Ylös kanveesista.

Annoin ja sain turpiini, mutta jäin henkiin.

Ja aion jäädä vastaisuudessakin.

Maailma ei kaadu siihen, että avaan suuni. Kaikesta huolimatta, tai juuri siksi, olen täysin vakuuttunut siitä että parempi on huutaa kerran kunnolla päin naamaa kuin vaieta iäksi.

Minä olen vaiennut liian kauan. Vaiennut itseni sairaaksi. Se, jos mikä, on typerää.

Voi hyvinkin olla, että hän ei jää viimeiseksi ystäväksi, jonka menetän. Sitten se on niin. Jos minusta pidetään vain siksi, että olen sopuisa myötäilijä joka jaksaa kuunnella mitä tahansa paskaa vuodesta toiseen, se kuva onkin jo korkea aika romuttaa.

Ja kävellä sirpaleiden yli.

Kommentit (2)
  1. Näinhän se taitaa olla. Kiitos! 

  2. Maailmassa on ihan liikaa ihmisiä, jotka ovat mielestään ”rohkeita ja suorapuheisia” (suomeksi ihan ilkeitä ja moukkia vaan). Kun näille sitten joskus vetäisee ns. vastapalloon samalla mitalla, soppa on valmis.

    Tsemppiä, myrkkytyypit yli laidan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *