Niin kuin edellisessä postauksessa kerroin, meille tuli viime perjantaina vuosi ensitapaamisesta täyteen ja halusimme juhlistaa merkkipäivää pienellä reissulla. Nguyen oli suunnitellut kaiken ja mun ei tarvinnut muuta kuin pakata aurinkorasva ja pullo viiniä ja perjantaina aamutuntieni jälkeen hypätä skootterin selkään. Tarkoituksenamme oli mennä Bính Hung nimiselle saarelle, noin 80 kilometriä Nha Trangista etelään. Alkumatka oli tuttu reitti lentokentälle, minkä jälkeen ajoimme pienen kaupungin läpi. Noin puolen välin tienoilla maisemat alkoivat muuttua toinen toistaan upeammiksi. Tuulessa heiluvaa riisipeltoa, jylhiä kallioita ja auringossa kimmeltävää merta. Kahden ja puolen tunnin ajamisen jälkeen saavuimme satamaan, mistä vene veisi meidät saarelle. Meri oli kirkkaan turkoosi ja me olimme täynnä intoa ja onnea.

Venematka kesti vain noin 15 minuuttia ja saavuimme saarelle, missä satama oli täynnä paikallisia korjaamassa kalastusverkkojaan. Nguyen oli varannut meille majatalon etukäteen ja paikan omistaja oli meitä vastassa satamassa. Huone oli pieni ikkunaton koppi kahdella sängyllä, jotka täyttivät huoneen niin, että lattiatilaa jäi juuri ja juuri kylpyhuoneeseen kulkemiseen ja omistaja pyysi lähes kaksi kertaa kalliimpaa hintaa kuin mistä olimme aiemmin sopineet. Mikään ei kuitenkaan pystynyt lannistamaan iloamme, olimmehan lomalla! Jätimme reput huoneeseen ja lähdimme tutkimaan saarta. Pian huomasimme, että tällä saarella ei juurikaan käy ulkomaalaisia, koska mihin menimmekin meitä tuijoteltiin ja osoiteltiin ja Nguyen sai jatkuvasti vastata kysymyksiin minusta. Emme kerenneet kävellä kovin pitkälle, kun vihaisen oloinen mies tuli pysäyttämään meidät ja käski istumaan pieneen huoneeseen, jonka yläpuolella luki Border Control. Mies hävisi johonkin ja palasi hetken kuluttua poliisin uniformu päällään. Nguyen ja virkailija keskustelivat pitkään ja virkailija heilutteli nippua tulostettuja ja ilmeisesti kovin tärkeitä papereita. 

Lopputulos oli se mitä olin pelännytkin, en olisi ulkomaalaisena tervetullut saarelle vaan minut tulisi poistua välittömästi. Tiesimme, että alueen muille saarille ulkomaalaiset eivät saa tulla lähellä olevan armeijan tukikohdan takia, mutta Nguyen oli kuullut, että Bính Hung olisi jo muutama vuosi sitten avattu myös ulkomaalaisille turisteille ja tarkistimme vielä majataloa varatessa, että olemmehan varmasti tervetulleita. Virkailija oli kuitenkin eri mieltä ja uhkasi isolla sakolla, jos emme pian poistuisi. Saimme luvan käydä saaren huipulla olevassa majakassa ottamassa muutaman kuvan, mutta sitten oli pakko hakea reput majatalosta ja lähteä veneellä takaisin mantereelle.

Iloinen lomailija valmiina lähtemään saarelle

Näkymä majakasta

Majakalta

Binh Hung

Pettymystä oli vaikea peitellä, sillä olimme odottaneet tätä reissua niin paljon. Ajatus takaisin Nha Trangiin ajamisesta ei myöskään houkutellut lainkaan kellon lähestyessä iltapäivää ja auringonlaskua. Sataman henkilökunta kertoi, että saaresta vielä noin 20 km etelään olisi pieni kalastajakylä, Vinh Hy, joten päätimme ottaa riskin ja lähdimme katsomaan, jospa löytäisimme sieltä yösijan. Tämä päätös kannatti, sillä maisemat muuttuivat, jos mahdollista, vielä upeammiksi. Kalastajakylä oli pienessä ja suojaisessa postikorttimaisen kauniissa lahdessa ja kylän ainoa hotelli oli todella hurmaava. Yleensä matkustaessa pihistelemme majoituksesta, mutta nyt alkupäivän vaikeuksien takia päätimme hemmotella itseämme ja otimme ison huoneen parvekkeella ja merinäköalalla. Huone oli (ainakin meidän mielestä) todella hulppea ja olo oli melko absurdi, kun istuimme parvekkeellamme, katselimme merta pimenevässä illassa ja nautiskelimme kylmää valkoviiniä. Tuota hetkeä olisi ollut vaikea kuvitella vuosi sitten.

