Tässä vaiheessa pitäisi osata sanoa jotain kaunista ja kivaa. Kiittää ja kumartaa. Halata joka ikistä teistä siellä ruudun toisella puolen. Itkeä vähä ja sitten hymyillä. Siitä on 2 vuotta 7 kuukautta ja 16 päivää, eli 961 päivää tai 23 064tuntia, kun Likainen parketti näki ensimmäistä kertaa päivän valon. Ja tänään se on tullut tiensä päähän. Tämä on ollu törkeen hieno matka, väillä stressaava, mutta silti mahtava.

This is the moment when I’m supposed to say something pretty and nice. To bow and say thank you. Give a hug to every single one of you on the other side of the screen. Smile through the tears. It has been two years, seven months and sixteen days or 961 days or 23064 hours since Likainen parketti saw the daylight for the first time. Today is the day it had come to end of its road. It has been hell of  journey, sometimes stressing but still awesome.

Törkeän ISO kiitos vielä kaikille lukijoilleni. Kiitos joka ikisestä kommentista jonka olette jättäneet. Kiitos kaikista sähköposteista joita olette laittaneet. Kiitos kaikesta.

a HUGE thank you for my readers. Thank you for every single comment you have left. Thank you for every email you have sent. Thank you for everything.

Yhtä ISO kiitos Lilyn ihanalle tiimille Annalle, Katille ja Jennille. Teiltä ihanilta on aina saanut apua ja inspiraatiota, kun on ollut siihen tarve. Lily oli mahtava koti blogille. Toivottavasti törmäillään.

Mä oon aina huono jäähyväisissä. Ehkä me vielä kuitenkin nähdään? Siihen asti, HEIPPA!

I’m not good saying goodbye. Maybe we will meet again someday? Until then, GOODBYE!