Lauantaiaamuna suuntasimme Turkuun taskussamme musikaaliliput. Veimme tavaramme opiskelijayksiöön, jätimme vauvan hoitoon ja kävelimme neljän korttelin matkan kevein askelin Domino-teatteriin.

Olen kriittinen kulttuurin katsoja. Välillä se ärsyttää itseänikin. Mietin, että lauantai-iltapäivän musikaalinäytöksellä, joka oli aika lailla ex tempore -valinta, on kova paikka olla sen arvoinen, että vauva oli toista kertaa ikinä kenenkään perheemme ulkopuolisen seurassa ja ilman omia vanhempiaan. 

Liekö sitten kyse äitiaivojen aiheuttamasta taantumuksesta vai viime aikojen arjen ylijyräämäksi tulleesta olostani, mutta minä todella viihdyin katsomossa! Kyseessä oli siis Turun kaupunginteatterin Rock of Ages. Kyllä, juoni oli tuskallisen ohut ja välillä laulettiin hassusti englanniksi ja suomeksi sekaisin, mutta usein vastaavien esitysten synnyttämä myötähäpeä jäi kokonaan kokematta (no, yhden korkean nuotin Mikael Saari kiekaisi vähän sinnepäin, mutta sen annan anteeksi). 

Voin kuvitella, että minäkin jossain muussa mielentilassa tuhahtelisin vitseille ja helpoille nauruille, joita niitäkin näytökseen mahtui. Mutta koko kaartin ammattitaito kantoi hommaa niin vahvasti, että nekin tuntuivat vain itseironian jatkolta, vähän sellaiselta että laitoimme nämä tänne siksi, että tyhmimmätkin tajuavat nauraa. 

Mielestäni koko esitystä kuorrutti kepeys: sellainen että ei tätä liian tosissaan kukaan tee, mutta kaikki ovat niin ammattitaitoisia, että tietynlaisella rentoudella saavutetaan yksinkertaisesti enemmän kuin liialla yrittämisellä. 

(Kuva: Turun kaupunginteatteri)

Minä ihan oikeasti mietin, että kehtaanko kirjoittaa näitä ylistyssanoja, mutta aina ei voi tietää, mikä itselle kolahtaa vaikka toiselle ei. Kai me kaikki haluaisimme ennen kaikkea häikäistyä, tulla viihdytetyiksi, saada jotain uutta ajateltavaa, kokea jotain koskettavaa. Ja jos minä istun lauantai-iltapäivänä katsomossa, unohdan kaiken (tai ainakin melkein, pojan nimi vilahti esityksessä sanan osana ja silloin muistin että meillähän on vauva) ja olen vieräyttää muutaman kyyneleen kaikkien aikojen puhkikuluneimman slovarin kohdalla (Extreme: More than words) niin silloin esityksessä on pakko olla tehty jotain oikein.

Esityksen piti pyöriä ensin vain tämän vuoden loppuun, mutta tammikuulle on saatu lisäesityksiä, myös sellainen jossa on lupa laulaa mukana. Ihan niin suurta fania minusta ei kuoriutunut, mutta voin lämpimästi suositella esimerkiksi joulun välipäivien viihdepläjäykseksi. Lippuja on edelleen saatavilla kaikkiin näytöksiin, arki-iltoina opiskelijoille edulliseen kympin hintaan. 

Tämä reissu täytynee toisintaa keväällä, kun lavalle vyöryy Tom of Finland -musikaali. Turku rokkaa.