En sanoisi mitään

Ymmärrätkö elämäsi projektina vai tarinana? Näin kysyi Frank Martela eräässä tekstissään kolmisen vuotta sitten. Tuo teksti on palannut sittemmin mieleeni varsin usein.

On varsin selvää, kumpi on minun tapani hahmottaa elämäni ja monien muidenkin elämä, vaikka toistakin tapaa tulee toisinaan kokeiltua – vain jotta huomaisin palaavani siihen, mikä itselleni tuntuu luontevammalta. Elämäni on tarina, tai tarinoita, joiden alut ja loput luovat toinen toisiaan, ovat saumattomasti yhdessä.

20130607_211648.jpg

Täytyy sanoa, että elämme melkoisen projektikeskeisessä yhtesikunnassa. Meidän tulisi tehdä asioita saavuttaaksemme jotain. Meidän pitäisi tietää, mitä ovat tavoitteemme. Missä näemme itsemme viiden vuoden kuluttua. Meidän tulisi saattaa loppuun se minkä aloitamme. Sairaus, suru, vastoinkäyminen… ne ovat tuhoisia, ne ovat esteitä tiellämme. On taisteltava, jotta ne eivät häiritsisi elämän suorittamista. Suunnan muutos on pelottava ajatus. Siltikin, vaikka elämä heittäisi eteen jotain, mikä todella muuttaa kaiken.

Eivät kaikki meistä silti ole projekti-ihmisiä, projektielämää eläviä. Ja jos yhtään osaan tuulia haistella, on yksilötasolla alkanut tapahtua jo paljon muutosta. Yhä useampi alkaa elää tarinaelämää. Sitä elämää, jossa menneisyytensä ymmärtämisellä on merkitystä tässä ja tulevaisuudessa. Yhä enemmän ihmiset pysähtyvät, päättävät lakata suorittamasta, päättävät ainakin yrittää.

Frank Martela kirjoittaa hyvin oivaltavasti ja suosittelen teitä kaikkia lukemaan tuon lyhyen tekstin. Lainaan kuitenkin tähän tärkeimmän hänen esiin nostamansa näkökohdan.

Nämä kaksi elämänasennetta eroavat erityisesti siinä, miten ne suhtautuvat vastoinkäymisiin ja tappioihin, joita elämässämme väistämättä kohtaamme. Projektihahmotuksessa ne ovat epäonnistumisia. Ne ovat esteitä, jotka haittaavat mahdollisuuksiamme saavuttaa asettamamme tavoitteet. Siksi ne tulisi lakaista pois näkyvistä mahdollisimman pian ja minimoida niiden aiheuttamat haitat. Tarina-asenteessa traagiset hetket ja vastoinkäymiset ovat yksi keskeinen elementti, joka tekee elämästä niin kauniin. Puhdas menestystarina on tarinoista tylsimpiä, juuri vastoinkäymiset ja surun hetket kasvattavat tarinasta ylevästi värähtelevän.

Paitsi että vastoinkäymiset, ja omat virheemmekin, ovat niitä, jotka tekevät elämästä kauniin, ne todella ovat osa sitä tarinaa, joka on johtanut tähän ja nyt. Tähän, missä olemme parhaimmillamme, tai tähän, missä havahdumme viimein siihen, että jotain on muutettava. Tai tähän, missä olemme vielä tärkeällä matkallamme kohti omaa, todellista itseämme.

20130607_211341.jpg

Jos pääsisin kulkemaan menneisyyteen, kymmenen vuoden päähän nykyhetkestä, ja tapaisin silloisen itseni, minulla olisi mahdollisuus karsia virheitäni. Voisin sanoa, että tyttö hyvä, itsenäisty. Älä tee valintojasi nojaten muihin ihmisiin, älä seuraa niitä, joita nyt haluat seurata. Älä lähde opiskelemaan alaa, josta et tiedä mitään, ja joka, vaikka onkin sinua, ei ole tarpeeksi paljon ollakseen ala, jolla haluat olla työttömänä. Perehdy asioihin ja tee päätöksesi perustuen järkisyihin.

Niin, voisin tosiaan karsia nuo virheet. Opettaa itseäni ja kertoa, että tällä tiellä et saavuta ammatillisesti mitään, et ainakaan kovin nopeasti.

Ja sitten en olisi tässä. En olisi koskaan muuttanut huonosti valitusta ja kalliista asunnosta epätoivon saattelemana asumaan kämppiksen kanssa, jonka kanssa tunsin koko ajan olevani kylässä tuntemattoman luona. Enkä siitä yhtä epätoivoisena mutta paremmalla onnella uudestaan. En olisi koskaan törmännyt niihin tyyppeihin, joista tuli minun ystäviäni ja jotka johdattivat minut maailman parhaan ihmisen luokse.

Jollen olisi ihastunut ”väärään”, kahdestikin, ei tieni olisi johtanut elämäni rakkaimman ihmisen luokse. Ehkä jonkun muun, ehkä yhtä rakkaan, mutta parempaa kuin nyt en osaa kuvitella. Minulla on ollut mieletön onni.

