Vastuu ja velvollisuus

Ihailen lyhyitä ja ytimekkäitä blogipostauksia. Olen huono kirjoittamaan niitä. Minulla on takataskussa monta aihetta, osa jo elokuulta. Ja sinne ne ehkä myös jäävät, menneeseen.

Mietin eilen illalla, tietysti juuri ennen unta, miten ottaisin kantaa velloviin keskusteluihin. Olen huono olemaan ajankohtainen. Mietin, miten 420 000 ihmistä tuli siirtoväkenä Suomen nykyisten rajojen sisäpuolelle ja sijoittui ympäri maata, usein niille seuduille, joista muut eivät enää pääasiallista elantoaan saaneet. Siten asutettiin maaseutu ja maksettiin sotakorvaukset, vaikka Suomi oli jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaupungistumisen tiellä. Ja kuinka moni meistä on joltain puolelta heidän jälkeläisensä, joiden maat jäivät rajan taakse ja kuinka moni kantasuomalaisena pitämämme asia on levinnyt evakkojen mukana ollen todellisuudessa reilun puolen vuosisadan ikäinen perinne.

Ongelmia syntyy, tietysti. Aina. Ihminen on ongelmakeskeinen, minäkin olen. Muualla on käynyt kenties huonommin, meillä on mahdollisuus tehdä jotain toisin. Minulla on mahdollisuus tehdä jotain toisin ja kiertyä pois ongelmista. Yksityisesti ja yhteiskunnallisesti. Minulla on vastuu ja velvollisuus, turha niitä pakoilla, otan ne tähän lähelle ja pidän hyvänä.