Mies sanoi, minä kuuntelin

Kysyin viikonloppuna mieheltä, tuleeko blogin aiheista tai sisällöstä monikin juttu hänelle yllätyksenä. Yleensä ollaan jollain tasolla puhuttu asioista, joista sitten myös kirjoitan, mutta jokin keskustelussa sivulauseena ollut asia saattaakin tekstin seasta pompata toisella lailla esiin. Miehen vastaus yllätti.

Olen kuulemma blogissa paljon pehmeämpi kuin elämässä yleensä.

Osin tunnistan ja tunnustan tämän. Pyrin lausemuodoissani ottamaan lukijan jo jotenkin huomioon ja tiettyjä mielipiteitä pehmennän ihan vain sen takia, että tiedän tuttujenkin tätä lukevan. Toisissa asioissa taas kirjoitan disclaimerit mielessä, koska tiedostan että asioista voidaan olla montaa mieltä. En siis haluaisi vieraannuttaa yhtäkään lukijaa sillä, että kovasti julistaisin jotain (vaikka sellaistakin olen kyllä kirjoittanut). 

Jäin silti pohtimaan asiaa. Proosakirjoittajana olen runollinen ja polveileva, sama tyyli eksyy välillä tännekin. Erityisesti tajunnanvirtatyyppisissä teksteissä lauseet ovat pitkiä, pilkuilla tauotettuja, ajatusta seuraavia. 

Mies sanoi, että koska hän on itsekin ilmaisussaan hitaahko ja kaarteleva, olisi kiva lukea jotain nopeaa ja iskevää. Kontrasti arkisen puhetyylin ja tämän ilmaisun välillä on siis olemassa. En tiedä, haluanko silti kovasti muuttaa tyyliäni. Tämä on silti hyvä jatko pohdintaani blogin olemassaoloon ja paikkaan, ja jopa siihen että onko perjantain kaltaisella postauksella tilaa täällä. Rajausta ja aihetta mietin edelleen. 

Ymmärrän myös sen, että kovin pehmeä ilmaisu saattaa vaikuttaa kiertelyltä ja/tai hurskastelulta, mikä voi hyvinkin vieraannuttaa blogin parista. Ja hassua kyllä, vaikka yhdistän mielessäni iskevyyden henkilökohtaisuuteen, tiedän sellaisiakin kirjoittajia, jotka ovat juurikin parhaimmillaan tiiviissä ilmaisussa, eivätkä jaa koko elämäänsä blogissa. He seisovat kirjoittamiensa asioiden takana, mutta tiedän vain osan heidän mielipiteistään. 

Toisaalta mies kuulee mielipiteeni melko lailla sensuroimatta, koska en koe tarvetta sievistellä asioita hänelle. Eroa on siinäkin, miten asiansa ilmaisee vaikkapa ensiharmituksessa tai siskolleen työpaikan kriiseistä ja kuinka niistä puhuu suoraan pomon kanssa. Elämää sekin ja erilaista ilmaisua.

Mutta kyllä, voisin vähän terävöittää, hmm, virtuaalista kynääni? Kynsiäni en voi, koska ne ovat nytkin hieman liian pitkät ja häiritsevät kirjoittamista. Olisihan se kiva herättää myös vähän keskustelua, eikä tuutata blogiskeneen vain tasaista, vaaleanpunaista massaa. 

(Kuvituksena löytö Pixabaystä, kun aikomuksenani oli kirjoittaa nais- ja mieskuvastoista, mutta en sitten jaksanutkaan.)