Mod-mekko ja hiiviskelyleksat

Tänä maanantaina menin töihin samassa mekossa kuin perjantaina. Mekossa, jonka sain torstaina Lurulta. (Kiitos!!!)

Alkuperäinen omistaja kuvaili sitä 60-lukulaisen minimekon tyyliseksi, ja niinhän se on. Kerrassaan ihastuttava! Lisäksi se on siinä rajoilla (kirjaimellisesti) että kehtaako siinä mennä töihin. No, menin jo kahdesti. Jotenkin tässä kävi se ilmiö mikä usein käy, että helma on kotoa lähtiessä huomattavasti pidempi kuin perillä töissä. Sade kutistaa tai jotain. Antavaa helmaa tasapainottamaan puin pullean villatakin, mutta koska se ei ollut kovin yhteensopiva kokonaisuus, poistin vällyn yltäni ennen kuvan ottoa.

Huivin ostin Glitteristä harkittuani viikonlopun yli. Myyjätär sanoi, että siinä on ”hiukan tuollaista Lady Gaga -henkeä”, mistä mietin että olikohan se nyt ihan oikea myyntilause kolmekymppiselle perheenäidille. Ilmeisesti oli, sillä kuten näkyy, huivi on nyt kaulassani. Terveisiä muutenkin sinne Foorumin Glitteriin, punatukkaisella, otsahiuksisella myyjällä oli oikein innostunut palveluasenne muitakin kuin minua kohtaan, antakaa hänelle lisää rahaa tai jotain.

P9230294.JPG

Mekko Finnwear, huivi Glitter, kengät Vagabond, sukkikset Tallinnasta.

Ajattelin, että haluatte varmana nähdä myös treeniasuni. Erityisen siitä tekee varvastrikooni! Siis kuinka hienot nuo ovat!

Oikeastaan ne ovat ihan tavalliset, mutta kovin pitkälahkeiset legginsit erityisen paksua sukkahousumaista kangasta. Loistavat, vielä kun tuollaiset toiset saisi jostain, näiden ostosta on jo pari vuotta.

P9230298.JPG

Legginsit Pieces, toppi Henkkamaukka.

Voitte varmaan kuvitella miten hyvä näillä on HIIVISKELLÄ. Ja voitte varmaan kuvitella, että miten noloa olisi ollut, jos joku olisi tullut pukkariin kun otin näitä kuvia.

P9230304.JPG

Hiivs!

Muoti Oma elämä Liikunta Päivän tyyli

Harmausmaanantai pelastuu hailaukulla

Hyvin valvotun reissuviikonlopun jälkeen maanantai on ehkä normaaliakin tympeämpi ja inhottavampi. Varsinkin kun sataa ja tuulee ja on kertakaikkiaan kamala keli. Lörppäisä, lämmin ja ennenkaikkea harmaa villapaita (tai tekokuitumukavillapaita) auttaa suojautumaan sähköpostimyrskyltä, ja excelien risaiset kulmat eivät raavi kun villapaidan kauluksen vetää korviin asti.

23092013.jpg

Villapaita – H&M, housut – Vero Moda, tossut – Converse, überhieno hailaukku – Tallinn Lennusadam 

Kävin viikonloppuna Tallinnassa, ja vaikka reissu ei ollutkaan erityinen ostosreissu (mahdoinko käydä missään oikeassa kaupassa edes sisällä), niin tuliaisista toinen on tuo hieno Capt’n Sharky -laukku, jonka ostin Lentosataman matkamuistomyymälästä, kun alkoi ärsyttää kameran kanniskelu kädessä. Sen toisen tuliaisen esittelen sitten ihan tuolla oman blogin puolella. Vieläkin vähän harmittaa että Capt’n Sharky silmälappu ja periskooppi jäivät ostamatta. Lisäksi haluan esitellä teille laiskan kynsienlakkaajan unelmalakan, eli tuon hilehässäkän. Ei tasan näy mitään rajoja eikä lakan halkeiluja! Jee!

Haluaisin lisäksi muistuttaa Liituraitahuppailijoita, että Kuukauden sukat -kilpailuun ehtii vielä osallistua tämän viikon!

Muoti Päivän tyyli