Vauvaperheen kotiin on pesiytynyt paljon uusia tuoksuja. Raskausajan hajuherkkyys on onneksi jo kadonnut, mutta näissä hormoneissa on vaikea tietää mikä on normaalia ja mikä ei. On hassua ajatella, että kotimme ominaistuoksu todennäköisesti muuttuu nyt, enkä haista sitä kuin vasta sitten kun olen ollut tarpeeksi pitkään poissa täältä.

Olen ollut omassa elämässäni hajusteeton jo varsin pitkään, hajuvesi on harvinaisuus ja nautin siitä, ettei mieskään käytä vahvasti tuoksuvaa partavettä. Haistan toisten parfyymit heidän jo lähdettyä ja olenpa joskus joutunut ottamaan etäisyyttäkin kovasti hajustettuun henkilöön. Meillä pestään valkopyykki ihan naturellisti, musta pesuaine tuoksuu hyvin miedosti. Jossain vaiheessa mietin, että voisinko tiputtaa huuhtelulokeroon muutaman tipan jotain eteeristä öljyä pyykkiä tuoksuttamaan. Talonyhtiön kuivaushuoneesta tarttuu joskus mieto hajusteen tuoksu, jonka koen jopa miellyttävänä. Paras tuoksu lähti silti siitä miehen venereissulla mukana olleesta, meressä uineesta ja auringossa kuivatetusta pyyhkeestä. Oikein ihmettelin tuoksun raikkautta, mutta sitäpä ei taida pullossa saada. 

Käytetyn tavaran kaupassa hajusteettomat pesuaineet ovat toisille välttämättömyys. Itse en ole juurikaan kiinnittänyt siihen huomiota. Pesen joka tapauksessa kaikki ostokseni ennen käyttöä ja yleensä pesuaineen tuoksu häviää parilla pesukerralla. 

(Vähän on pinnassa pesunukkaa.)

Sitten ostin sitterin. (Sivuhuomautus: imetys on kallista, koska toisella kädellä voi tehdä nettiostoksia. Vaunulenkit käyvät kalliiksi, koska samalla voi hypätä junaan ja hakea vähän välttämätöntä, tietysti kertaalleen käytettyä ja siksi edullisempaa tavaraa…) Myyjä sanoi juuri pesseensä sen ja toinkin sen sitten kotiin, nostin olohuoneen lattialle ja siirsin muksun siihen ihmettelemään. Hyvä kapistus muuten, uskon, että tulee meille paljon käyttöön. Pelasti yhdenkin yhteisen illallisen, vaikka lapsi joutuikin ihmettelemään tilannetta lattiatasosta. Jonkinlainen korkeampikin systeemi voisi ehkä olla kiva.

Kankaaasta lähti voimakas tuoksu. Ajattelin, että kyllä se siitä haalistuu, vastapesty puhdas sitteri. Tosiasiassa se tuntui aika pahasti nenään aina kun menin sen lähelle. Haju tarttui myös lapsen vaatteisiin. Lopulta seuraavana aamuna ihmettelin voimakasta tuoksua, kun puin päälleni paidan, joka minulla oli ollut päälläni, kun olin pitänyt sylissäni lasta, joka oli istunut sitterissä. Kangas meni pesukoneeseen. Esipesuun hulautin etikkaa, mutta en malttanut antaa liota siinä. Tuoksu on vieläkin varsin merkittävä.

Tuoksuihin tottuu. En silti ymmärrä, kuka tottuu noin voimakkaaseen tuoksuun. Joskus törmää ihmisiin, jotka käyttävät hajusteita samaan tapaan omissa vaatteissaan. Tai ei heihin tarvitse törmätä. Riittää, että heidät ohittaa parin metrin säteellä. Huh. Enkä siis tosiaan pistä toisinaan pahakseni tuotakaan tuoksua, sopivissa annoksissa, enkä haluaisi olla kokonaan hajusteeton. Jotenkin vain tiettyjen pesuaineiden pistävä haju saa minut melkein kärsimään pääkivusta.

