Arequipa ja Colca Canyon
Viime viikonloppuna lensimmekin rakkaan belgikaverini, hänen siskon ja tämän poikaystävän kanssa Arequipaan.
Olimme kuulleet, että tämän eteläisen kaupungin vanha keskusta olisi yksi Perun kauneimmista paikoista, mikä ei ollut pieleen mennyt väite. Arequipa sijaitsee keskellä Perun eteläisiä Andeja, mutta on kuitenkin vain noin 100 kilometrin päässä rannikosta. Se on siis saanut monin tavoin vaikutteita sekä Perun costan että sierran, rannikon ja vuoriston erilaisista kulttuureista, joka näkyy infrastruktuurissa ja kulttuurissa. Paikalliset nauttivat samalla sekä eksoottisia meren antimia, että vuoriston eläinten, esim. alpakan lihaa – joka on muuten pirun hyvää biiffii!
Kaupungin vanha keskusta on säilyny ihmeellisesti kaikista seudun tulivuoren purkauksista ja lukuisista maanjäristyksistä. Keskustan pääaukio eli Plaza de Armas on valittu Perun kauneimmaksi, ja kaikki lähistön rakennukset on rakennettu valkoisesta vulkaanisesta kivestä, jota paikalliset kutsuu sillariksi. Arkkitehtuuri on tyyliltään sekoitus eurooppalaista ja perinteistä perulaista tyyliä.
Saavuimme kaupunkiin perjantai-iltana, emmekä silloin väsyksissämme jaksaneet tai ehtineet tehdä paljoa. Ensisijaiset asiat piti hoitaa: hostelli ja ruokaa, eli keskityimme kulttuuriin lauantaina. Vierailimme sekä Casa del Moralissa, yhdessä parhaiten säilyneistä aristokraattien asunnosta suoraan 1700-luvusta. Talossa on esillä paljon Arequipan taidetta, ja muutenkin talo on hirmukaunis värikkäine seinineen ja hyvin hoidettuine pihoineen, barokkilais-mestitsiläiseen tyyliin.
Moralin talosta suuntasimme Arequipan ykkösnähtävyyteen: Santa Catalinan luostariin. Koko alue, minkä luostari kattaa, on järkyttävän suuri! Vietimme alueella varmaan neljä tuntia pelkästään kävellen ympäri tätä hyvin hoidettua pyhää kaupunkia kaupungin sisällä. Näimme miten nunnat, 1600-luvulta lähtien, ovat eleleet luostarissa, mm. nukkuen vain 6 tuntia yössä tehden fyysistä työtä läpi päivän. Tänne tuotiin pieniä alle kymmenvuotiaita tyttöjä kouluttautumaan ja elämään usean sadan vuoden ajan.
Jos joku lähtee Arequipaan on hänen ehdottomasti päästävä käymään luostarissa ihan vain sen kauneuden vuoksi.
Nautimme matkalla paljon paikallisia antimia. Lihoin varmaan 5 kiloa kolmessa päivässä, kun herkuttelimme tripadvisorin ja oppaiden parhaiten arvioiduissa rafloissa. Sain maistaa viikonloppuna amazonialaista paiche-kalaa, alpakan lihaa, palmupuun sydäntä, sian sorkkaa (!) ja cabeza de cerdoa eli sian päätä (en edes halua tietää mitä osaa), täytettyä tulista paprikaa rocotto rellenoa, mahtavaa rapukeittoa chupe de camaronesia, tietenkin paikallista superherkkujälkkäriä queso heladoa unohtamatta. Ruuasta aion vielä kirjoittaa erikseen, mutta kolmeksi päiväksi tuli tosiaan hyvin syötyä loppukuukauden edestä!
Eli lauantaina jatkoimme luostarista Zig Zag-ravintolaan, josta ylläotettu kuva. Sieltä päätimme lähteä kävelymeditoinnille, aka. eksymään kävelylle paikallisiin puistoihin, joita emme koskaan löytäneet eli palasimme myöhemmin museoon, jossa kuulimme pääsevämme näkemään Juanita-muumion, eli vuoristolta löydetyn, 500 vuotta jäätyneenä olleen tytön, joka oltiin uhrattu jumalille. Ja siis kyllä – näimme ihan oikean vuosisatoja vanhan muumioituneen tytön, lasitetussa jääkaapissa.
