Arvatkaapa vaan, olenko tehnyt kertaakaan niitä kehonhuoltoliikkeitä, joita PT minulle viime viikolla neuvoi? En. Olen sen sijaan sujuvasti syyllistänyt itseäni mm. suihkussa vatkuillessani, että lämpimän veden liiallisen kulutuksen lisäksi juuri tässäkin olisi sopiva viisiminuuttinen oman kropan ylläpitoon. Eipä ole auttanut sekään.

Olen siis syömisessä päässyt suunnilleen irti syyllistämisestä, mutta liikunnan suhteen samaa harjoitellaan.

Lauantaina jätin salitreenin väliin, mutta eilen kävimme boulderoimassa. Tukkoinen pää kiitti myös valinnastani pyöräillä paikalle ja takaisin; vaikka sää oli sateinen ja tuulinen, oli olo huomattavasti parempi koko illan. Sunnuntaiaamuna heräsin nimittäin aamukahdeksalta, mikä johti omituiseen yöpaitakoomailuun ja elokuvien katsomiseen, sekä epämääräiseen tuskasteluun sen sijaan, että olisin ottanut aikaisesta aamusta energisesti kaiken irti.

Ihka ensimmäisestä PT:n kanssa tehdystä treenistä tuli eilen kuluneeksi kuukausi. Tajusin tämän hieman haikeanakin. Kuten jo todettua, kropassa muutoksia näkee, mutta lähinnä yksityiskohdissa. Paino ei ole pudonnut toivotusti, mutta kiristin pääsiäisen jälkeen kaloreita hieman ja toivon, että tulosta näkyy. Pääasiallisena tavoitteenani kevään aikana on liikunnan sisällyttäminen arkeen, joten en liiemmälti stressaa painosta. Tässä kohtaa voisin toiveikkaasti todeta, että lihashan painaa enemmän kuin läski, mutta siitä on tuskin kyse. (Kyse on todennäköisesti Polar Loop -rannekkeen tavasta mitata kulutettuja kaloreita suhteessa todellisuuteen, mutta tästä ehkä enemmän myöhemmin.)

Kuukausi on mennyt nopeasti. Samaan aikaan tuntuu, että tällaistahan elämän liikunnan osalta tulisi olla. Ei monen päivän pausseja ja jollain tavalla tavoitteellista toimintaa. En tiedä, oliko eilen kiipeilyseinällä kyse enemmän kropan vai mielen hallinnan riittämättömyydestä, kun en tuntunut pystyvän paljoonkaan, mutta jos kroppa menee edellä niin mieli tulee ihan varmasti perässä. Ja tämä mielessä voi hiippailla sinne salille kroppaa kehittämään.

En silti mitenkään kiljahtele riemusta, että nyt tuo liikkumattomuuden peikko on viimein selätetty ja tästä eteenpäin elämä on pelkkää seinäkiipeilyä, kevyesti kipaistua juoksulenkkiä ja raudan nostamista kellarisalissa. Ehei. Olen aiemminkin viitannut siihen, että nyt minulla on tähän projektiin aikaa, joten sitä hyvällä omallatunnolla käytän. Mutta samaan aikaan mietin miten ehtisin tämän, jos minulla olisi enemmän velvollisuuksia. Jos en voisi sopia PT-tapaamista aamupäivälle tai järjestää päivän aikatauluja kehonhuoltotunnin ympärille. Vaikka tiedän, että liikunta lisää energiaa, en ole hullu ja kuvittele, että olen nyt onnistunut juurruttamaan sen tarpeeksi syvälle arkeeni niin ettei siitä tarvitsisi huolehtia.

Suunnitelmani ulottuu tällä hetkellä kesäkuulle. Toivon, että melkein neljä kuukautta säännöllistä treeniä ehtii koukuttaa minut. Kesällä tulee ylipäänsä liikuttua enemmän, joten lomakuukaudesta en ole kovin huolissani. Se, miten syksy asettuu, onkin isompi kysymysmerkki. Siihen tosin liittyy niin paljon muutakin kuin liikkuminen, joten sitä ei kannata liiemmälti vielä pohtia.

Mutta silti jännittää, miten lajipäivät tulevat asettumaan. Viime viikko sisälsi siis kaksi kiipeilykertaa, joka jossain kohtaa oli enemmänkin vakio, mutta nyt onnellinen vahinko. Siitäkin syystä kuntosalikerta jäi yhteen. Enkä oikein tiedä, onko kehonhuoltopäivä lepopäivä vai ei. Väittäisin että se ei ole puhdas lepopäivä, mutta mikä sitten on? Semmoinenko, jolloin maataan vain sohvalla eikä tehdä mitään? Vai muuten tavallinen päivä, mutta vailla mitään treeniä tai edes venyttelyä? Näitä pohdin ja opettelen. Näin kuukauden jälkeen ei voi puhua vielä mistään rutiineista, onhan minulta edelleen kokeilematta kaikki hikijumpat, joihin pitäisi kai jollain tavalla koukuttua, että kuntokeskus olisi kuukausimaksunsa arvoinen.

Olen siis yhä aloittelija, jolla on monta asiaa opittavana. Mutta vaikka sitä ei enää blogin nimestä huomaakaan, on tämä silti ensisijaisesti matka, jossa ei tärkeintä ole päästä perille, koska ”peri” muuttuu koko ajan.