Vihassa ja pahassa.

Huono tytär täällä hei. 

Ei, en tosiaankaan ole soittanut. Kiitos vain muistutuksesta. 

Niin että mikä siinä nyt sitten on etten ole vaivautunut kuulumisia kysymään? 

No kuule. Kun minua ei kiinnosta. 

Puhelin se on sinullakin. Ilmeisesti osaat sitä myös käyttää kun kuitenkin soittelet miehelleni ja valitat miten kukaan ei enää soita eikä tule käymään. 

Niin, aika jännä juttu ettei kukaan jaksa kuunnella enää sinua. Ikuista marttyyria. Koska eihän sinussa koskaan mitään vikaa ole mutta kun ne muut. Eikä kukaan ymmärrä. Vaimokin jätti. Vaikka niin olet kaikkesi yrittänyt. 

Ja minä olen paha koska olen kuitenkin äidin puolella. Että tässä se nyt sitten nähtiin. Mikä kelvoton, petollinen tytär. 

Kuule isä.

Haista sinä paska.

Kommentit (3)
  1. Sama vierailija täällä taas moi!

    Varmasti voit vielä hyvin! Kyllä mä melkein uskaltautuisin lupaamaan niin.
    Mulla on takana yhteensä neljän vuoden pillerinpopsinta, kahdessa erässä tosin. Mulla pastillit tehosi vallan mainiosti, ilman mitään sivuvaikutuksia ja olo koheni heti aivan ihmeellisen…normaaliksi. Sitten taas pieniä katastrofeja elämässä, ja uusi pastillikuuri. Nyt olen kohta elänyt kaksi vuotta ilman, ja tuntuu, että elo pysyy jotenkin hallinnassa. Terapiakeskusteluista oli se ilo, että nyt pystyy paremmin tunnistamaan olotilansa.

    Ne ihmiset, ne ihmiset… Ei siihen millään heti pystynyt, mutta mä olen kuin olenkin pikkuhiljaa pystynyt ”viilentämään välejäni” tiettyihin ihmisiin niin, että en itse tunne itseäni aivan sontaläjäksi, vaikka pieni omantunnon kaiherrus on. Mutta kun keskittyy siihen, että tietää, että huono omatunto on jo ovella, niin sen kestää jotenkin helpommin ja lopulta sitä ikäänkuin ”irrottaa” oman itsensä niistä negatiivisista tunteista. Toivottavasti ei nyt ihan sekapäiseltä kuulosta, psykalla oli sille joku termi… joo, se oli varmaan etäännyttämistä. Onnistuu useinmiten, ei tietenkään aina.

    Mutta mä tein kyllä pari vuotta sitten aika radikaaleja muutoksia ihan ulkoisessakin elämässäni. Vaihdoin työpaikkaa, muutin osaksi viikkoa toiselle paikkakunnalle, ja ah niin trendikäästi downshiftasin 😛

    Mukava lukea näitä sun kirjotuksia, ihan kuin olisit tosiaan kirjoittanut ne omasta puolestani 🙂

  2. Vierailija, kaunis kiitos kommentistasi. Kiva kuulla että meitä on muitakin. No, tiedänhän minä että on, mutta se vaan tuppaa joskus unohtumaan omassa surkeudessa piehtaroidessa. 

    En minä vielä voi hyvin, mutta elän siinä toivossa että jonain päivänä vielä voin. Lääkkeistä on jo toinen laatu kokeilussa, ensimmäinen toi ensin tullessaan hyvän fiiliksen, lähes euforisen mutta lähti siitä sitten laskemaan. Toisen kanssa taas on sellainen olo, että syönköhän lääkettä ollenkaan, ei oikein tunnu missään. Katsellaan nyt vielä, mutta eiköhän se ole terapia ja minä itse jotka lopulta voivat minut tästä pelastaa. 

    Niin, kun voisikin vain siivota ne ihmiset pois jotka niitä voimia nakertavat. Ilman että tuntisi itsensä loputtoman kamalaksi ihmiseksi. Jos keksit jonkun keinon, niin tule kertomaan. 😉

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *