Länsi-Perun roadtrip
Herätys kuudelta viime perjantaina oli tukala. Koko torstai meni järjestellessä viikonlopun hostelleja, bussikyytejä ja nähtävyyksiä, mutta vihdoin pääsimme lähtemään ja ehdimme ajoissa bussiasemalle. Kuusihenkinen miesvoittoinen poppoomme lähti siis Limasta Icaan, 5h etelään!
Icassa meitä ei varsinaisesti odottanut mikään. Heti bussiasemalta ulostuttuamme meille kaikille tuli ensimmäistä kertaa tunne, että olemme kyllä todella kaukana kotoa! Kaupunkiin saapuessa tuntui ihan kuin olisi ollut Intiassa, johtuen hirveästä liikenteestä, yliampuvista myyjistä ja erittäin huonosta kaupungin infrastruktuurista. En uskaltanut ottaa Icassa yhtään kuvaa, sillä tuntui koko ajan siltä, kuin joku olisi seurannut meitä ”gringoja”. Kyllähän me poikkeuksellinen porukka olimme: minä ja viisi miltei kaksimetristä poikaa, sekä lisäksi olemme kaikki vaaleita perulaisiin 160-senttisiin kavereihin verrattuna.
Illaksi päädyimme Huacachinaan, jonne pääsy koitui onneksemme. Huacachina on pieni kylä keskellä aavikkoa, joka on vain 20 minuutin päässä Icasta. Kaupunki on tunnettu erityisesti aavikkoretkistään, jonne pääsee 10 hengen mönkijöillä rällästelemään ja ”sandboardaamaan”. Koko päivän matkustelun jälkeen emme kuitenkaan ehtineet enää illaksi muuta kuin patikoimaan itseksemme hiekkadyyneille, mutta illalla nautimme kyllä kylän yöelämästä, joka on varsin vilkas johtuen turistien suuresta määrästä.
Lauantai oli toiminnantäyteinen: aamusta ajoimme Paracaksen rantaan Las Islas Ballestaksen veneretkelle, josta päädyimme spontaanisti Pisco-tilalle ja illaksi vihdoin aavikolle ajelemaan.
Las Islas Ballestas oli upea kokemus: näimme pingviinejä, merileijonia ja muita elämiä silmiinkantamattomiin. Näin ehkä suurimman määrän merileijonien pentuja mitä ikinä ja pikkuisia oli hauska seurata, kun he opettelivat uimaan. Saatoimmepa nähdä myös kuninkuustaistelun leijonien kesken, ainakin päätellen suurimpien uroiden metelistä.
Luonnonsuojelualueen vierailun jälkeen kävimme spontaanisti Huacachinan läheisellä alkuperäisellä Pisco-viinitilalla, jonne pääsimme (ilmaiseksi!) kiertämään oppaan kanssa ja saimme lopuksi vielä maistelun kaiken lisäksi. Itseltäni jäi kuvien ottaminen valitettavasti liian vähiin, koska keskityin liikaa juoman nautiskeluun.
Parasta lauantaissa oli kuitenkin Huacachinan illan rellestely aavikolla. Päädyimme takaisin kylään, koska olimme sopineet yhdessä Liman asunnon tyttöjen kanssa, että he tulisivat paikalle myös lauantaina ja menisimme yhdessä rällästelemään. Kaikki hehkuttivat aavikkoajelua ennen lähtöä ja ihmettelin tätä, kunnes starttasimme. Aavikkoajelu oli kuin vuoristoajelua Linnanmäellä, vaan paljon vauhdikkaampaa ja vaarallisempaa! Ääni oli lähteä siitä kiljumisesta.
Pysähdyimme kesken ajelun laskeaksemme laudoilla hiekkadyynejä alas kuin lumilautaillessa. Suurimmat dyynit olivat kuitenkin sen verran vaarallisia, että ne piti laskea vatsallaan päästäkseen seuraavalle dyynille. Laskettelu oli aivan mieletöntä! Koko rällästely aavikolla ja ”laskettelu” sai adrenaliinin pauhaamaan ja olimme kaikki hirveän innoissamme. En varmaan tule kokemaan samanlaista retkeä pitkään pitkään aikaan.
Lauantai-illaksi meidän piti kuitenkin lähteä poikien kanssa aavikolta kohti Nazcaa, jossa meitä odotti seuraavan aamun lento yli mystisten Nazcan Linjojen. Oli jännittävää ajaa pienellä pakulla aavikolta vuoriston läpi keskelle erämaata, jonne muinaiset alkuperäiskansat ovat jättäneet jälkiä ufoille ja muille yliluonnollisille voimille, yli 2000 vuotta sitten.
Lentoajo oli kokemuksena jännittävä. Meidän täytyi nousta jo ennen seitsemää lähteäksemme ennen aamupalaa lennolle. Kone oli pieni, ja kerralla meitä oli vain seitsemän yhdessä koneessa. Vaikka suurta uutisointia on ollut koneiden huonosta kunnosta ja kokemattomista lentäjistä, emme kokeneet turvattomuuden tunnetta lentäessämme 500 metrin korkeudessa. Linjat oli upeat ja jättivät arvoituksen siitä, miksi ihmeessä ne on aikoinaan jätetty keskelle erämaata, jossa ei ketään näy aavikkorottaa lukuunottamatta.
Kaikkiaan viikonloppu oli upea. Loppusunnuntai odottaessa bussien lähtöä ja ajoa läpi Perun länsirannikon. Olimme kaikki uupuneita matkasta, ja säälitti poikien vaikeudet jalkatilan osalta. Ei ole perulaisbussit suunniteltu yli 185cm pojille.
Pus