Raskas hyvä viikko

Viikko on ollut työn täyteinen ja kohtalaisen raskas. Kaikki minulla nykyään käytössä olevat keinot selvitä stressistä, jännityksestä ja suorituspaineista ovat olleet käytössä. Tämän viikon aikana olen myös pohtinut itseäni…taas. Ja tehnyt oivalluksia.

Ensinnäkin viikkoon kuului kaksi työmatkaa. Ensimmäisellä matkalla kuuntelin ykköspäivänä puhetta säännöistä ja niiden asettamisesta  kun taas toisena päivänä kuuntelin puhetta jaksamisen tukemisesta ja ihmisen edellytykset tehdä työtä, huomioimisesta. Ensimmäisestä aiheesta puhunut luennoitsija totesi, että vaikutan erityisen pehmeältä, jonka sanottuaan hän saattoi pyöräyttää hieman silmiään. Joka tapauksessa tulkitsin, että  hänen mielestään pehmeys ei ollut positiivista, vaan enemmänkin haitta minun työtäni tekevälle. Hän puhui paljon säännöistä, joita meidän esimiesten täytyy edellyttää työntekijöiden noudattavan ja itse koin, että inhimillisiä haavoittuvuuksia ei juurikaan huomioitu. Ajatukset tähän luentoon liittyen ovat seuranneet minua koko viikon. Onko minulle hyväksi, että asetan tavoitteeksi kovettaa itseäni, jotta voin vaatia muilta enemmän ilman, että se kuormittaa minua?

Toinen luennoitsija puhui ihmisen biologiasta ja siitä, kuinka ihmiselle evoluutiossa kehittyneet biologiset toimintatavat aiheuttavat huomattavan paljon haittaa tämän päivän yhteiskunnassa. Hän puhui tämän ristiriidan aiheuttamista ilmeisistä hankaluuksista työelämässä, mutta ei väittänyt hänellä olevan siihen mitään ratkaisua. Minulle jäi erityisesti mieleen lause: “Kauaa emme voi toimia ihmisen psyykettä vastaan”. Tämä lause sanottiin samassa yhteydessä, kun hän kertoi stressin tarkoituksesta olla hetkellinen tila, joka yksittäisissä tilanteissa auttaa meitä toimimaan, mutta pitkittyessään tekee meidät toimintakyvyttömiksi. Mietin, että pystymmekö itsekään ilmaisemaan, koska rajamme alkaa tulla vastaan? Vaikka yksilön jaksamisen tärkeydestä puhutaan paljon, niin olemmeko kuitenkin luoneet järjestelmän, joka edellyttää meidän antavan kirjaimellisesti kaikkemme.

Toisen työmatkan tarkoitus oli mennä luennoimaan motivaatiosta ja siitä, minkälaisia keinoja meillä sote-alan työntekijöillä on luoda motivoivaa ilmapiiriä ja tukea tarpeellisen muutoksen toteutumista. Luentosalissa nousi esiin voimakkaita tunteita liittyen siihen, kuinka yhteiskunnassamme olevat normit ja vaatimukset eivät aina tue ihmisten voimaantumista, vaan päin vastoin, luovat edellytyksiä epäonnistumisen kokemuksille. Mietin myös sitä, kuka määrittelee minkäkin muutoksen hyväksi tai huonoksi? Luennointimatka oli mahtava ja taas kerran sain tuntea kuinka innostavaa on nähdä ihmisiä, joita oikeasti kiinnosta oman työn hyvin tekeminen.  

Viikko on kokonaisuudessaan pitänyt sisällään valtavan määrän analysoitavaa tietoa, huonosti nukuttuja öitä ja ravintoarvoltaan heikkoa ruokaa. Kaikki on kuitenkin sujut, koska viikon aikaan saaduissa ja lähetetyissä whatsapp-viesteissä on ollut keskimääräistä enemmän nauruemojeja ja sydämiä. Silmät sulkiessani illalla on kuulokkeista kuulunut dharmapuheet tai meditaatio-ohjeet, joita en koskaan saa kuunneltua loppuun, vaan nukahdan rauhalliseen ääneen. Olen myös keskivertoa useammin avannut kirjan, joka ensin tuntuu huomattavan paljon vaikeammalta, kuin Netflixin tai Katsomon avaaminen, mutta lopulta osoittautuu merkittävästi vähemmän aivoja kuormittavaksi. Nämä ovat niitä pieniä asioita, jotka auttavat minua tässä hetkessä ja aion vielä pitää kiinni valinnastani olla pehmeä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *