Rikollisuudesta

Toreja täynnä halpoja puhelimia. Korkeilla sähköaidoilla turvattuja asuntoja ja asuinalueita. Turvatarkastuksia yliopistojen porteilla. Kassaneitejä, jotka tarkastelevat yksityiskohtaisesti jokaisen setelin ja kolikon. Kaupunki, jossa vilisee takseja, joista ehkä yksi kymmenestä on laillinen. Seuraa matkustuspelote. 

Sillä tätä kaikkea on Lima. Kaupungissa, ja yleisesti koko maassa, on älytön määrä köyhiä ihmisiä, jotka ansaitsee elantonsa rikollisuudesta. Niin yleiset pikkuryöstöt, huumekauppa kun pimeä bisnes kukoistavat ja on täysin normaalia perulaisen arjessa. Jos täällä haluaa poltella kannabista, niin sitä saa kuten kokaa. Väärennettyä rahaa liikkuu paljon ja Mirafloresissakin on vihannes- ja hedelmäkojuja, jossa kukaan ei oleta saavansa kuittia ostoksistaan. Vuokra maksetaan käteisellä täysin ilman liitteitä, kuitteja tai tositetta maksusta. Näpistelyitä tapahtuu jatkuvasti, ja minultakin pöllittiin puhelin baarin jonossa vappuna – kuten neljältä muulta ystävältäni samalla. Varsin järjestelmällistä puuhaa.

Taksit ovat täällä syytä tilata easytaxi-sovelluksen kautta tai kutsua jonkun hlökohtaisesti tuntema kuski. Yksin ei ikinä kannata nousta kyytiin, ja ovet kannattaa lukita lähtiessä. Ikkunat kannattaa jättää raolleen – on täällä myös kuullut niistä tapauksista, jossa kuski on yhtäkkiä pistänyt ”aromaattisen tuoksun” autoon ikkunoiden oltua kiinni ja huumannut kyytiin nousseen raukan, ryöstääkseen tämän. Takseja etenkään lentokentältä ei ikinä kannata napata yksin, ja kannattaa vaan valita se tyyris taksipalvelun auto. Niin – ja etenkään Callaon alueella, jossa kenttä sijaitsee, ei kannata räplätä älypuhelintaan tai pitää arvokamojaan sylissä missään nimessä. Alue on tunnettu Liman yhtenä pahimpana rikosalueena, eli tavarat mielellään jalkoihin tai takaluukkuun pois näytiltä. 

Usein kotiin lähdettyä ystävällinen miespuolinen kaveri lähteekin automaattisesti saattamaan kotiovelle turvatakseen naisen kyydin kotiin. Aidot caballerot ainakin osaavat käyttäytyä näin huomaavaisesti.

Näpistelyt ei silti aina rajoitu vaan arvoesineisiin taikka tietyillä huonoilla alueilla tapahtuviin. Yhdeltä vietiin Mirafloresissa lompakko ja yhdeltä poikakaveriltani pöllittiin kirja ja puhelin (ylläri) Starbucksissa! Tämän kaverin harhautti kaksi täysin normaalin oloista ja näköistä tyttöä, jotka olivat tulleet kaupustelemaan itse leipomiaan herkkuja – samalla kun toinen puhutteli ja näytti laatikosta tekeleitään, toinen hitaasti ja huomaamattomasti vetäisi extrat mukanaan eikä poika huomannut mitään kunnes tytöt olivat jo häippässeet. 

Ehkä törkeimmän tarinan kuulin, kun sain tietää mitä yhden perulaiskaverini siskolle kävi jokusen viikko sitten. Tyttö oli kotimatkalla bussissa, siinä samaisessa jonka hän on aina ottanut yliopistoltaan, kun hänet ryöstettiin. Mutta mitä häneltä ryöstettiin, ei ollut ihan se tyypillinen asia. Nimittäin – hänet yllätettiin, kun takanaan seisonut mies oli yhtäkkiä napannut tämän upeasta pitkästä tuuheasta poninhännästä, ja hetkessä mies oli pätkäissyt tytön tukan ponnarin tyvestä ja vienyt sen mennessään pysäkiltä juosten. Usealla perulaisella naisella onkin luonnostaan mahtava tuuhea, pitkä ja paksu tukka, josta tehdään kalliita peruukkeja. Niistä tämä bussiherra oli aikeissa ansaita rahansa!

Ja onhan sitä väkivaltaakin. Ranskalainen kaverini koulusta on todistanut jo kolme aseistettua ryöstöä alueella, jossa käy tekemässä hyväntekeväisyystyötä joka viikko. Perulainen ystäväni taas on kerran hakattu erityisen pahasti kotikadullaan, kun sinnitteli viimeiseen asti eikä antanut lompakkoaan rikollisille. Yhtenä viikkona toinen perulaisfrendini, havahtui kotimatkalla yksin taksissa kyydin suuntaavan täysin epäolennaiseen suuntaan autioalueelle Limassa, ja oli joutunut kimpaisemaan pakoon vastakkaiseen suuntaan auton hidastettua töyssyyn. Yhden vaihtaritytön romanttinen ilta baarissa tutustumansa perulaisen miehen kanssa päättyi traagisesti tämän raiskattua tytön. Kyllähän näitä kauhutarinoita riittää. Mutta ei tästä pidä liikaa pelästyä.

Koska aina voi käyttää maalaisjärkeä. Ei esimerkiksi liikkua yksin vaarallisemmassa Liman keskustassa, Callaossa tai Chorillosin alueella. Tai pitää minkäänlaisia arvoesineitä esillä ulkona illan tultua. Missään oikeastaan. Ei kannata ottaa puhelinta baariin ja ulos mentäessä vaan käteistä mukaan. Koska vääriä seteleitä voi jopa saada automaateista, kannattaa olla extratarkkana rahan suhteen. Kaikenlaiset kopiot passista ja viisumista on plussaa täällä.

Ja hei – on meillä suomalaisilla maaksi aika ääripää vertailuksi monelle ”vaaralliselle” maalle. Vaikka Perusta on tullut kokaiinin ykkösvientimaa, etelässä on useilla alueilla pahaakin terrorismia ja pohjoista ecuadorin rajaa suositellaan välttämään, ei täällä sen kummempaa ole. Aina voi kuitenkin olla varuillaan. Ihmiset on yleensä hirveän ystävällisiä kuten olen aiemmin kertonut, ja täytyy vain tuntea alueet missä liikkua vapaasti ja turvallisesti. Eikä käyttäytyä täysin huolimattoman huolettomasti. 

Täälläpäin aloitan periaatteessa tokavikaa kunnon kouluviikkoani, työntäyteistä sellaista, enkä malta odottaa viikonlopun viimeisiä vaihtaribileitä ULimalaisten kanssa. Nyt kun olen enää Limassa reilu pari viikkoa, olen yhä enemmän kauhuissani kun ajattelen hyvästelyjä. Tulee niin hirveän ikävä kaikkia uusia, ihania ja rakkaita koulukavereitani <3

Pus