Sauna lämpiää. On sunnuntai-ilta. Kävin ylimääräisissä kuoroharjoituksissa, lauloimme joululauluja. Mennessä ”eksyin” metsään, kuljin suurten kivien kupeessa ja aina haaveilen ottavani luontokuvia niille, joiden mielestä kaupungit ovat pelkkää betonia. Tullessa myöhästyin bussista, seuraavaa odotellessa ehdin kävellä aika monta pysäkkiä kotia kohti, en kuitenkaan koko matkaa, ei liikaa. 

Takanani on raskas viikko. On ollut sellaisia hetkiä, joiden yli on vaikea nähdä. Kun tuntuu, ettei elämä voi olla mitään muuta, ei voi tulla niitä päiviä, jolloin askel ja ajatukset kevenevät. Että elämä on väsymystä, harmaata, tärinää, haukotuksia, itkua ja silkkaa surkeutta. On se ollut muutakin, mutta en ole pystynyt siirtämään toisten asioiden parhautta toisiin vaan tuntunut jatkuvasti törmäävän upottavaan suohon, joka imaisee kaiken hyvän itseensä ja jättää jäljelle pelkän epäilyksen.

Yleensä pääsen ylitse pahimmista soista päivässä tai parissa. Opin ohittamaan silmäkkeet ja näkemään piilossa olevat makeat marjat. Tällä viikolla kaikki on kestänyt tavallista pidempään, enkä voi väittää olevani vieläkään kuivilla. Toivon, ettei tämä ole vain satunnainen, suuri mätäs suon keskellä. En oikeastaan itsekään usko niin. Mutta toivoisin tielleni hiekkamaata, varvikkoa ja suoria mäntyjä. 

Onnittelen itseäni siitä, etten ole pysähtynyt. Olen mennyt ja tehnyt, vaikka on tuntunut, että kaikkea on paljon, itse olen liikaa, minua väsyttää ja tahtoisin olla toisaalla. En vain tiedä, missä. En tiennyt enkä tiedä, koska minun elämäänihän tämä kaikki on. Hyvässä ja pahassa. On vain luotettava siihen, että olen osannut valita itselleni hyvää tekeviä asioita, että siitä on hyötyä kun laulan tai jumppaan, vaikka kädet ja jalat ovat jumissa ja harmonikkatunti kipeyttää olkavarret. 

Kurjinta ja samalla helpottavinta viime viikossa oli se, etten jaksanut taistella. Yleensä pistän itselleni vastaan, koska pystyn vakuuttumaan siitä, kuinka paljon hyvää elämässäni on. Tietysti on, mutta jostain se paha olokin kimpoaa. Voin esittää arvauksia, mutta en ole edelleenkään varma. En ole myöskään varma siitä, että itsensä kanssa vääntäminen on kaikkein hedelmällisin tapa. Se ei ole helppoa, ei minulle eikä toisille, jos tunnustan että nyt on aika lailla surkeaa, mutta ei minkäänlaisia ratkaisuja tilanteen parantamiseksi. En voi sanoa muuta kuin koita kestää. Että tämä on nyt tätä, enkä tiedä kuinka pitkään, mutta minun on nyt elettävä tämänkin läpi.

Ja tässä minä elelen. Ympärilläni on tullut pimeää. Astianpesukone ruksuttaa keittiössä. Sauna on pian lämmin. On sunnuntai-ilta.