Kylä oli todella pieni, joten lyhyen kävelyretken jälkeen palasimme hotellillemme. Söimme upean merenelävä illallisen hotellin ravintolassa ja siirryimme takaisin huoneeseemme, sillä halusimme nauttia siitä koko rahan edestä. Aamulla kiertelimme vielä hieman kylää ja rantaa, mutta lähdimme ajamaan ajoissa takaisin Nha Trangiin, koska halusimme pysähdellä useasti matkan varrella ihailemaan maisemia. Vinh Hy:n kylään vievä tie rakennettiin vasta n. 3 vuotta sitten, joten se on todella hyvässä kunnossa ja koko alue on vielä todella koskematonta. Reitti on suosittu moottoripyöräilijöiden keskuudessa, enkä ihmettele. Toisella puolella tietä on tiheää viidakkoa, vuoria ja kalliota ja toisella puolella turkoosi meri, autioita hiekkarantoja ja upeita luonnontilaisia lahtia. Tänne haluan ehdottomasti uudestaan ja ajaa tietä vielä pidemmälle etelään! Lämpimästi suosittelen myös kaikille Vietnamin matkalijoille. 

Reissumme oli siis todella onnistunut, vaikka suunnitelma A ei täysin toteutunutkaan. Halusimme kahdenkeskistä aikaa, uusia maisemia ja mereneläviä ja kaikkea tätä saimme. Nyt kumpaankin on iskenyt valtava roadtrip-kuume ja suunnittelmissa on jo monta uutta reissua! 

Vinh Hy

Vinh Hy:n rannassa

Iloinen roadtrippailija

Meidän luksushuone

Vinh Hy resort hotellimme

Meillä tuli eilen vuosi täyteen ensi tapaamisesta ja juhlistimme sitä tekemällä pienen moottoripyöräreissun rannikkoa pitkin. Kirjoitan reissusta vielä oman postauksen, mutta minusta on aina ollut todella mielenkiintoista lukea tarinoita siitä, miten pariskunnat ovat tutustuneet, joten kirjoitin nyt yksivuotispäivämme kunniaksi meidän tarinan. 

Kaikki alkoi siitä, kun lähdin 14.10.2015 maisteriksi valmistumisen kunniaksi pitkälle reppureissulle. Suunnitelmana oli reissata lentämättä mahdollisimman pitkään, 1-2 vuotta, ilman suurempia suunnitelmia. Alustavasti ajattelin matkustavani Venäjän, Mongolian ja Kiinan läpi ja siitä siirtyä Laosin kautta Thaimaahan ja etelämpään. Suunnitelmat pitivät Kiinaan asti, mutta sitten sain pohjois-Kiinasta töitä ja jäin maahan kolmeksi kuukaudeksi. Kiina ei kuitenkaan missään vaiheessa sytyttänyt minua maana ja töiden loputtua halusinkin sieltä mahdollisimman nopeasti pois. Työnantajani maksoi lentoni etelä-Kiinaan lähelle Vietnamin rajaa, joten suunnitelmieni vastaisesti lähdinkin Laosin sijasta Vietnamiin. Mukaan lähti James, kiinalais-kanadalainen ystäväni, johon olin tutustuin Kiinassa. Suomalaiset saavat oleilla Vietnamissa 15 päivää ilman viisumia, joten päädyimme matkustamaan Hanoista Saigoniin tässä ajassa.

Rakastuin Vietnamiin heti rajan ylitettyäni. Kiinaan verrattuna Vietnam vaikutti rauhalliselta ja siistiltä ja ihmiset kohteliaammilta. Ja ruoka oli niin ihanaa! Kun pääsimme Nha Trangiin olin onneni kukkuloilla, monen kuukauden matkustamisen jälkeen olin vihdoin paikassa, missä tarkeni shortseissa ja t-paidassa ja merivesi oli lämmintä. Edellisestä sukelluskerrasta oli myös kulunut jo pidempi tovi, joten halusin ehdottomasti päästä pinnan alle. Reissukaverillani Jamesilla oli ongelmia kotona Kanadassa ja hän halusi viettää suurimman osan ajasta masistellen yksin hotellihuoneessa, joten tutkin Nha Trangia lähinnä itsekseni. Ensimmäisenä päivänä otin missiokseni varata sukellusretken ja kierrettyäni useat sukellusliikkeet, päädyin varaamaan reissun Angel Dive nimiseltä liikkeeltä.

