Piskuinen purjehdusreissu

Niin tämä (kylmä ja sateinen) kesä ehti vierähtää heinäkuun puolelle ennen kuin saimme jatkoa helatorstain purjehduskurssille. Eräänä harvinaisen kauniina ja aurinkoisena päivänä suuntasimme Vuosaaren satamaan ja kohti Joe 17 -paattia. Jännitti, koska kyseessä oli ensimmäinen reissu pojan kanssa, eikä meillä suuria suunnitelmia ollutkaan, kunhan päästäisiin satamasta ulos. 

Tutusti pakkasimme pakaasit veneeseen ja kauhistelin, miten paljon tavaraa voi pienen miehen kanssa tarvita päivän retkelle. No, oli meillä ekstraakin mukana, koska sattui olemaan miehen syntymäpäivä. Olimme törsänneet ja ostaneet alkoholitonta kuohujuomaa suoraan S-marketin hyllystä. Joku epäkunnollinen perheenäiti oli paistanut pakkasesta peuran ulkofileetä ja tekaissut uusista perunoista kylmän salaatin. Kylmälaukussa oli siis hieman ahdasta.

Olen siinä mielessä hauska purjehtija, että ottaisin mielelläni kahvia heti kun ollaan päästy vähänkin satamasta ulos, joskus jopa jo satamassa. Tällä kertaa termarin korkki kuitenkin pysyi suljettuna.

Poika viihtyi hyvin pelastusliiveissään ja minun sylissäni. Moottorin putputus aiheutti ensin pientä hämmennystä, kuten kaikki vastaavat äänet tällä hetkellä. Keli oli leppoisa ja koska reissun pääasia oli tutustuttaa poika veneeseen sekä tietysti ruokailla ja kahvitella jossain saaressa, laiskottelimme ja annoimme moottorin viedä meidät läheisen Skogsholmenin saaren rantaan. Laiturissa ei ollut ketään, rannassa oli yksi pieni moottorivene, joten tutkailimme hyvän tovin tilannetta ennen kuin uskalsimme rantautua. Laituri oli todella korkea, mutta sen molemmin puolin oli matalammalla astinlaudat, joista pääsi kohtuullisesti maihin. 

Saaressa nautimme ruhtinaalliset eväät ja kahvin. 

Tässä tunnelmakuva kuohuvasta…

… ja tässä todellisuus saarireissusta lapsukaisen kanssa. Vähän jo konttaava pikku yksilö olisi halunnut maistaa kaikkea, sammalta, neulasia, lampaan papanoita, ja kun emme ottaneet mukaan mitään kahlehtimisvälinettä (rintareppu, rattaat, syöttötuoli, mitä näitä nyt on), söimme lähinnä vuorotellen. 

Lähdimme saaresta mallikkaasti, paitsi että allekirjoittanut astui veneeseen niin että osa keulavalosta loistaa nyt ikuisesti pohjassa Skogsholmenin laiturin vieressä. Koska jonkun piti hoitaa keulaa, pistettiin muksu sitloodan lattialle köllöttelemään, osa johon hän tyytyi yllättävän mieluusti. Hetken kuluttua pikkumiehen silmät painuivatkin kiinni. Hokan pelastusliivit ovat tosiaan miellyttävän pehmeät ja niskatuki tarjosi oivan tyynyn päiväuniaan vetelevälle kaverille. Me aikuiset päätimme nostaa purjeet, väistää liian nopeasti lähestyvää Finnlinesin alusta ja viistää merimerkkiä metrin päästä. Purjehduskurssin opeista oli jo unohtunut jotain, sillä myötätuulikäännös kääntyi pitkäksi ja teimme hetken matkaa takaisinpäin. Oli muutenkin vähän liian lempeät tuulet, että olisimme päässeet purjeilla satamaan asti.

Kaikesta huolimatta oikein mainio koeajo purjehduksesta lapsen kanssa.

Ensi kerralle mietittävää: lapsen sijoitus manöövereiden ajaksi. Harkinnassa kaikenlaista viritystä. Joe 17 on niin pieni, että ihmeellisiä kiinteitä ratkaisuja siihen ei kannata rakentaa, eikä etenkään tätä vajaavuotikasta varten, koska tilanteet ovat niin toisenlaisia jo ensi kesänä, ja ehkä jopa ensi kuussa, kun liikkumisen kannalta eletään nopean etenemisen aikaa. Jokin kiinteä ja turvallinen paikka olisi silti oltava, sillä vaikka paatti on periaatteessa yksinpurjehdittava, on ihan tyhmää olla hyödyntämättä kahta käsiparia.

Epävakaisen sään (ja mielen) jatkuttua emme toistaiseksi ole ottaneet uusintaa. Suunnitelmissa oli purjehtia Klovharuun, mutta totesimme sen vaativan sellaista hulluutta, jota meistä ei tällä hetkellä löydy. Kahdestaan ehkä, mutta pienen lapsen kanssa… Eikä tämä kesä tosiaan ole lämmöllä hellinyt, vaikka ei se meitä kaksi vuotta sitten estänyt. Mutta silloin vauva olikin vasta puolikkaan ajatuksen asteella.

Hauska oli silti huomata, että purjehdus lapsen kanssa ei ollut mahdotonta. Vaihtoehtonahan olisi siis ollut se, että lapsi itkisi koko menomatkan, rauhoittuisi kenties saaressa ja parkuisi sitten taas kotisatamaan asti. Niin ei onneksi käynyt, koska lokakuussa meidän on tarkoitus purjehtia viikon verran Kroatiassa. Nyt lähden sinne hieman kevyemmin mielin.