Yksi huikeimmista minireissuista

Vau. Siis vau.

Silloin, kun reilu viikko ennen Tarapoton reissua päätinkin spontaanisti lähteä mukaan matkaan, en osannut odottaa kuinka hauskaa meillä tulisi olemaan pitkän viikonloppumme aikana! Tuntuu, että olen vain hypetellyt viime aikojen reissuja ees taas, mutta täytyy sanoa että tämä viikonloppu ylitti odotukseni täysin! En ajatellut, että ehtisimme paljon tekemään tai näkemään pe-su välisenä lyhyenä aikana, mutta meillä oli muuten ihan helkkarin hauskaa.

Perjantaina lähdimme lyhyelle iltalennolle Limasta Tarapotoon, eli pääsin jälleen viidakon sydämmeen. Meidät oli kutsunut perheensä asunnolle ystävämme Wister, ja matkalle meitä lähti 14 henkeä. Poppoosta tunsin vain osan etukäteen, ja yllätyin kuinka hyvin tulimme kaikki saman tien toimeen. Jokainen seuralainen toi omalla persoonallaan ja taustallaan jotain extraa – olihan meillä kaikilla erilaiset lähtökohdat ja kotimaat: oli me suomalaiset,, kolmisen saksalaista, belgialainen, italialainen, ranskalainen, intialainen ja yllättäen perulaisia heppua jokunen kipale. Jokainen meistä otti reissun samalla rennolla tyylilläämme chillisti, ja yhteishenkemme oli siten loistava.

Päästyämme kämpille pe iltana, hoidimme pakolliset kotiutumiset ja laittautumiset alta aikayksikön päästäksemme nopeast Tarapoton yöelämään. Kävimme ensin tiendan kautta nappaamassa vähän kurkun kostuketta, josta syömään kaupungin Plaza de armasille. Suuntasimme siitä lähistön kulmabaariin, jossa viihdytimme paikallisia läsnäolollamme. Kaupungissa kun ei ollut yhtään muita ulkkareita, saimme paljon uteliaia katseita, ja olihan meillä aika meno päällä tanssiessamme musiikkiin. Parin chilcano-drinkin napattuamme hyppäsimme veikeisiin mototakseihin, jonka kyydissä pelkäsimme kuolevamme ja nauroimme hervottomasti räkättäen, kun pärisevä motomme kiiti kaupungin mäkiä ylös ja alas vapaapudotuksin, töötäten risteyksiin tullessa – seuraamatta siis ollenkaan muuta liikennettä. Menimme kaupungin kuuluisaan Anacondaan, mielettömään ulkailmaklubiin, jossa palmut kasvoivat katon läpi ja vieressä laski virta. Täälläkin juhlijat tuijottivat meitä ja ihmettelivät meidän meininkiä. Oli kiinnostava huomata, kuinka paikka ei ollut pelkästään nuorisodisko, vaan bailaamassa näki sekä keski-ikäisiä pariskuntia että nuoria, jotka nauttivat kanssamme perjantai-illasta ja musiikista. Oli ihanaa päästä tanssimaan poikien kanssa ja muuten vapaasti, ilman pelkoa tungettelevista miekkosista, jotka tarrautuu kiinni Liman klubeissa. Katsoa saa muttei koskea – taktiikka päti ainakin tarapotolaisiin diskoliskoihin.

Lähdimme baarista vasta aamutuimaan viideltä, jonka takia yöunet jäivät erittäin vähiin seuraavan päivän ohjelman takia. Herätys seiskalta oli aika hapokas, mutta pääsimme kaikki lähtemään ajoissa kohti Laguna azulia, Tarapotosta parin tunnin päähän olevalle siniselle laguunille. Luulimme kaikki Wisterin järkänneen minuutin tarkan suunnitelman, mutta päästyämme laguunille saimmekin chillata juoden paikallista kaljaa, polkustella vedessä ja kanotoida auringon paistaessa. Sovimme menevämme eräälle resortille ilman minkäänlaista turistirysää, ja saimme nauttia rauhallisesta tunnelmasta vain meidän porukan kesken. Kirsikkana kakun päälle meidät yllätti vieraileva seitsemänkymppinen serbialais-taustainen intialaisjoogi, joka tuli meitä piristämään ja jakamaan elämänfilosofiaansa. Täysin överi läppä, joka kohotti tunnelman huippuunsa.