Jos olisin tiennyt enemmän opiskelusta ja työelämästä, olisin valinnut alani järkevämmin ja tienaisin nyt ehkä paremmin – tai sitten en, sillä sairaudet olisivat tulleet silti. Ne vain olisivat tiputtaneet minut korkeammalta.

Jos voisin palata menneisyyteen ja tapaisin silloisen itseni… en sanoisi mitään.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli

Zuii-silmämeikki ja sananen ympäristön kuormittamisesta

Minä, kuten niin moni muukin, olen jokseenkin hurahtanut luonnokosmetiikkaan. Varsinaiselle hurahdukselle syynä ovat mitä luultavammin seuraamani kauneusblogit ja se että olen sattunut löytämään sanalla sanoen hurmaavia tuotteita, mutta rationaalisemmista syistä pääasiallinen on se, että haluan vähentää ainakin omaa kemikaalikuormaani. Olen lukenut paljon juttuja siitä, miksi luonnonkosmetiikka on minulle ja keholleni parempi valinta, ja osa syistä tuntuu järkeviltä, osa liioitelluilta.

Vielä tärkeämpänä kuin omaa hyvinvointiani, joka sekin on kyllä tärkeä, pidän ympäristön hyvinvointia ja olen tullut siihen tulokseen, että haluan pyrkiä rasittamaan luontoa mahdollismman vähän. Tai rehellisyyden nimissä, ainakin vähemmän. (Mahdollisimman vähänhän olisi minimoida niin kosmetiikan kuin kaiken muunkin materian käyttö.)

dsc_7496.jpg

Oma kemikaalikuorman vähentämiseni alkoi alunperin muutama vuosi sitten siirtyessäni käyttämään luontoystävällisempiä pesuaineita, niin pyykinpesun, tiskin kuin henkilökohtaisen hygieniani kohdalla. Tutustuin Elokuu-tuotteisiin ja siirryin niihin. Nyt olen jo jokin aika sitten luopunut Elokuu-tuotteista shampoossa ja suihkugeelissä, sillä ihanampiakin ekotuotteita on löytynyt, mutta pyykinpesussa käytän edelleen sitä tuttua ja turvallista. Itse asiassa käytössä on sama täyttöpullokin, varmaan seitsemättä vuotta.

Mutta tarkoitukseni ei ole tällä kertaa jauhaa ekovalinnoistani tai syventyä niihin sen enempää. Haluan ihan vain esitellä omasta mielestäni kauniin ja onnistuneen meikkini, jonka olen toteuttanut kokonaan luonnonkosmetiikan meikeillä. Tähän meikkiin käytettyjä tuotteita rakastan käytön puolesta varauksettomasti – noh, paitsi ripsaria. Minulla on parempiakin kuin tämä Couleur Caramelin mascara ja jonain päivänä taidan kertoa ripsarikokemuksistani vähän enemmänkin.

chestnut_blacperry2.jpgTämän silmämeikin idean nappasin Juille’s-blogista. Täytyy sanoa, että Juillen oma toteutus on huomattavasti siistimmän näköinen, mutta olen kyllä tyytyväinen omaanikin. Lopputulos on melko neutraali mutta ei aivan tylsä.

Tähän silmämeikkiin on käytetty Zuiin luomivärejä sävyissä Chestnut ja Blackberry, Couleur Caramelin Long eyelashes mascaraa ja pohjustukseen Couleur Caramelin Beige diaphane -peitevoidetta sekä Lily Lolon mineraalimeikkipuuteria. (Tämä pohjustus toimii minulla melko hyvin eikä luomiväri valu vakoihin kovinkaan nopeasti tai huomattavasti.)

dsc_7490.jpg(Kuvassa lisäksi Zuiin Melon-poskipuna, joka oli mukana meikissä, vaikkei kasvokuvaa siitä olekaan.)

Meikkaan yhtään panostaen melkoisen harvoin ja hyvin usein tulen taiteilleeksi värien kanssa nimenomaan silloin kun en ole lähdössä mihinkään. Niin kivaa kuin muuten vain meikkailu onkin, on vähän sääli, että onnistuneet meikit jäävät unohduksiin. Tuttavapiirissäni ei ole muutenkaan montaa meikkisilmällä varustettua, joka osaisi arvostaa tai jota kiinnostaisi, mitä olen saanut aikaiseksi. Siksi minusta tuntuu, että tulen postailemaan muutaman meikkikuvan jatkossakin, täällä sentään joku aiheesta kiinnostunut saattaa kuvat bongatakin. Ja ainakin itse voin palailla jälkikäteen katsomaan.

Meikkikuvien ottamista pitänee vielä harjoitella. Istuin varmaan puoli tuntia räpsimässä, että sain nämä pari kuvaa, joissa meikistä saa edes jotain tolkkua. No, pääasia että jossain ajassa onnistuu. 🙂

Kauneus Hyvä olo Meikki Syvällistä