Ylös kanveesista.

Annoin ja sain turpiini, mutta jäin henkiin.

Ja aion jäädä vastaisuudessakin.

Maailma ei kaadu siihen, että avaan suuni. Kaikesta huolimatta, tai juuri siksi, olen täysin vakuuttunut siitä että parempi on huutaa kerran kunnolla päin naamaa kuin vaieta iäksi.

Minä olen vaiennut liian kauan. Vaiennut itseni sairaaksi. Se, jos mikä, on typerää.

Voi hyvinkin olla, että hän ei jää viimeiseksi ystäväksi, jonka menetän. Sitten se on niin. Jos minusta pidetään vain siksi, että olen sopuisa myötäilijä joka jaksaa kuunnella mitä tahansa paskaa vuodesta toiseen, se kuva onkin jo korkea aika romuttaa.

Ja kävellä sirpaleiden yli.