Ecuadorin saldoa
Ecuadorin matkamme oli kaikin puolin huippu. Lähdimme pari viikkoa sitten perjantaina iltakymmeneltä pohjoiseen Trujilloon bussilla, mikä oli viidestä yöbussimatkastamme ensimmäinen. Perillä olimme aamulla rättiväsyneitä – emmehän ole tottuneet tällaiseen matkustustapaan. Trujillossa meidän oli tarkoitus viipyä ainoastaan hetki, jotta pääsisimme jatkamaan lähemmäs Perun ja Ecuadorin rajaa. Ilman erityisiä suunnitelmia, mutta Lonely Planetin opas mukanamme, päädyimme kuitenkin Trujillossa lähistöiden inkaraunioille tutkiskelemaan muinaisten heimojen jätöksiä.
Trujillosta otimme jälleen yöbussin Tumbesiin, joka on Perun ja Ecuadorin välinen rajakaupunki. Kaupungista minulla ei ole valitettavasti yhtään kuvia, sillä heti perille saapuessamme saimme hirveän kulttuurisokin. Kaupunki oli sateinen, saastainen ja kaikin puolin epämiellyttävä. Saimme heti bussiasemalla ötökkähyökkäyksen, josta aloimme panikoimaan malariatartuntaa. Halusimme pois kaupungista mahdollisimman pian, ja etsiessämme toista bussiyhtiötä ainoat neuvot jonka saimme paikallisilta, oli kääntyä takaisin sinne mistä tulimme. Yhden mummon mukaan emme saaneet missään nimessä erkaantua toisistamme, sillä kaupunki on täynnä varkaita ja gringojen hyväksikäyttäjiä. Ei voi sanoa, että olisi mieli helpottunut tämän jälkeen! Onneksi mummo auttoi meidät perille toisen bussiyhtiön toimistolle, josta pääsimme starttaamaan Ecuadoria kohti kahden tunnin päästä. Tätä ennen jouduimme kuitenkin ottamaan kolmipyörätaksit, johon jakauduimme kaikki siten, että jokaisessa oli ainakin yksi poika.
Tumbesista pääsimme onneksi nopeasti karkuun, eikä mitään pahempaa ehtinyt sattua (ellei lasketa bussiaseman miestä, joka otti minut silmätikukseen ja kutsui ”pahaksi naiseksi”, varmaan johtuen horoskooppimerkistäni). Matka jatkui ohi rajavartioston ja läpi Ecuadorin eteläisen viidakon, joka oli upea. Olimme porukalla kaikki samaa mieltä, että suurin ja hienoin ero Perun ja Ecuadorin välillä on edellisen vihreys. Viidakko oli kaunis ja täynnä elämää. Menimme bussilla ohi pikkukylien, jossa paikalliset paistoivat grillissä marsujaan ja viljelivät hehtaareittain banaaniviljelmiään. Aina kun olimme yhden metsikön ajaneet ohi, oli taas edessä upeaa vuoristoa. Saimme siis kuuden tunnin Tumbes-Guayaquil-bussimatkan aikana nähdä paljon luontoa.
Guayaquilissa emme muuta ehtineet kuin sopia seuraavan päivän bussilipuista ja kulkea vähän kaupungilla. Palmusunnuntain vuoksi kaupunki oli erittäin rauhallinen ja ihmettelimme, missä kaikki miljoonakaupungin ihmiset piileskelivät. Emme kuitenkaan ehtineet nähdä paljoa, kun menimme jo yöpymään hostelliimme ja otimme aamulähdön kuuluisaan rantakaupunkiin Montañitakseen. Siellä olisimme voineet viipyä pitempäänkin, johtuen paikan letkeästä meiningistä ja aurinkoisista päivistä. Menimme tullessamme iltapäivällä suoraan rannalle loikoilemaan ja nauttimaan herkullisista hedelmäkoreista, joita tarjottiin rannalla 50 sentin hintaan. Illalla vietimme aikaa muiden hostellimme yöpyvien kanssa juoden parhaita caipirinhoja, joita olen koskaan nauttinut. Juttelimme venezuelalaisten, jenkkien, argentiinalaisten ja chileläisten uusien ystäviemme kanssa aamukahteen, kunnes nämä lähtivät vielä kaupungille tanssimaan kadulle, kun porukkamme (yhtä hullua kreisibailaajaa lukuunottamatta) kävi väsyneenä nukkumaan.
Montañitaksesta pääsimme vielä nauttimaan seuraavaan iltaan asti rannalta käsin, kunnes otimme jo seuraavan bussin Bañosiin. Seuraava kohteeme on kuuluisa aktiviteeteistaan ja upeasta luonnosta. Kaupunki nimittäin sijaitsee keskellä Andeja, itäisessä Ecuadorissa. Matkustimme läpi yön mutkitellen pomppuisilla vuoristoteillä aivan upeissa maisemmissa, joita ihailin muiden nukkuessa herätessäni välillä keskellä yötä. Päästessämme perille aamulla meitä odotti kuitenkin ikävä yllätys: kaupungissa tulisi satamaan koko seuraava viikko, jonka takia useimmat ulkoilma-aktiviteetit peruuntuvat. Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan buukkasimme heti iltapäiväksi seitsemän hengen porukallemme canyoning-reissun, eli nousimme vuorille laskeutuaksemme viidakon läpi vesiputouksia alas. Laskeutuminen oli huikeaa, ja jopa porukamme pelokas korealaistyttökin pääsi nauttimaan ajastaan! Tytölle oli sokki, kun hän tajusi mihin hän oli lupautunut. Hän oli sama tyttö, jonka pojat oli juuri edellispäivänä vieneet mereen hänen uimataidottomuudestaan huolimatta. Selviydyimme kaikki kuitenkin erinomaisesti.
Seuraavana päivänä kaikki olivat yllättävästi jotenkin sairaita: kahdella oli ongelmia vatsan kanssa, kahdella flunssaa ja yhdellä krapula. Eipä siinä, lähdimme kuitenkin parin muun kanssa raftingiä harrastamaan, eli koskenlaskuun viidakkoon. Vaikka olimme nukkuneet vain viisi tuntia, juhlittuamme yhden porukamme tytön synttäreitä, ei se haitannut meininkiä. Olisin jopa kaivannut enemmän haastetta touhuun, sillä enhän edes pudonnut veteen! OK – oli hetki, kun näin lähes tapahtui. Palattuamme kämpille meitä oli vastassa oikea bakteeripesäke, kun kaikki huoneemme henkilöt olivat täydessä unessa vaikka oli jo iltapäivä. Päätimme lopulta, että paras oli lähteä kaupungista, koska kukaan meistä ei voinut nauttia täysillä olostaan huonon sään ja olon takia.
Suunnitelmamme oli alussa lähteä seuraavaksi Cuencan kauniiseen kaupunkiin kunnes tajusimme, että lähes kaikki hostellit, hotellit ja nurkkakujien majapaikat olivat täynnä tai kaksinkertaistaneet hintansa. Olimme täysin unohtaneet, että Semana Santan eli pyhän viikon takia kaupungit ovat täynnä turisteja, emmekä olleet tietenkään varanneet mitään etukäteen. Tajusimme siis torstai-iltana, että jos haluamme palata Limaan ajoissa ennen kouluviikon alkua, ainoa mahdollisuus oli ottaa seuraavan päivän bussi Guayaquilista Limaan, joka lähti kahdelta iltapäivällä. Siinä tulikin sitten kiire hankkia iltalippu pois Bañosista, ja saimme kaiken järjestettyä tuntia ennen lähtöä! Osittain puolikuntoinen porukkamme selviytyi erinomaisesti yhdeksäksi asemalle, josta otimme ensin 9 tunnin bussin Guayaquiliin. Siellä odotimme aamuviidestä bussiaseman kioskin avautumista yhdeksään asti, jonka jälkeen meillä oli aikaa iltapäivään asti käydä pyörimässä kaupungilla ja syömässä.
Kahdelta pääsimme vihdoin starttaamaan 30 tunnin bussiajomme, joka toi meidät lopulta takaisin kotiin Limaan. En voi sanoin kuvata sitä tunnetta, kun talon poikien kanssa pääsimme lähikauppaamme ostamaan ruokaa ensihätään, jonka jälkeen kotiin päästyämme hyppäsimme varmaan kaikki heti suoraan suihkuun. Tunne, kun sai ensimmäisen puhtaan lämpimän suihkun oli taivaallinen. Tähän kun vielä kunnon yöunet kahden bussiyön jälkeen… Ei ole parempaa.
Pus