Kuulemma tyttö oli inkojen jälkeläisiä ja uhrattu pahojen tulivuorenpurkauksien ja maanjäristyksien takia jumalille. ”Jälki-inkat” olivat vaeltaneet Cuscon seudulta, usean sadan kilometrin päästä Arequipan läheiselle Misti-tulivuorelle, jossa jumalriittien päätteeksi uhrattiin viattomia lapsia. Juanita oli haudattu korkealle lumeen, ja hänet löydettiin, sydän verisuonet sisäelimet ja kaikki, täysin säilyneenä umpijäässä parikymmentä vuotta sitten. Oli kyllä pysäyttävää ja ihmeellistä nähdä aito tunnistettava tyttö, siinä vaan näytillä lasikaapissa! Olisin halunnut ottaa kuvaa mutta kylmätilojen takia se oli kiellettyä. Jotain mitä kannattaa mennä siis ihmettelemään…
Launtaina menimme ajoissa nukkumaan, koska herätys soi jo kolmea ennen lähteäksemme Colca Canyonille. Pääsimme vaeltamaan päiväksi aivan uskomattomiin maisemiin, jopa jenkkien Grand Canyonia suurempaan laaksoon. Näimme kauniita pikkukyliä, paljon paikallista maanviljelijäkansaa, alpakoita ja mm. maailman suurimpia kolibreja. Minibussimme starttasi hostelliltamme kolmelta aamulla, josta ajoimme nelisen tuntia Perun pomppuisilla teillä kohti kanjonia. Aikainen herätys oli kyllä, mutta totally worth it. Sää oli myös erityisen kylmä aamulla, mutta päivän mittaan saimme kirota unohdettua aurinkorasvaa auringon paahtaessa välillä hyvinkin polttavasti.
Colca Canyon nousee yli viiteen tuhanteen metriin, ja korkeuteen sopeutumiseen mutustelimme paikallisten kanssa coca-lehtiä ja joimme cocateetä, jota voi ostaa kaikista paikallisista ruokakaupoista. Cocateen ja -lehtien pitäisi auttaa ehkäisemään vuoristotautia, joka voi olla hyvinkin inhottava. Yksi tuttuni oli viime viikolla ollut myös vuoristolla, ja oli paluumatkalla laskeutuessaan vuorilta oksentanut putkeen neljä tuntia. Meillä korkeus vaikutti vain helposti hengästymiseen, ja sydän välillä sykki niin kovaa, että tuntui kuin ei olisi koskaan urheillut elämässään. Saatoimme helposti hengästyä melkein uuvuksiin vain viiden rapun noususta! Onneksi voimme muuten hyvin päivän aikana, eikä kukaan retkiporukkamme tyypeistä voinut pahoin.
Colca oli kyllä yksi upeimpia kokemuksia tähän mennessä uskomattoman luontonsa ja vihreiden maisemiensa takia. Voisin hyvin nähdä palaavani takaisin sinne tehdäkseni useamman päivän vaelluksen alueella, jota jotkut ystäväni ovat kehuneet.
Maanantaina koitti sitten viimeinen aamupäivämme Arequipassa. Myöhään sunnuntaina palattuamme Colcasta emme muuta pystyneet ajatella kun nukkumaan kutsuvaa sänkyä, ja sammuimme heti saavuttuamme takaisin hostelliin. Maanantaina kuljeskelimme vielä kaupungilla ja kävimme syömässä jälleen yhdessä paikallisessa huippuravintolassa. Kävimme myös ”lattareiden suurimmalla torilla” joka ylläti meidät pienuudellaan. Tori oli ehkä kooltaan kaksi kertaa Hakaniemen torin kokoinen, mutta myytävänä oli erilaisia tarjottavia: sisäelimiä, vuoriston rohtoja ja useita Perun sadoista perunalajikkeista.
Viikonloppu toimi hyvin irtiottona arkeen, johon jouduimme valitettavasti palaamaan liian nopeasti, jo maanantai-iltana kotiin päästyämme jotta saisimme seuraavan päivän palautustyön valmiiksi. Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähdin mukaan tälle pikkuvisiitille etelään. Viikonloppu toimi hyvänä ranskaharjoituksena, kun puhuimme pelkästään ranskaa keskenämme. Palaan Suomeen tätä vauhtia kaikki kielitaidot parantuneena, suomen kieli unohdettuna…
Kivaa loppuviikonloppua kavrut, täällä mä vasta heräilen lauantai-aamuun. Pysytään kuulolla!
Pus