Mistä tietää että on terve?

Nenä vuotaa, mutta tukkoisuus voi olla myös allergiaa. Kurkkua vähän kuivaa, mutta sen siitä saa, kun hengailee sisätiloissa kodissa, jossa yhä leijuu kestoremonttipöly. Välillä on vähän lämpöä, kropassa tuntuu monenlaista jäynää, mutta peruslämpönikin on korkea ja kai se selkä hajoaa, kun vanuu monta päivää sohvalla läppärin kanssa.

Syöminen on ollut edelleen kivaa, herkuttelu ei ole riistäytynyt käsistä eikä paino lähtenyt rakettimaiseen nousuun.

Mutta milloin tietää olevansa taas siinä kunnossa, että oikeasti kannattaa lähteä pihalle nauttimaan auringonpaisteesta ja ottamaan hikeä pintaan? Eilen kävelin vanhoilla kotikulmillani, aurinko paistoi silloinkin, oli lämmin ja kuuma ja kylmä yhtäaikaa. Siitä kai sen sitten tietää. Paitsi että eilen otti monessa kohtaa ihan tosi paljon päähän, oli kiukkuhikeä ja raivokkaita kyyneleitä, oli ylipäänsä aika huono päivä, joten johtuuko fyysinen olo henkisestä väsymyksestä vai toisinpäin?

Minulla on ollut jo pitkään käytössäni kaupassakäyntitesti sairauden selättämisen merkkinä. Kotona haahuillessa olo saattaa tuntua ihan mukavalta jo, ja mikäs siinä, kun voi vartin välein oikaista sohvalle pitkälleen. Kauppareissu paljastaa kuitenkin useimmiten sen todellisuuden, että onko kyse vielä sairaudesta vai ihan vaan saamattomuudesta, että onko jo niin tottunut lempeisiin päiviin, ettei vaan viitsi vielä tervehtyä. (Viitsimättömyys on toisille varmasti vieras ajatus ja kyllä, todellakin, tässä kohtaa itseäkin kutkuttelisi lähteä lenkille tai salille nostamaan rautaa, kerrankin muistaa ottaa pesukamat mukaan ja vihdoin kokeilla infrapunasaunaa. Mutta oli myös aika, jolloin sairasloma olisi puolestani saanut jatkua ikuisesti.)

Kaupassakäyntitesti suoritetaan seuraavasti: käy kaupassa. Siinä missä yleensäkin käyt. Suunnilleen sillä samalla kaavalla kuin yleensä. Jos kaapit ovat sairastamisen aikana tyhjentyneet, vielä parempi, on enemmän testattavaa.

Kauppareissu koettelee muistia. Kauppalista on aina hyvä asia, mutta jostain syystä en osaa kirjata sinne kaikkea, joten listan lisäksi on epämääräisiä ”jos siellä on sitä tai tätä niin voisi ostaa tuota ja tehdä sitä”. Jos lista onkin täydellinen, muistitestinä voi käyttää sitä, kuinka usein sitä joutuu vilkuilemaan. Suhteessa tietysti omaan, aiempaan käytökseen.

Kauppareissu testaa kykyä olla jaloillaan vähintään puoli tuntia. Yleensä kaupasta kannattaa myös ostaa sen verran tavaraa, että joutuu kotimatkalla vähän niin kuin vahingossa hieman hikoilemaan niitä ostoskasseja raahatessaan. Minun maailmassani kauppareissut hoidetaan useimmiten jalkaisin lähikauppaan, mutta voisin kuvitella, että sama efekti saadaan kuljetettaessa perhekoon ostoksia parkkihalliin (ilman kärryjä!). Autoilevat ihmiset voivat myös tutkia tarkkaavaisuuttaan liikenteessä. Muutaman päivän kotonaolon jälkeen maailma vaikuttaa joka tapauksessa vähän villimmältä, mutta toistuvat ”oho”:t liikenteessä eivät lupaa kovin hyvää terveyden kannalta.

Tarkkaavaisuuttaan voi tutkia myös julkisissa kulkuvälineissä: kuinka paljon pitää skarpata, että muistaa jäädä oikealla pysäkillä pois. Kävellen kotiin tullut voi testata autopilotoinnin määrää muistelemalla kotiintuloreittiänsä. Sairaana ja väsyneenä nimittäin helposti toimii niin kuin aina ennenkin ja suoriutuu asioista kohtalaisesti, mutta vailla selkeitä muistikuvia.

Jos kassa joutuu kysymään bonuskorttia, jonka normaalisti näytät automaattisesti tai jos jäädyt PIN-koodin näppäilyssä, et todennäköisesti ole vielä riittävän terve. Huomattavaa on, että arvio pitää tietenkin suhteuttaa siihen omaan tapaan tehdä asioita. Jos kortit tai rahat eivät yleensäkään pysy näpeissäsi, ei niiden heitteleminen kassalla oikeuta vielä yhtään sairaslomapäivään. Jos taas kauppareissusi sujuvat yleensä sujuvasti, olet aina askeleen edellä välikapulan, bonuskorttien, pakkaamisen ja maksamisen kanssa, ja nyt huomaat ostostesi valuvan edellisen perässä väärälle tyypille, kannattaa pohtia, pitäisikö sittenkin vielä katsoa yksi kausi mitä-tahansa-hömppää siellä sohvalla.

Lopullinen arviointi tapahtuu kotona. Jos jaksat purkaa ostoksesi, ehkä vielä laittaa jopa ruokaa ostamistasi aineksista (ja olet muistanut ostaa kaiken haluamasi), olet todennäköisesti riittävän terve palataksesi työelämään. Jos taas istahdat heti kotiinpalattuasi eteisen penkille ja pyyhit tuskanhikeä otsaltasi, etkä kaipaisi mitään muuta niin kuin sohvaviltin pehmeää seuraa, kannattaa harkita töihinpaluuta vielä ainakin päivän verran.

Itsensä huijaaminen kotioloissa onnistuu helposti – suuntaan tai toiseen. Ei ole ollut yksi tai kaksi kertaa, kun olen itsekin istunut aamubussissa matkalla työpaikalle ja todennut, että ei ehkä sittenkään ollut ihan vielä fiksu idea. Kauppareissua ei tietenkään voi verrata täyteen työpäivään, mutta jos et suoriudu tuosta periaatteessa yksinkertaisesta tehtävästä ja jaksa olla tuntia kauempaa oikeasti pystyssä, tuskin jaksat kahdeksaakaan tuntia. Voi hyvinkin olla, että kauppareissu sujuu kolme neljäsosaltaan loistavasti, ja se yksi neljäsosa voi olla ihan vaan järkytystä siitä, että maailma on yhä olemassa sairaskuplan ulkopuolella. Arvio on kuitenkin lopulta jokaisen oma, joten mitään nyrkkisääntöä en voi tähän antaa. Voin vain lämpimästi suositella tätä tapaa, sillä aionpa laittaa itsenikin testiin tekemällä perjantai-iltaisen ekskursion lähikauppaan.

Sillä, tarttuuko sieltä mukaan jäätelöä vai ei, ei ole mitään tekemistä terveydentilan kanssa.