Pian jo juhannustunnelmissa

Tiedättekö sen tunteen, joka tulee, kun joku on onnistunut postaamaan Facebook-ryhmään jotain sinne kuulumatonta, kuten vaikka lomakuulumisia? Sitä vähän ihmettelee, että miten ne ei tajua ja onks vähän noloa. No, onnistuin tekemään saman tempauksen itse juuri äsken. En tajunnut ja olen vähän nolo. Tulipa kokeiltua sitäkin. Ja jatkan varmasti ihmettelemistä, koska itse en ainakaan toista kertaa sorru samaan. Kunnes. Sitä odotellessa.

Viikonloppuna maalasin. Mökin seinää. Rakas rakennus vaihtaa väriä. Jonkin huomaan muuttuneen, kun keikun pensselin kanssa kattohirren tasalla ja vaikka korkeus vähän hirvittää, se ei enää pelota. Ei edes ilman turvavaljaita. Seinäkiipeily on kouluttanut minua pois korkeanpaikankammosta.

(Tänä juhannuksena vältämme kolmen tunnin lauttajonon.)

Puolipakollinen treenipläjäys, eli ei treeniä. Polar Loopin käytös ärsyttää, monen tunnin maalaussession jälkeen päivän aktiivisuus oli surkea. Olen jo aiemmin ollut huomaavinani, että askelilla aktiivisuus on helppo saada täyteen, mutta seisomisen laite rekisteröi väärin. Viime viikolla maalasin kotona vessan seiniä tunnin ja toki olin välillä kyykyssä ja välillä tuolin päällä, mutta seisomisen osoittama aika oli tuon tunnin aikana vähentynyt seitsemän minuuttia. Seitsemän! Käytän siis ranneketta tällä hetkellä lähinnä kellona ja sykevyön kanssa täsmällisemmän tiedon antajana. Saa nähdä, riisunko sen loman ajaksi pois.

Vielä ei ole loma. On lisää maalaustalkoita ja keskikesän juhla. Juhannusreissun pakkauslistassa ovat peräkkäin villasukat ja uimapuku. Mukaan on lähdössä varmuuden vuoksi myös pipo. Suomen kesä.