Seuraavana aamuna lähdin innoissani retkelle. James halusi jälleen jäädä hotellihuoneeseen, mutta lisäkseni retkellä oli ranskalainen perhe ja kolme itävaltalaista miestä. Kukaan ei kuitenkaan juuri puhunut englantia, joten istuin veneessä itsekseni maisemia ihaillen. Jossain vaiheessa merimatkaa Nguyen tuli veneen takaosasta ja muistan ajatelleeni, että ”tuossapa on mielenkiintoisen oloinen tyyppi, oispa se mun sukellusopas”. Nguyen tuli juttelemaan kanssani perus sukellusopas-asiakas juttua, mutta hänen ajatuksensa olivat ilmeisesti samansuuntaiset, sillä hän kävi vaihtamassa retken järjestelyjä niin, että pääsi oppaakseni toisen oppaan sijasta. Teimme kolme sukellusta ja meillä oli tosi kivaa sekä veneessä, että pinnan alla. Paluumatkalla juttelimme sukeltamisesta, kaloista ja matkustelemisesta (eli kaikista mun lempiaiheista) ja mielessäni toivoin, että kumpa se kutsuisi vaikka oluelle. Juuri ennen satamaa Nguyen kertoi, että he ovat sukellusliikkeen porukalla tapaamassa illalla ja toivoisi, että liittyisin seuraan. 

Ensimmäinen yhteiskuva meistä 

Ilta oli todella hauska ja Nguyen lisäksi tutustuin myös muuhun Angel Diven henkilökuntaan ja kaikki olivat todella mukavia. Käytiin muutamassa eri baarissa ja lopulta reilusti puolenyön jälkeen kaikki päättivät lähteä kotia. Ulkona satoi ja olin jo lähdössä kävelemään hotellilleni, kun Nguyen veti luokseen ja suuteli. Olin aivan myyty, mutta kun Nguyen pyysi lähtemään yöksi luokseen, kieltäydyin, sillä en halunnut huolestuttaa Jamesia. Pienen keskustelun ja suudelmien jälkeen muutin kuitenkin mieleni ja vietin yöni Nguyenin kotona.

Aamulla Nguyen vei minut takaisin hotellilleni, mutta päätimme tavata myöhemmin Angel Divella. Mun viisumista uhkasi loppua päivät, joten olin varannut yöbussin jo samalle illalle. Vietimme kuitenkin lähes koko päivän yhdessä, teetä juoden ja kaikesta mahdollisesta keskustellen. Illalla Nguyen saattoi mut bussille ja auton lähtiessä liikkeelle nieleskelin kyyneliä. Päätin kuitenkin olla reipas reppureissaaja ja ajattelin, että tää nyt oli vaan tällainen hauska pieni lomaromanssi ja nyt kohti uusia seikkaluja. Nguyeniä oli kuitenkin vaikea unohtaa, sillä mies laittoi viestiä tai soitti lähes joka päivä. Noin viikon Kambodiassa reissaamisen jälkeen laitoin sähköpostia Angel Diven omistajalle ja kysyin voisinko tulla heille tekemään sukelluskouluttajakoulutusta työharjoitteluna. Vastaus oli myönteinen, joten hommasin kolmen kuukauden viisumin Vietnamiin. Itselleni selitin, että sukeltamisen takia vain palaan, sukelluskoulutus oli joka tapauksessa tarkoitus tehdä tämän reissun aikana ja nyt löytyi kiva paikka. Fiksulla, komealla ja hauskalla sukellusoppaalla, joka työskentelisi samassa putiikissa ei ollut asian kanssa mitään tekemistä! 😀

No, kun palasin Nha Trangiin, Nguyen pyysi kanssaan rannalle kävelylle ja siitä asti olemme olleet yhdessä aina kun mahdollista, eli lähes koko ajan. Paluustani meni noin neljä päivää, kun kuulin Nguyenin kutsuvan minua tyttöystäväkseen. Kysyin asiasta ja vastaus oli, että ”no eikö se nyt ole itsestäänselvää”. Ja olihan se. 

Huh, tulipas pitkä kertomus! Tarinan pointtina on kuitenkin ehkä se, että elämä kuljettaa välillä jänniin paikkoihin, jos sen antaa. Mun suunnitelma monen vuoden reppureissusta ei aivan toteutunutkaan, mutta sain sen sijasta jotain vielä paljon parempaa. 🙂 

Ystävänpäiväkukat 🙂