Ehkä siis ensi kerralla tsekkaan tarkemmin ilmoituksen ja osaan kysellä perään avyvonkopestyhajusteellisillavoitkovielämitata? Tai sitten en. Koska edelleenkin melkein kaikista vaatteista tuoksut ovat hävinneet muutamalla pesukerralla, myös se kevyesti tunkkainen, toisilta mökeiltä tuttu haju, joka melkein sai minut näpyttämään viestiä hometarkistuksen tarpeellisuudesta. Tai ehkä minun nenäni on turtunut, tai tämä oma tuoksukombomme on ylikirjoittanut edelliset. 

Ja mietin, että mitä vastaan itse kysyville. Ensimmäinen ajatus on, että hajusteettomilla pesty, mutta juurihan totesin ettei niin ole. Siis osa pesty hajusteellisilla, mutta niin ettei käy minun nenääni. Toisillehan tämä on oikeasti paha ongelma, joten miten sitten ne, jotka on aiemmin pesty toisin ja meillä nyt näin? Kuinka kauaksi täytyy tässä yhtälössä mennä? Taidan pelata varman päälle ja kysyttäessä kertoa miten asia on. Ilmoitukseen en kuitenkaan aio tuupata minkäänlaista lausehirviötä, vaikka sellaisen varmasti aikaiseksi saisinkin.

Seuraavaksi tekisi melkein mieli kokeilla sitterin kankaaseen ruokasoodaa, vaikka siitäkin on toisilla huonoja kokemuksia. Kuulematta jäi poistuivatko hajut vihdoin imurin taas toimittua tai päähenkilön poistettua aggressioitaan talonyhtiön tamppauspaikalla. 

Ja lopuksi lapsiperhevinkki. Kuivausteline, tuo jokaisen suomalaisen kodin kaunistus. Puutalossa on jo onnistuttu siirtymään riisutumpaan versioon, mutta meille kotiutui vähän vauvan syntymän jälkeen Ikeasta Mulig. Olin sitä jo aiemmin katsellut, pikkupyykille sopivaa, siihen mahtuu sukka poikineen. Kun teline oli perhesovun uhallakin kasattu miehen ja hänen veljensä toimesta, ja sittemmin muutamasta kohtaa purettu ja uudelleen kasattu (sillä on väliä, miten päin kuivaustasot ovat), se siirtyi allekirjoittaneen ja lapsen yhteiseksi nimettyyn huoneeseen, joka on yhä suurimmaksi osaksi laatikkokaaoksen ja vanhojen tapettiesimerkkien vallassa. Mutta siellä se nököttää, puoliksi auki seinää vasten. Ja siihen mahtuu paljon pienen vauvan vaatteita ja isommankin kaikkea sellaista, jota pyykkikone pyörittää harva se päivä. Olen jo asennoitunut siihen, että se tuskin koskaan tyhjenee tai ainakaan tulee siivotuksi pois tänä pikkulapsiaikana, mutta onhan se nyt niin paljon näppärämpi kuin se siivellinen, joka suuntaan levittyvä hirvitys, joka vie helposti puolet lattian pinta-alasta, jonka olen sujuvasti ulkoistanut miehen huoneen remonttikaaoksen keskelle. Eikä siis tietenkään tarvitse olla lapsiperhe nauttiakseen tästä ihanuudesta, jos vaikka on onnistunut valikoimaan garderobinsa niin, että tuulettaa villa- ja silkkivaatteet ja loput kuivaa henkareissa silittämättä suoriksi, eikä kuivaustilaa tarvitse kuin nylonsukille ja nimettömille niin tämä on pieneen kotiin melkein jopa kaunistus. Minun mielestäni. 

(Kylpyhuoneremonttia odotellessa.)