Siskontyttö houkutteli vapaapäivänsä kunniaksi tutustumaan Vallisaareen. Hyppäsimme siis Kauppatorilta lauttaan, jolla olikin menijöitä. Vallisaaressa poispääsyä odotteli vielä isompi lauma, mutta liikennöitsijällä oli käytössään ylimääräisiä aluksia, joten emme huolestuneet paluumatkasta. Menopaluu maksaa seitsemän euroa.

Ihan ensimmäisenä suuntasimme kehuttuun vohvelikahvilaan. Matkalla tuli testattua ensimmäinen saaren monista kuivakäymälöistä ja bongattua vesipisteitä. Fasiliteetit kunnossa siis.

Vohveli ja kahvi oli hyvää, mutta kallista. Vai mitä sanotte 12 euron hinnasta (jota ei vahingossakaan mainittu missään etukäteen)? Isompi perhe saa siis pulittaa kahvihetkestä sievoisen summan. Palvelu oli ripeää ja ystävällistä.

Kahvilan vieressä oli vierasvenesatama, jonne kiinniottaminen on mahdollista päiväsaikaan viiden euron hintaan. Saarellahan ei siis saa yöpyä.

Taapersimme (tahdin määräsi tämä mamma) pitkin saarta. Kiersimme ensin Kuninkaansaaren ja nousimme mäen päälle ihmettelemään rakennuksia. Harmitti, että saarella oli vähänlaisesti infotauluja, kartassakaan ei kerrottu rakennuksien tarkkoja käyttötarkoituksia. Tuskinpa ”varasto” on ollut niille aikoinaan riittävä määritelmä, vaikka se viimeisin osoite olisi ollutkin. Mutta vaiheessahan saari monin tavoin onkin.

Kiersimme sitten Vallisaaren kautta takaisin lähtölaiturille. Suomenlinnan läheisyys hämmästytti, Kustaanmiekka näytti erilaiselta Vallisaaresta päin. 

Lähtölaiturilla oli jonoa meidänkin sinne saapuessa, mutta mahduimme toiseen saapuneeseen lauttaan lyhyen odottelun jälkeen. Koko reissuun meni aikaa nelisen tuntia.

Matkalla näimme järkkärillä toisiaan kuvaavia nuoria tyttöjä, jolloin totesin siskontytölleni aina haaveilevani paremmasta kamerasta, mutta todenneeni, että minun blogini tavaramerkki voikin olla kännykkäkameralla otetut otokset. Koska täydellisyys on tylsää ja #vallisaari maalaa varmasti ihan toisenlaista kuvaa saaresta.

Saaren suhteen on moninaisia ja suurellisiakin suunnitelmia, esimerkiksi ravintola saareen mielestäni mainiosti sopisi ja toki mielelläni itsekin yrittäisin hyödyntää mahdollisia residenssejä niiden syntyessä. Suosittelisin silti käymään saaressa nyt, kun se on vielä avoimuudessaan uudenkarhea ja kaiut vanhasta ovat parhaiten nähtävissä. 

Saa nähdä ehdinkö Vallisaarelle itse tänä kesänä toista kertaa. Haaveissa olisi tietysti karauttaa purjeveneellä vierasvenesatamaan ja päästä tutkimaan lähempää tiettyjä saaren kohteita, jotka vielä tällä kertaa jäivät kokonaisuuteen tutustumisen jalkoihin.