Onnellisesti naimisissa

Olisi niin paljon kerrottavaa! Häistä ja kaikesta muusta, onnellisuusprojektista, arjesta, ihan kaikesta. Mutta elämä yllättää ja pyörittää kiireistä, päivityshetket muuttuvat silmät kiinni sohvalla suoritettaviksi, eivätkä pieniksi mustiksi merkeiksi ruudulle.

(Hääkimppu sai paikan vanhasta kahvipannusta. Kuka tarvitsee maljakoita?)

Naimisiin on siis päästy. Hieman sitten kuitenkin yllättäen, kaikkien niiden ihmisten kasvojen edessä, joiden nimet olivat pyörineet vieraslistassa sen pari kuukautta. Ajattelin tehdä yksityiskohtaisemman kuvailun sekä häistä että niiden valmisteluista vinkkeineen, mutta edelleen olen sitä mieltä että meille juhlien järjestäminen nopealla aikataululla oli hyvä päätös. Ja kaikki meni hyvin, kenties paremminkin kuin osasin kuvitella! Muutamassa kohtaa olisin voinut antaa hirviömorsiamen kuoriutua ihoni alta, mutta itselleni epätyypillinen rentous leimasi lopulta valmisteluja ja juhlaa, ja se oli oikein hyvä. 

Niin tyylikkäästi on sumennettu tämäkin kuva! Meillä oli valokuvaaja mukanamme koko illan, ja vaikken ole nähnyt vielä yhtään kuvaa, uskon että ratkaisu oli oikea. Hääpäivä oli hieman viileä ja harmaa (olen siis ihan vähän harmissani, ettei osunut aurinkoinen hellepäivä, vaikka tosiasiassa sää oli keskimääräistä toukokuuta parempi), ja olimme paljon kannen alla, jossa valaistus oli hämärä. Ikäväkseni olen myös huomannut, että muiden ottamat kuvat harvoin päätyvät kohteelle asti, olemme usein reissussa ilman omaa kameraa koska niin moni kuvaa joka tapauksessa, mutta yhteinen elämämme on varsin huonosti dokumentoitu ainakin meidän arkistoissamme. Ylläolevat kuvat ovat molemmat vieraiden ottamia.

Kuherruskuukausi on siis meneillään. Kalenterissa yllättää lyhenevä etäisyys Pariisin-matkan alkamiseen. Meistä olisi ollut hassua lähteä jo sunnuntaina matkalle. Oma tunnelmansa oli toki siinä, että heräsin jo puoli kuudelta ja päivä muistutti hyvin vahvasti pahaa krapulapäivää, puhtaasti väsymyksen takia. Taisi sitten kuitenkin jännittää. Mutta nyt ehtii vähän palata arkeen, avata ennen hääpäivää tulleet laskut ja ratkoa tulevan kesän aikatauluja. Nukkua pois univelkoja ja yrittää sopeutua uuteen sukunimeen, joka tosin passiasioiden takia ei ole vielä virallinen. 

Minusta tuntuu, että meillä oli oikeasti lämminhenkiset ja hyvät juhlat. Eihän kaikki mennyt ihan putkeen, eikä ikinä menekään, väitti suutarikin kun vein kenkiä venytettäväksi, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin. Ainakin itselleni jäi koko päivästä hyvä tunne. Ja sillä tavalla sopiva, että se oli hieno päivä, ilman että olisi tapahtunut hirvittävää henkistä notkahtamista stressin purkautumisen ja vain yhteen päivään keskittymisen takia. Elämä jatkuu, nyt toinenkin sormus sormessa, mutta toistaiseksi yllättävän samankaltaisena. Ja minusta se on juuri oikein.