Hääpäivän suunnittelu on aina ollut abstraktia. Jossain vaiheessa haaveilin koko viikonlopun kestävistä häistä jossain kauniissa maaseutupaikassa (mielellään veden äärellä, myöhemmin sitten meren rannalla), jossa viihtyisimme vieraiden kanssa kevyesti pari päivää ja ehtisin seurustella hyvin kaikkien paikalle saapuneiden kanssa. Mutta minulla ei ole ikinä ollut selkeää visiota puvusta, kukista, paikasta, ohjelmasta eikä kyllä sulhasestakaan, jos sellaista yleensä hääunelmissa edes noteerataan.

Häät tulivat ajankohtaisiksi viime syyskuussa tapahtuneen kihlauksen myötä, vaikkei hääpäivää päätettykään heti, kuten aiemmin olin uhkaillut. Oikeastaan koko hääasia venyi ja vanui, kunnes vihdoin maaliskuussa päätimme, että naimisiin mennään – ja nopeasti.

Vihkiäisiämme vietetään siis toukokuun lopussa.

Tätä kirjoittaessani vilkaisin kalenteria ja totesin, että aika monta asiaa on vielä hoitamatta. Eilen siskon kanssa puhelimessa puhuessani totesin, että hääkimppukin on vielä ihan ajatuksen asteella. Eikä ole mitään tietoa lempikukasta eikä kimpun väreistä.

Puku löytyi ensimmäisen sovituspäivän päätteeksi, kohtuullisen kolmen ja puolen tunnin kiertelyn jälkeen. Hetkittäin on tuntunut jopa vähän liian helpolta. Aikataulu on tietysti rajoittanut vaihtoehtoja, ja kun tilaksikin valikoitui purjelaiva, jää askartelun vaivakin varsin pieneksi. 

(Hääkutsut tilattiin netistä, tosin niihin piti väkertää pieni lisälappu, josta löytyi häiden nettisivujen osoite ja salasana. WordPress-blogi on siis suojattu, mutta sinne on ollut mahdollista lisätä käytännön infoa sitä mukaa, kun se itsellekin valkenee. Lahjalistastakin on menossa ainakin toinen versio, joka tehtiin vasta kutsujen jo päästyä perille.)

Tila ei tosiaan tarvitse juurikaan koristelua, mutta pienet pöytäasetelmat toisivat miellyttävää juhlavuutta. Tässä kohtaa ymmärsin, miksi niin monilla lähtee hääbudjetti käsistä ja elämä menee muutenkin vaikeaksi.

Ensimmäinen ajatus: pieniä, pyöreäksi hioutuineita kiviä merenrannalta. Ihan kiva, mutta etsintäretki saattaa kestää hetken, koska heti ei ole selkeää mielikuvaa rannasta, jonne lähtisin ämpärin kanssa kiviä hakemaan.

Toinen ajatus: hiekkaa lasimaljassa.

Kolmas ajatus (hääkrääsäsivustolta): veteen upotettavat led-valot. Niitä pattereilla toimivia pieniä valosarjoja olin jo varovasti ajatellut, laivassa kun ei saa polttaa kynttilöitä.

Ja sitten mentiin: miniakvaario jokaiseen pöytään. Pohjalle hiekkaa ja akvaariokasvi, johonkin kauniisti helmi/helmiä kimaltamaan ja sinne hiekan sekaan ne upotettavat ledvalot. Kaloja en tarvitse (vaikka kuva hieno onkin).

Loiskuva sisältö on tietysti myös epäkäytännöllinen purjeveneessä, mutta voisihan sitä ostaa läpinäkyvää geeliä, joten maljaan saisi halutessaan vaikka mitä ”kellumaan”. 

Pöytiä on vain seitsemän. Yhden koristeen hinnaksi tulisi silti helposti pari-kolmekymppiä. Kaksisataa euroa pöytäkoristeista. Hups. 

Eihän häitä ilmaiseksi saa. Meillä maksaa hääpaikka, joka valitettavasti (tai onneksi) rajoittaa myös vieraiden määrää. Se muuten olikin taistelu, kerrottakoon niille, jotka tuntemistani lukijoista eivät kenties kutsua saaneet. Lähipiiri oli helppo rajata, mutta heti kun mentiin siitä yli, oltiinkin ongelmissa. Jos tuo niin sitten tuo ja jos ei tuota niin sitten ei tuota. Onnistuin kehittämään aiheesta itselleni mielipahaa, mutta tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen kattaukseen. Siis vieraiden.

Pöytäkoriste jää vielä mysteeriksi. 

Hiuksiini ja pukuuni tulee pieniä helmiä, joten niitä voisin istuttaa myös koristeluun. Hakutuloksia löytyi jopa sanoilla hääkimppu ja helmi, tosin ei siitäkään syntynyt mitään ahaa-elämystä. Pienet, makeat luonnonhelmet ovat tavallaan kuin hiekkaa. Hintaa en ole uskaltanut selvittää.

Ulkoiset puitteet ovat tavallaan toisarvoisia, tavallaan eivät. Meilläkin pyöri pitkään varasuunnitelmana häät mökkikunnan työväentalolla (koska pääkaupunkiseudun kivat paikat oli jo varattu), sellainen perinteinen kuvio, satapäinen vierasjoukko ja bändi. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että meille tulee sopivasti erilaiset, ja ennen kaikkea meidän näköiset häät. 

Tässä sitä on siis sulassa sovussa tehtävä sekä lyhyemmän että pitkän tähtäimen suunnitelmia. Kukat kuihtuvat ja kuohuvat juodaan pois, mies toivottavasti pysyy. Ja sormus, sitä kannan kenties vuosia. Hyvillä mielin olen kuitenkin valintani toistaiseksi tehnyt. 

Välillä on kuitenkin hyvä muistaa, että kyseessä on vain hetki elämänmittaisessa matkassa. Ja se, mikä juhlan merkitys lopulta on. Ei se, ovatko vieraat tyytyväisiä, jos ruokalistalla on nakkeja vaan että me kaksi juhlimme yhtä välisatamaa tällä yhteisellä purjehduksellamme. 

Kehut tulevista pöytäkoristeista otettaneen silti kiitollisena vastaan!