Sivuhuomautus onnellisuudesta
Onnellisuusprojektini alkuaikoina en halunnut olla vastuussa onnellisuudestani. Tässä kesäloman alussa olen lukenut lisää kirjallisuutta, josta kenties lisää myöhemmin, mutta jonka alussa törmäsin jo kertaalleen kirjaan, josta viimeksi kirjoitin. Piiri pieni pyörii… Sen sijaan hieman yllätyin seuraavasta lähteestä, joka on siis Terveyskirjaston alta löytyvä artikkeli, jonka oli ensimmäinen hakutulos etsintääni ”onnellisuus prosentit”.
Nykykäsityksen mukaan onnellisuus ei riipu vain geeneistä tai hyvästä tuurista, kuten esimerkiksi lottovoitosta tai aarteen löytämisestä. Kyse on pikemminkin elämäntavasta, omista suhtautumistavoistamme ja asenteistamme. Onnellisuustutkija Sonja Lyubomirskyn (2007) ”piirakkamallin” mukaisesti on arvioitu, että noin 50 prosenttia onnellisuudesta on geneettisesti määrittynyt ja vain 10 prosenttia olisi seurausta niin sanotuista ulkoisista olosuhteista (terveys, rikkaus, ikä, ammatti, etninen alkuperä, elämän tapahtumat jne.). Peräti 40 prosenttia onnellisuudesta näyttäisi olevan muutettavissa, riippuvan omista asenteistamme, näkökulmista ja elämäntavastamme.
Lähde: Terveyskirjasto
(Tuurista kiinni. Vai onko?)
Miksi tämä lainaus on niin merkittävä, että oikein tarkoituksella etsin sille lähteen? On sekä helpottavaa että ärsyttävää ymmärtää, että onnellisuuden prosenteista noin 40 on omissa käsissämme. Se on huikea määrä. Toiset ovat kenties geneettisesti lupsakampia ja vähemmän murehtivia, mutta siihen puolikkaaseen ei kannata takertua. Se on meille annettu, siihen emme voi vaikuttaa.
Tavallaan on surullista se, että vain noin 10 % onnellisuudesta koostuu ulkoisista olosuhteista, eli esimerkiksi Suomeen syntyminen ei tuossa mielessä olekaan lottovoitto. Silti tekisi mieli sanoa, että onhan se, kun tätä maailman menoa katsoo. Mutta se ei sinänsä tee meitä onnellisiksi. Tuo 40 % sisältää sen, että ymmärrämme olla kiitollisia siitä mitä meillä on, ja se kenties on sitä lottovoitto-osastoa.
Tuo 40 % tuo meille myös huikean velvollisuuden. Vaikka kuinka tekisi mieli polkea jalkaa, heittäytyä maahan ulvomaan tai ryömiä rotkonsa rauhaan (mikä toisinaan sallittakoon), ei voi väittää kaiken olevan kiinni vain ympäristöstä, olosuhteista, muista ihmisistä, parisuhteista tai terveystilanteesta.
En edelleenkään pidä onnellisuuden tavoittelua kovin helppona tai kivana. Toisaalta asenteeni siihenkin on hieman muuttunut. Alussa oman itseni vaikutus asioihin aiheutti kauhua ja vastustusta, ettei niin voi olla. Nykyään se on enemmän huomioiden tekemistä ja suhtautumistavan parantamista seuraavalla kierroksella. Olen ihmisenä ja temperamentiltani tietyntyyppinen ja niin pitää ollakin, en voi pyyhkiä pois sitä 50 % joka onnellisuuteeni vaikuttaa. Mutta sen neljänkympin sisällä voin tehdä hurjan paljon. Ja joskus olla tekemättäkin ja vain kiukutella. Ainakin hetken.