Talvimökkeilyä taaperon kanssa
Joululoman suunnitelmiin kuului ehdottomasti mökkireissu. Olen päässyt tuonne rakkaaseen paikkaan liian harvoin, mikä ei tässä autottomassa perhearjessa ole ihme. Säästä riippuumatta oli tarkoitus olla ainakin kaksi yötä, mutta koska saimme valkoisen joulun, pidensin reissuamme lähes viikkoon.
Mökkimme koko on noin 36 neliötä, siellä on sähköt mutta ei juoksevaa vettä eikä sisävessaa. Saunarakennus on erillinen, sinnekin vedet pitää kantaa ja lämmittää puilla padassa. Pienempiä määriä varten olemme kyllä roudanneet sinne myös vanhan vedenkeittimen, silläkin saa lämpimäksi nopeaan aamu- tai iltapesuun tarvittavan määrän vettä.
Mikään idyllihän tuo ei siis ole, ainakaan pienen lapsen kanssa. Kaikenlaisiin arkiaskareisiin kuluu aikaa, mutta tavallaan jopa nautin niistä, enkä oikein osaisi kuvitella ainakaan omalle mökille astianpesukonetta, vaikka tiskaus onkin aina operaatio. Mieli lepää toisella tavalla. Toisaalta kyllä toivoin ja vaadin, että miehen lähtiessä kaupunkiin takaisin töihin, on kaikki mahdollinen meidän arkeamme helpottava tehty valmiiksi. Turvallisuussyistä en esimerkiksi halua viedä lasta enää kaivolle (raukka joskus roikkui rintarepussa mukana ja häälyi tumman veden yllä), joten juomavesien hakeminen pitää ajoittaa päiväuniaikaan.
Valoisan aika on keskellä talvea tosi lyhyt, mutta lumi tekee iltaulkoilustakin suhteellisen miellyttävää. Ei siitä nauti oikein kukaan, jos on pimeässä marraskuussa mustan maan keskellä. Tai silloin nauttii, kun voi rauhassa käpertyä ja lukea tai katsoa leffaa, eikä ole pakko mitään, mutta lapsen kanssa pakkoja on enemmän kuin haluan välillä myöntää.
Päivien rytmi on toisenlainen. Pakolliset asiat on hoidettava. Asioiden ajoittaminen pitää miettiä etukäteen. Jos haluaa mennä saunaan, pitää olla vettä ja puita ja ehtiä lämmittämäänkin laitos. Tuon ajan jaksoin kuitenkin tsempata itseäni ja löysinkin talvimökkeilystä taaperon kanssa yllättäviä, hyviä puolia.
Lapsen kanssa ulkoillessa ehtii hyvin hoitaa asioita. Huoltaa huussia, kantaa puita, lämmittää päiväuniajalla käytettävät tiskivedet. Taapero mellasti mielellään lumessa, rinteessä muksahtaminen ei haitannut, eikä minun tarvinnut pitää koko ajan katsekontaktia lapseen, koska ihan lähellä ei ole tietä tai järveä. Lumihangessa lapsi löytyisi jälkiä seuraamalla nopeasti, mikäli hän päättäisi harhailla pois pihapiiristä, toisaalta lapsikin tuntuu oppineen nopeasti reviirin rajat.
Ei tarvinnut huolehtia punkeista, käärmeistä tai muista öttiäisistä. Talvisessa luonnossa on vähemmän vaaroja, vaikka välillä hirvittikin seurata tahallisia muksahtamisia mäessä.
Pihasta ei ole pakko lähteä mihinkään, koska siinäkin riittää niin paljon tekemistä. Toisaalta itse pysyy paremmalla mielellä, kun ainoana tehtävänä ei ole pitää seuraa taaperolle tai taantua ”vain leikkimään”. Pihalla kului helposti puolitoistakin tuntia ja sen jälkeen lapsi nukkui mielellään pitkät päiväunet (ja äiti kiittää!).
