Tasapainottomassa tilassa.

Kävin pitkästä aikaa jumpassa, bodybalance-tunnilla. Kroppa tuntui kireältä ja huteralta, kaukana tasapainoisesta. Taisi se vähäsen aueta ja vertyä, ehkä myös korvien välistä, hitusen.

Tunti oli vähän myöhässä, eteisessä oli aikaa istua rappusilla, tuijottaa eteensä ja ajatella. Ajattelin lapsuuttani ja vanhempiani, niin kuin olen ajatellut viime aikoina useasti. Ajatellut sitä kaikkea, mikä meni vikaan. Ja sitä, saako siitä olla vihainen.

Olen lukenut ja kuullut kauheita tarinoita lapsista, joita on pidetty nälässä, hakattu ja potkittu, poltettu sytkärillä. Ajettu lumihankeen, käytetty hyväksi, hylätty ostoskeskukseen.

Minulle ei ole tehty mitään sellaista. Olen saanut leipää ja lämmintä, enemmänkin kuin moni muu tässä maailmassa.

Minua ei vain rakastettu tarpeeksi, enkä kelvannut sellaisena kuin olin.

Saako siitä olla vihainen?

Saanko minä olla vihainen?