Ajatusansa
Olen elämäni aikana jo useaan otteeseen painiskellut aikaansaamattomuuden kanssa. En tosin ole erityisen laiska, välillä jopa jälkikäteen hämmästyn hoksatessani, mitä kaikkea on tosiaan tullut tehtyä, mutta en ole suunnitelmieni toteuttamisessa kuitenkaan mikään tehokkuuden multihuipentuma. Haluaisin olla. Tai ainakin haluaisin olla kohtalaisen tehokas osan ajasta.
Jokin aika sitten lainasin kirjastosta Frank Martelan Tahdonvoiman käyttöohjeen, ytimekkään ja selkeän kirjan, joka oli hyvin valaiseva. Osa tahdonvoiman onnistuneeseen käyttöön vaikuttavista tekijöistä oli yllättäviä, osa taas sellaisia itsestäänselvyyksiä, että melkein teki mieli nauraa itselleen kun niitä ei ole älynnyt ajatella tai ainakaan ottaa ihan vakavissaan. Tiesittekö, että hyvin nukkuneen ihmisen tahdonvoima on paljon vahvempi kuin yliväsyneen? What? Miten voi olla?
Niin, ei ehkä ole yllätys, että verensokerilla on vaikutusta ihmisen yleiseen jaksamiseen, myös tahdonvoimaan. Mutta kuinka usein jättääkään tällaiset yksinkertaiset tosiseikat huomiotta tehdessään suunnitelmia?
Tahdonvoiman käyttöohjeen luettuani päätin, että nämä työkalut otan käyttööni. (Suosittelen kirjan lukemista kaikille, joilla on suunnitelmia ja unelmia.) Osa ohjeista onkin palaillut mieleeni jälkikäteen ja jotain apua koen saaneeni. Mutta ikävä kyllä muistutusta ei tule tarpeeksi. Ehkä minun pitäisi askarrella neuvoista huoneentaulu. Tai tulostaa tämä täältä.
Jokin on jäänyt tökkimään. Mielessäni kävi, että ehkä kaipaan kertausta. Tietyt asiat pitää vain ajatella ja oivaltaa monta kertaa ennen kuin ne tosiaan sisäistää, ennen kuin ne ohjelmoituvat päähän ja käytökseen.
Mutta on muutakin. Hoksasin sen pari päivää sitten.
Minulla on taipumusta lykätä asioiden tekemistä ja erityisesti aloittamista, koska haluan optimoida ja tehdä asiat järkevästi. Ja tässä on ansa. Haluan tehdä jotain, mutta en tee sitä vielä, koska haluan hoitaa jonkin muun jutun ensin eikä mielestäni ole järkeä aloittaa kun jokin muu on vielä kesken. En voi vielä pyykätä, koska olisi järkevä odottaa tämä päällä oleva paita mukaan pesuun, pyykkäänkin siis huomenna. Enpä taida pestä kasvoja vielä, sillä haluan luultavasti meikata kohta, teen sen juuri ennen sitä, niin voin meikata mahdollimman freesille iholle. Enkä ehkä meikkaa vielä, koska ensin voisin vähän jumpata. Mutta en voi jumpata heti, koska söin ihan vasta. Voisin tehdä töitä, mutta ei tässä välissä kannata, koska jumppaan ihan kohta. Jaa, no nyt on kulunut sopiva aika… mutta hetkonen, ei minun ehkä kannatakaan jumpata vielä, koska voisin mennä lenkille illalla juuri ennen saunaa.
Jätän monet isot ja pienet asiat tekemättä, koska lykkään niitä johonkin näennäisesti parempaan ajankohtaan ja koska haluan edetä järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti, tehdä tietyt asiat ensin niin että syntyy loogisia tapahtumajatkumoita.
Eikä siinä itse asiassa ole mitään järkeä.
Suunnitelmallisuus on hieno juttu. Silloin kun sille on tarvetta. Mutta monet pienet asiat voisi vain tehdä. Juu, joskus joutuu ajattelemaan pistettyään pyykin pyörimään, että ”ai hitto, tämän paidan olisin kyllä voinut pestä tässä samalla”. Mutta tulee uusia koneellisia. Joskus voisi tehdä töitä vain sen puolisen tuntia, vaikkei siinä suuria ehdikään. Ja meikata voisi heti, jos kerran haluaa, vaikka kohta saattaisikin alkaa hikoilla. Eikä ole suinkaan huono asia jumpata ja käydä illalla kävelyllä, jos vaikka sattuu tuntumaan siltä.
Jos asiat eivät etene, kun koko ajan yrittää optimoida, olisiko fiksumpaa vain toimia heti ja välittää vähät siitä kuinka järkevässä järjestyksessä päivä eteni?