Viime postauksessa kerroin valtavasta pettymyksestämme, kun Nguyen viisumihakemus Suomeen hylättiin (postaus). Teimme päätöksestä oikaisuvaatimuksen, sillä hylkäys tuntui niin käsittämättömältä, että sen oli pakko olla virhe. Viikot kuluivat ja soittelin ja lähettelin sähköpostia suurlähetystölle ahkerasti, mutta meille ei kertaakaan suostuttu edes antamaan arviota siitä, kuinka kauan päätöksessä vielä kestäisi. Lopulta, viikko sitten torstaina, yli 7 viikkoa oikaisuvaatimuksen jättämisestä, soitin suurlähetystölle ja sain kuulla, että oikaisuvaatimuksemme on käsitelty ja päätös on tehty, mutta sitä ei voi kertoa puhelimitse eikä sähköpostitse, vaan ainoastaan kirjeitse. He olivat postittamassa päätöstä minulle Suomeen, mutta onneksi olin juuri tuona päivänä päättänyt soittaa suurlähetystöön ja sain heidät lähettämään kirjeen Nguyenille Nha Trangiin. Näin saisimme vastauksen n. kahdessa arkipäivässä yli viikon sijaan. 

Maanantaiaamuna kirje saapui Nguyenille ja vastaus oli taas kielteinen. Ensimmäisen hylkäyksen jälkeen yritin olla olematta liian optimistinen, mutta silti koko ajan ajattelin, että he ovat vain käsitelleet alkuperäisen viisumihakemuksen hieman huolimattomasti, mutta oikaisuvaatimuksemme on niin vakuuttava, että Nguyenin on pakko saada viisumi. Kun oikaisuvaatimuskin oli hylätty, olin niin murtunut etten pystynyt kuin huutamaan ja itkemään. Kyynelten läpi varasin lennon Vietnamiin heti seuraavalle päivälle ja pakkasin mukaan lähtevän omaisuuden laukkuihin. 

Olimme suunnitelleet tätä Suomen lomaa yli puoli vuotta, katselleet videoita ja kuvia Suomesta ja miettineet mitä kaikkea hauskaa lomallamme tekisimme. Nguyen odotti innoissaan lumen näkemistä. Perheeni ja ystäväni odottivat innoissaan Nguyenin tapaamista, ja että voisimme viettää joulun yhdessä Suomessa. Kaikki perheenjäseneni olivat suunnitelleet joulukuunsa sen perusteella, että minä ja Nguyen olisimme Suomessa heidän kanssaan. Äitini oli jopa varannut meille upean mökin Leviltä ja odotimme sinne pääsyä niin paljon. Minä olen viettänyt kaksi viimeisintä talvea jouluineen ulkomailla ja olisi ollut ihana viettää oikea suomijoulu ja harrastaa talviurheilulajeja lapissa. Eniten kuitenkin odotin sitä, että ennen avioitumistamme, Nguyen pääsisi tutustumaan kotimaahani ja ystäviini. 

En vain voi ymmärtää, miten Suomen Hanoin suurlähetystö voi kohdella meitä näin. Me emme olleet muuttamassa Suomeen, halusimme vain tulla kuukauden lomalle, mutta mitkään todisteet eivät riittäneet heidän vakuuttamiseensa siitä, että emme valehtele. Oikaisuvaatimuksen mukana tuli perustelut kielteiseen päätökseen, mutta siinä ei mainittu sanallakaan oikaisuvaatimuksessa mainitsemiamme seikkoja, joten epäilen onko sitä käyty läpi lainkaan. Hylkäyksen syiksi oli laitettu mm. Schengen-valtioiden keräämä tieto siitä, että useat vietnamilaiset pyrkivät muuttamaan Eurooppaan, se, että koska Nguyen on kihloissa kanssani, on hänellä perheside Suomeen (vaikka minä en edes asu pysyvästi Suomessa) ja se että hänen tulotasonsa on liian alhainen (vaikka hänellä oli Schengen-viisumiin vaadittaavaa minimirahamäärää enemmän rahaa tilillään ja hakemuksessa kerroimme minun vastaavan matkan kuluista). Ymmärrän, että oleskelulupavaatimuksien kanssa tulee olla tarkka, mutta Nguyen haki vain yhden kuukauden turistiviisumia ja silti suurlähetystön suhtauminen meihin tuntui olevan ”valehtelijoita ennen kuin toisin todistetaan”. 

Käytimme hakemuksen sekä oikaisuvaatimuksen laatimiseen todella paljon aikaa sekä satoja euroja rahaa. Vastineeksi saimme vain törkeää kohtelua suurlähetystöltä sekä valtavan pettymyksen. Olisin halunnut olla juhlimassa Suomi100-juhlaa muutaman päivän päästä Suomessa rakkaan kihlattuni kanssa, mutta nyt olenkin Vietnamissa ja mietin minkälainen maa ei anna kansalaistensa viettää tärkeitä juhlapyhiä heille rakkaiden ihmisten kanssa. Olen viime aikoina kuullut paljon vastaavia ja vielä hirveämpiä tarinoita suurlähetystöjen ja maahanmuuttoviranomaisten epäinhimillisestä toiminnasta, eikä se varsinaisesti rohkaise yrittämään Suomeen tuloa uudestaan. 

Lohdutukseksi varasimme lennot Filippiineille ja lennämme Cebulle jo viikon päästä! Tieto lomasta piristää mieltä, mutta ei riitä häivyttämään pettymystä. Nyt kun olen taas Vietnamissa, yritän myös aktivoitua blogin suhteen ja kirjottaa tänne muutakin kuin viisumiulinaa. Kiitos kuitenkin, jos olet jaksanut lukea nämä avautumiseni. 🙂

Linda 

Nguyenin pojalle maistuu äitini tekemät piparit. 🙂