Välipäiviä

Näin unta isosta talosta. Siellä oli rivikaupalla kaappeja. Keittiön vieressä oli iso ruokailuhuone, jossa oli vanhat viiluovet ja minä ajattelin, että nämä minä säästän. Isoimmassa makuuhuoneessa oli mikroaaltouuni, paljon koivua ja yläkaappi, joka ulottui ihan liian pitkälle ja oli täynnä edellisten asukkaiden tavaroita, mm. monta sellaista päältä painettavaa termoskannua. Tilaan olisi pitänyt ryömiä. Pesutilatkin olivat liian isot, kylpyammeen vieressä oli pyykinpesukone (toinen unessa näkemäni), sen vieressä oli kuivaus/pukeutumishuone, josta pääsi pesuhuoneeseen. Sen toisessa päässä oli metallisesta ristikosta rakennetut lauteet, mutta ilmeisesti vain höyrysaunaksi, koska tilaan ei ollut erillistä ovea. Sitä valaisi katossa oleva yksinäinen lamppu. Koko talo huokui kulunutta luksusta, ajan kerrostumia, mutta paljon kahdeksankymmentälukua, aitoa puuta, mutta sitten myös paljon epäkäytännöllisyyttä ja vanhentunutta ajattelua. Pienemmässä huoneessa, jota ilmeisesti maalattiin meidän makuuhuoneeksemme, oli melkein seinänkorkuiset ikkunat. 

Näen säännöllisesti unia myös muista taloista. Niissä on yleensä paljon tilaa ja potentiaalia olla loisteliaita, mutta usein ne ovat unennäköhetkellä jollain tavalla huonossa kunnossa. Yhdessä kerrostalohuoneistossa on pitkä käytävä ja sen varrella ainakin kolme huonetta, joista keskimmäinen on täynnä edesmenneen pariskunnan tavaraa, josta en tiedä uskaltaako sitä heittää pois, vaikka jälkipolvi on käynyt omansa jo hakemassa. Toinen talo on kuin nukkekoti, sen kaikki huoneet sijoittuvat yhdelle sivulle. Yksi on suvun vanha talo, jossa on järkyttävästi tilaa, mutta hyvin epäloogisia ratkaisuja, kenelläkään ei ole yksityisyyttä, ihmiset majoittuvat patjoille lattialle ja ovettomiin huoneisiin. Usein mietin unissani muutosta. Tavaroiden karsimista ja järjestelemistä, uusia ratkaisuja tilojen käyttöön, muiden silmien avaamista kaikille mahdollisuuksille.

Oikeassa elämässä luen remonttipäiväkirjoja ja talonkunnostamisoperaatioiden kuvauksia, ja vaikka muistan ja itse asiassa yhä elän remontin keskellä, minussa asuu pieni kaipuu kaksikerroksiseen rintamamiestaloon ja sen jatkuvaan keskeneräisyyteen, mutta myös muutoksen mahdollisuuteen. En halua välttämättä isoja tiloja ja turhaa ylellisyyttä, arvostan ennen kaikkea käytännöllisyyttä.

Alunperin ainoastaan kesäkäyttöön rakennetussa mökissämme on neliöitä reilut kolmisenkymmentä. Keittiö on itse asiassa nurkkaus, jossa on puuhella ja tiskikaappi. Koska mökki oli aikoinaan sähkötön, ei jääkaapille ole paikkaa muualla kuin ikkunan edessä. Iso varaava takka vie tilaa pienen vessan verran, mutta koska mökissä ei ole sisävessaa tai pesutiloja eikä kiinteitä säilytystiloja, jäävät neliöt hyötykäyttöön. Tupaan mahtuu sohva, pirttipöytä ja kaksi kaappia. Toiseen makuuhuoneista ei mahdu täysimittaista sänkyä toisinpäin, eikä toiseen juuri mitään muuta kuin kapea parisänky. 

Täällä on siis käynnissä jatkuva pienten tilojen pyörityshaaste. Moni kantaa mökille kaiken sen mitä ei kaupungissa tarvitse. Itse katsoin vaatekassianikin uusin silmin, kun sen kuolleen hiiren takia jouduin mylläämään ja totesin, että itse asiassa sen voisi suurimmaksi osaksi jättää palauttamatta. Säilytystiloihin pätee sama asenne kuin kaupungissa: jokaisen kaapin ja laatikon saa tungettua täyteen tavaraa, mutta oleellisempaa olisi rajoittaa kertyvän tavaran määrää. Koska kaikkea ei tarvitse säilyttää. Meillä ei mökilläkään ole sellaisia tiloja, ei pihavarastoa tai navetan ylisiä, johon tunkea kaikki odottamaan. Niissä odottavissa tiloissa on mielestäni jotain hohtoa, mutta myös paljon surua, kun aika on ajanut asioista ohi tai tehnyt niistä käyttökelvottomia väärän säilytystavan vuoksi. 

Unillani isoista taloista on kai siis vain vähän tekemistä konkretian kanssa. Viimeisimmän unen kahdeksankymmentälukuisuus viipyy silti mielessäni. Sillä saattaa olla esimerkkinsä Koukussa-sarjan omakotitalossa, joka on mielestäni hienosti yhtäaikaa moderni ja retro. 

Olen yhä (tai taas uudelleen) flunssassa, joten ajatukseni ovat tukkoisia. Siitä huolimatta haluan ajatella unien taloja mieleni kuvina. Juuri nyt olen piiloutunut vaatekomeroon, mutta sen ulkopuolella minua odottaa loputtomasti mahdollisuuksia. Enää täytyy vakuuttaa vain oman ajatteluni remonttimiehet siitä, että ne kaikkein perinteisimmistä eroavat ratkaisut kannattavat, vaikka vaatisivatkin alkuun enemmän töitä.

Konkreettisessa maailmassa minä vähän mittailen ja mietin. Hiljalleen, sillä tilat, tarkoitukset ja tilanteet saattavat muuttua matkalla suunnitteluhetkestä toteutukseen aika lailla, etenkin tällä toteuttamistahdilla. Hyvin suunniteltu ei silti ole vielä puoliksi tehty, ensin pitää tarttua toimeen.

Minun ei tarvitse olla unessa huomatakseni, että elämän keskeneräisistä asioista kasvaa helposti hahmottomia mörköjä. Mittasuhteet katoavat ja kaikki alkaa tuntua toivottomalta, eikä mihinkään siksi kannata tarttua. Siksi minä tarvitsen näitä päiviä. Mökkiolosuhteet tuovat elämään sopivasti rajoituksia: ei ole lämmintä vettä, jos ei sitä kaivosta kanna, kiikuta puita ja sytytä tulta. Asiat asettuvat mittoihinsa. Minä olen täällä, nyt on hyvä. Ja tuolla jossain on kaikki se keskeneräinen. Siellä se saa hetken vielä odottaa, sillä minä vietän välipäiviä.