Avasin suuni ja hupsista.

Sieltä tulikin silkkaa vittuilua.

Omasta mielestäni sanoin vain sen, mitä oli mielen päällä. Iloisena siinä, että sainpas sanottua enkä jäänyt hautomaan. Pienen hetken tuntui kevyeltä, sitruunaperhosen siipien säpsätykseltä rintaontelossa.

Sitten.

Ei kuule tarvii ruveta vittuilemaan.

Ja taas katsoo peilistä huono ihminen. Inhottava akka. Narttu.

 

 

 

 

Kommentit (4)
  1. Kiitos Minna J. ja just näin. Bensaa liekkeihin. Se on vaan niin pirullista, kun on tähän asti perustanut identiteettinsä sille, että on se kiva ihminen joka ei koskaan pahoita kenenkään mieltä. Mikä ei tietysti ole totta sekään, mutta haluaisi ainakin hampaat irvessä olla sellainen. Mutta eihän se jumalauta ole mahdollista.

    Tästähän se terapeuttikin varoitti, että ihmisten reaktiot voi olla mitä vaan kun se sanainen arkku sieltä aukeaa. Huoh, kamalaa se on silti. Ja ainoa oikea tie.

  2. etkä oon mikään huono. just niin se pitää tehdä, sanoa ääneen eikä jäädä hautomaan. siitä toisesta ja sen reaktioista ei sitten taas voi olla vastuussa. Leuka pystyyn, lisää kepeitä perhosia ja siitä vaan laukomaan lisää totuuksia sanon minä. Ja siis jos toinen vastaa noin niin voisko sopiva jatko olla sulta että ”no nyt kun rupesin ja sä oot jo valmiiksi väärinpäin niin olihan näitä sanottavia asioita enemmänkin…”

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *