivat mainiosti alimpina housuina, niillä kehtasi kipaista satamissa konttoriin ja vessaan heti rantauduttua. Enkä voi kuin hehkuttaa Casallin housujen monipuolisuutta (näin heti kulutuskriittisen postaukseni jälkeen), ne ovat olleet miellyttävät ja niin helpot käyttää, että pelkään kuluttavani puhki. Harkinnassa onkin hankkia toiset, varmuuden vuoksi.

Luulisi siis, että loman jälkeisessä arjessa olisin suorastaan hingunnut liikkumaan. Olenkin, mutta vasta ajatuksen asteella. Olen valinnut syksyksi kursseja (BalletFitiä, Pilatesta, ehkä joogaa) ja olen menossa tutustumaan paikallisen uimahallin kuntosaliin. Ikävöin kuntokeskusta, mutta olen todennut saavani vähille rahoilleni parempaa vastinetta muualta. Syksylle on siis luvassa useampi viikottainen liikuntakerta.

(Toivon ehtiväni näihin maisemiin vielä tänä kesänä.)

Tähän mennessä olen jälleen purjehtinut päivän, tai kenties ollut enemmän purserina ja maannut kajuutassa siirtämässä veneen painopistettä eteenpäin. Sunnuntaina testasimme pyörien kuljettamista junassa ja näimme vähän enemmän uusia maisemia pyörälenkillä, jonka jäljiltä totesin, ettei kuntoni ole ainakaan parantunut lomalla. Sykkeet pysyivät kohtuullisina, mutta niin vauhtikin.

Vähän harmittaa, etten pystynyt siirtämään oppejani loman käytäntöihin, mutta lomalla mieliala pysyi onneksi korkealla ilman hikiliikuntaakin. Arjessa ei niin ole, levottomuus iskee, mutta sen taltuttamiseksi on siis keinoja, jotka on vain otettava käyttöön.