Talvimökkeilyn huonoja puolia ovat tietysti pukeminen ja esimerkiksi ulkovessaan lasta mukana raahatessa mietti, missä varustuksessa tuollainen pärjää sen parin minuutin ajan. Meillä oli viikon ajan vuokra-auto, enkä todellakaan nauttinut putsatessani sitä lumesta. Lumitöitä en taaskaan tehnyt, vaikka aina välillä jännitti auton liikkuminen pihassa. Lisäksi mökin lämmittäminen aiheutti päänvaivaa.
Plussakeleillä mökki pysyy suht miellyttävänä pelkillä pattereilla, ja aika paljon olemme siten lämmittäneetkin reissuillamme. Nyt, kun mittari painui pakkasen puolelle, alkoi kylmä hiipiä nurkista ja lattioiden raoista, vaikka siskoni olikin ollut siellä ennen meitä. Varaava takka luovuttaa ihanasti lämpöä, mutta tulet palavat helposti toista tuntia ja pidempäänkin. Niinpä reissulla kävi klassiset ja lapsi kävi kokeilemassa takan luukkua. Kuumahan se oli. Onneksi ei tarvinnut talvimyrskyssä lähteä lääkäriin, vaan hoidimme asioinnin modernisti nettiyhteyden kautta ja haimme apteekista tarvittavat tarpeet kotihoitoa varten. Noh, asia meni ehkä kerralla kaaliin, mutta kipinäsuojan osto on harkinnassa, koska takka on keskellä tupaa, jolloin siihen on vähän turhan helppo harhautua, vaikka vahingossakin.
Toinen lapsen lempitouhuista on ollut tuhkien tempominen pois puuhellasta. Tällä kertaa tajusin vihdoin (teippaamisen sijaan) sitoa sen kiinni. Mitäpä muuta narua olisin löytänyt kuin joulunpunaista lahjanauhaa. Kutsuinkin ratkaisua leikilläni parhaaksi joululahjaksemme. Ja lapselle saatoin sanoa: ”Ei saa mennä! Punainen valo!”, kun nauhat kimmelsivät.
Olimme siis mökillä ensin koko porukalla kolme yötä ja sitten vielä kolme yötä lapsen kanssa kahdestaan. Ihan sopivasti, oli mukava lähteä kotiin, vaikka vielä olisin voinut jäädä, erityisesti loppusiivouksen jälkeen mökki aina houkuttelisi. Jäätävää on se, kuinka paljon tavaraa tarvitsemme tuollaisille reissulla ja esimerkiksi tuhottomasti tilaa vievät rattaat olivat tällä kertaa aivan turhaan mukana. Näihinkin mietin ratkaisuja, kaikkea emme haluakaan ostaa useampaan paikkaan, mutta varmasti esimerkiksi vaatepuolella jonkun vaatekerran pitäminen mökillä olisi nyt jo ihan asiallista, kun niiden kierto on hieman hitaampaa kuin kolme kuukautta.
Kotiinpaluun ajoitukseni oli mainio, sillä koko perheen kiertänyt köhä todennäköisine keuhkoputkentulehduksineen iski minuun paluun iltana ja kauhulla mietin, millainen lähtö olisi ollut kahdestaan taaperon kanssa ”kevyessä” flunssassa. Mökkireissun jäljiltä olimme kaikki väsyneitä, kuten kuvasta näkee.
Kaikista hankaluuksista huolimatta olen erittäin valmis kokeilemaan talvimökkeilyä taaperon kanssa myös uudestaan. Asiaa toki auttoi myös se, että saimme mennä ”valmiille mökille”, jota joku toinen oli lämmittänyt ja jossa oli jotain jo valmiina. Kylmän mökin lämmittäminen käyttökuntoon onnistuu toki pienenkin vauvan kanssa talvivarusteissa oikein mainiosti, siihen asti kunnes täytyy vaihtaa vaippa. Voi toista. Kaikenlaiseen sitä on lasta raahattukin. Mutta niin vaan lapsikin tahtoisi uudelleen mökille, liekö syynä erilaiset lelut kuin kotona vai äidin ainakin toisinaan hieman leppoisampi mielenlaatu.