Lounastimme toisella resortilla, jossa olikin enemmän perulaisturisteja. Söimme maukasta paikallista kalaa ja cecina-possua, ja nautimme juomana maracuya-mehua. Lounaan jälkeen lepäsimme riippumatoissa ja laiturin auringossa, leikimme apinoiden kanssa, kiihdyttelimme vedessä vesiskootterilla ja pelasimme vedessä lenttistä. Iltapäivän päätteeksi kävimme vielä kiertämässä laguunin ympäri, ihastellen maisemia ja vähitellen väsyen lisää. Palasimme illaksi takaisin kaupunkiin, ja sovimme ottavamme superpikatorkut ennen illan rientoja. Noh – kävikin niin, että kahdeksalta nukahdettuamme kukaan meistä ei herännytkään bilettämään, ja itse heräsin 11 tuntia myöhemmin aamuseiskalta ystäväni herätykseen. Kukaan ei ollutkaan poistunut kämpiltä, ja kaikki paitsi yhdet rohkeat olivat jaksaneet yksille baariin palatakseen nukkumaan ennen puoltayötä. Hups.

Sunnuntai meni aktiivisemmissa merkeissä, kun lähdimme aamusta koskenlaskuun. Jakauduimme kahteen veneeseen, ja lähdimme taistoon kuka on nopeiten alajuoksulla. Välillä meno kävi aika villiksi, ja koski oli myös rajuhko paikka paikoin. Kastuimme aivan läpimäriksi ja päätimmekin luovuttaa lopulta hyppäämällä veteen uinnille. Rannasta nappasimme liaaniköydet, joilla saimme extravauhtia hypätäksemme veteen ja leikimme viidakon tarzaneita. Jotkut kiipesivät vielä puuhun lentääkseen liaanilla kauemmas, ja olisi voinut käydä hyvin huonosti jos ote olisi lipsunut. 

Onneksi palasimme turvallisesti minibussille päästäksemme lounastamaan upealle näköalapaikalle lähikylälle. Aika alkoi olemaan finaalissa, ja tarkoituksena oli käydä katsomaan alkuperäiskansaa lähistölle. Valitettavasti sunnuntaisen isäinpäivän takia kyläläiset olivat karanneet muualle, niin päätimme kostaa tämän menemällä juhlimaan vikaa iltaa (tai iltapäivää, klo oli neljä) lähiklubille ja avasimme bileet rynnätessämme ensimmäisenä tanssilattialle bailaamaan. En muista, koska olen viettänyt niin törkeän hauskat iltapäiväbileet tällaisella porukalla! Bailasimme kuin yökerhossa, ja paikalla oli myös muita isäinpäivää juhlistamaan tulleita perheitä ja vanhuksiakin. Jotkut meistä kävivät poolilla viilentymässä välillä ja polskuttelemassa.

Meillä oli lopulta jopa niin hauskat pippalot, että melkein missasimme iltalentomme, ja lähdimme klubista vasta reilu tunti ennen lennon lähtöä! Tulikin pieni paniikkikiire, mutta onneksi ehdimme ajoissa kentälle. Harmittaa ettei päässyt viettämään enemmän aikaa paikan päällä, mutta nyt koittaa taas paluu arkeen ja kokeisiin lukemiseen. Oli kyllä mieletöntä päästä näin hyvällä porukalla viettämään pikalomaa niin upeassa ympäristössä.

Mukavaa viikkoa mussut!

Pus