Muutosvastaisuudesta

”Meillä olis tässä tällainen idea…”

”Ei! Ei, ei, ei, ei, ei.”

”No me vähän pohdittiin, että jos…”

”Ei todellakaan!”

”Kun on kuitenkin ollut puhetta, että tämä olis epäkohta…”

”Ei ole. Ei mulle ainakaan. En mä tollasta tarvii. Mä haluun tätä, tota ja tollasta, mut en ainakaan sitä mitä te ehdotatte, koska MÄ en tarvii sitä.”

”Niin no, ollaan vähän laskeskeltu, että tässä vois sitten hyötyä…”

”Kukahan idiootti niitäkin laskelmia tekee? Johan tässä maalaisjärkikin sanoo, että kustannukset ylittää hyödyt mennen tullen. Jos siis jotain hyötyä olevinaan tulisi, mihin en kyllä ollenkaan usko.”

”Kyllä tässä ihan ammattilaiset on asialla, että…”

”Yksi iso vitsi tämä!”

”On tässä ihan sellainen suunnitelma…”

”Vetäkää ne suunnitelmat pöntöstä alas. Me ei haluta muutoksia. Me ei haluta mitään, mikä voisi olla jotenkin meiltä pois. Eikä me ainakaan haluta juuri tuota, vaan ihan muihin juttuihin pitäisi kyllä keskittyä, niin ja siihen että miten minä haluan elää ja liikkua ja mitä juuri minä tarvitsen, eipä sillä mummolla siellä toisella puolella kaupunkia ole mitään väliä, tai on sillä, mutta minulta ette vie mitään, lapsiperheitä pitää tietysti tukea, mutta onko niiden kaikkien pakko tunkea asumaan tänne, eikä ainakaan niille ylisuurille maahanmuuttajaperheille mitään etuuksia enempää, kun ei tässä kanta-asukas pysy millään perässä, vuodesta 1965 ollaan tässä asuttu ja aina on ollut ihan hyvä näin, että mitä sitä muuttamaan. Ei, en tarvitse, en halua, en tahdo nähdä mitään muuta kuin metrin oman napani ympärille. Ja kyllä julkisen liikenteen rakentaminen pahentaa ruuhkia eikä niitä päiväkotejakaan saa rakentaa kuin keskelle peltoa, koska sinne tulee kuitenkin kauhea autoliikenne. Eikä KUKAAN halua asua tai toimia noin, tuo on ihan turhanaikaista hapatusta, kaikki haluavat asua omakotitalossa järven rannalla kahden auton kanssa ja ajaa viikonloppuna asioille automarkettiin, jossa on ilmainen pysäköinti ja parin jalkapallokentän verran kävelymatkaa lähikauppaan sieltä omalta autolta.”

Kuplassani minäkin, mutta tässä viime aikojen tunnelmia tiettyjen seuraamieni keskustelujen perusteella. Tulee ihan mieleen tämä omassa kodissa jylläävä uhmaikäinen, joka sanoo varmuuden vuoksi kaikkeen ”Ei!” vaikkei aina ehdi edes miettiä, että mitä kysytään ja mielipidettä on vaikea vaihtaa, paitsi pienen itkun ja pakotuksen kautta. Mutta sen sanon, ettei ole helppoa päättäjilläkään. Kaiken pitäisi parantua, mutta mitään ei saisi muuttaa.