14 päivää lähtöön

dae6fec897aff749313500e57b0af050.jpg

14 päivää ja muutama minuutti. Kauaa ei enää ehdi nähdä kavereita, syödä puuroa, nukkua päikkäreitä, matkata Helsinki-Turku-motaria, ällistyä turun murteesta, homehtua kirjastossa tai treenailla tutussa ympäristössä. Tosin pitkään ei voi enää valittaa pimeydestä, loskasta ja kylmyydestä, tylsästä arjesta tai kalliista ruuasta.

14 päivää ja muutama minuutti. Sen verran on aikaa lähtöön ja vaihtarielämän alkuun. Silloin alkaa se kuuluisa ”once in a lifetime experience”.

Vuosi sitten, täysin arkisena sunnuntai-iltana, jätin hakupaperini Turun yliopiston vaihtohakujärjestelmään. En silloin vielä osannut aavistaa, mihin hakukohteeseen päätyisin tai mitä tuleva vuosi toisi tullessaan. Jätin kuitenkin helmikuussa 2014 usean muun opiskelijan lisäksi vaihtohakupaperit, jossa ilmoitin haluavani lähteä joko 1) Peruun, 2) Kolumbiaan, 3) Meksikoon tai 4) Espanjaan. En paljon tutustunut vaihtopaikkoihin vaan hain niihin enemmänkin mututuntumalla, mielessäni toive päästä maahan, jossa voisin oppia täydellisen espanjan kielen. 

Saatuani tietää Limaan pääsystä jokusen viikko myöhemmin, olin innoissani vaikken vielä osannut sanoa maasta mitään. Tietenkin tunsin Machu Pichun ja Titicaca-järven. Olen kuullut Liman hyvistä surffimahdollisuuksista ja taitavista DJ-tanssittajista. Sain kuulla myös Perussa käyneiltä tuttavilta, että paikalliset rouskuttelevat siellä kokalehtiä vuoristotautiin ja syövät marsuja (kuulemma kanan makuista, nami).

Mutta tähänkö hullulta kuulostavaan kansaan minun pitäisi sopeutua? Limaanko olen tosiaan menossa? Peruun? 11459 kilometrin päähän? Oh crap… 

0808641739faaf033dc5de7b714429b4.jpg

Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei mistään maasta voi tietää ennen kun sinne pääsee matkustamaan ja tutustumaan. Näin ollen ilmoitan ja lupaan julkisen virallisesti, että panostan vakavasti limaiseen tutkimusretkeeni ja lähden matkaan aktiivisella, tutkiskelevalla ja positiivisella asenteella. Tämä tarkoittaa sitä, että kun tulee hetki jolloin eihuvitaeijaksa, niin täytyy skarpata ekstramycket! Odotan innolla matkaa ja kerrankin en vielä jännitä sitä, kuinka epävarmalta lähitulevaisuus näyttää ja kuinka epävarmat tulevien viikkojen suunnitelmat ovat.

a9ace2ed7b4fb98e02a9ab6d0e9d5480_Fotor_Collage.jpg

Tästä se pakkauspaniikki sitten alkaa.

Pus

puheenaiheet ajattelin-tanaan opiskelu matkat

Keltakuumetta ja malariaa

IMG_7758_1024.jpg

Jos jokin on selvitettävä ennen vaihtoonlähtöä, on se kohdemaan mahdolliset lääkesuositukset. 

Saatuani tietää että päädyn Peruun vaihtoon, hain tiedot rokotteista, joita suositellaan ja jopa vaaditaan päästäkseen maahan. Olen kuullut, että osaa lattareihin päätyneistä matkailijoista on kielletty poistua lentokentältä pidemmäs ellei ollut todistaa tietyn rokotteen voimassaoloa. Sinänsä olen onnekas, että minut on joskus rokotettu kaikilta mahdollisilta taudeilta matkusteltuamme aikoinaan useamminkin perheen kanssa.

Peruun vaaditaankin suoja hepatiiteilta, kurkkumädältä, sikotaudilta, tuhka- ja vihurirokolta, keltakuumeelta, lavantaudilta ja sademetsään lähtiessä myös malarialta. Aika perus.

Joudun siis väistämättä käymään läpi jotkin ikävät lääkitykset näin viimeisinä viikkoina ennen lähtöä. Useille tulee sivuoireita lääkkeistä, koska ne tuovat pienen määrän taudinaiheuttajaa elimistöön. Aloitettuani tänään rokotekuurin lavantautia vastaan tuntui kieltämättä hieman erikoiselta liikkua ihmisten ilmoilla pienissä taudeissa ja olo on vähän sekava edelleen. Thank god minun ei tarvitse käydä läpi useampaa kuuria, josta aiheutuu monelle suurikin lovi lompakkoon. Kannattaa siis selvittää tarpeelliset vaatimukset ennen lähtöä ja ottaa kuurit hyvissä ajoin (itsehän vähän viime tipassa, ups). 

TJ16 lähtöön, apua !

Pus

hyvinvointi terveys matkat