Uupumistarina

Et ehkä arvannut että vielä palaisin? En minäkään suoraan sanottuna ollut ihan varma. Katosin taas vaan, mitään ilmoittamatta. Se tapahtui taas pikkuhiljaa, aika vaan kului. Mietin kyllä, että olisin selittänyt, mutta en sitten löytänyt sanoja. Tuntui, ettei oikeastaan ollut kerrottavaakaan. Oli muuta. Mutta ei oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista.

Olin selviytymismodessa. Rämmin vapaahetkistä vapaapäiviin ja odotin öitä, että voi vaan laittaa puhelimen pois ja olla kuulematta kenenkään kesälomista tai suurista suunnitelmista. Olla täysin tavoittamattomissa, mutta en oikein sitäkään osannut. On tätä modea jatkunutkin jo vuosia.

Syyskuussa odotin edessä siintävää jalkaleikkausta ja siitä seuraavaa sairaslomaa kauhun sekaisin tuntein. Miten ihmeessä muka saisin ajan kulumaan. En keksinyt yhtään ajanvietettä ja tuntui, että olin unohtanut mistä edes nautin. Mitä muuta sisältöä elämässä edes voi olla kuin työ? Mitä se edes tarkoittaa, kun on vaan? Eikö sen olemisen tarkoitus ole päätyä johonkin, saada jotain aikaan?

Siinä ajantappotapoja miettiessäni huomasin, miten sain kaikista aiemmista harrastuksistanikin vastenmielisen olon. Lauleskelun piti pyrkiä sävellyksiin, valokuvaukseni syvin olemus oli ottaa sairaan hyviä promokuvia, liikunnan oli lopulta tarkoitus vai tuottaa sisältöä instastoryyn. Ennen sairaslomaa kävin kirjastosta kasan kirjoja ja kokeilin lukemista, mutta turhauduin, kun se ei varsinaisesti johtanut mihinkään. Olin ihan täysin unohtanut miten rentoudutaan.

Tiedosto_001.png

Olin jo yli viisi vuotta sitten ensimmäisen kerran huolissani jaksamisestani. Olin tehnyt kolme vuotta kahta koulua samaan aikaan ja juuri saanut viimeiset yo-kirjoitukset päätökseen. Silloin uupumus varoitteli itsestään ensimmäisen kerran, kahden viikon mittaisella migreenikohtauksella. Seuraavana keväänä olin juuri paketoimassa muusikon opintojani päätökseen ja valmistautumassa pääsykokeisiin, kun migreeni tuli taas kylään. Kun en suostunut hillitsemään tahtia, uupumus antoi toisen varoituksen. Puhkesi krooninen suolistosairaus. Ei se stressi varmastikaan ainut aiheuttaja ollut, mutta uskon sen näytelleen pääosaa. Seuraavana keväänä oireilin myös, migreenistä vatsakipuihin ja takaisin. Ja sama taas seuraavana vuonna. Ja sitä seuraavana. Viime keväänä ehkä olin jo niin uupunut ettei oikein tuntunut miltään. Kulutin itseni loppuun keväästä toiseen, vaikka kroppa huusi ihan toista. Aina keväällä hoin itselleni Roope Salmisen mantran lailla, ettei ikinä enää. Ja joka keväänä aloitin mantran alusta.

Ei se uupumus minun kohdallani ollut mikään masennuksen kautta vuodelepoon -tyyppinen, ja sen takia sitä olikin ehkä vaikea tunnistaa. Olin työkykyinen ja tein töitä vuosia, osan ajasta jopa ihan hymy huulilla. Sain viiden vuoden aikana kolme koulua pakettiin tehden koko ajan töitä siinä sivussa. Suoritin sokeasti jotain yläkouluikäisen minän suunnitelmaa siitä, mitä elämässä pitäisi saavuttaa. Pysähtyminen pelotti, koska olin lähes sataprosenttisen varma, ettei tämä ollut se tie mitä edes halusin edetä, mutta jos myöntäisin sen, joutuisin jättämään jotain kesken. 

Sairasloman lähestyessä huomasin hymyn kovettuneen kasvoille eikä pääni sisällä liikkunut juuri mitään. Menin autopilotilla, enkä oikeasti hymyillyt enää koskaan. Tuntui, kun minun ja tunteiden väliin olisi laitettu sordino ja kaikki oli sellaista vaimean kaukaista. Nuutuneesta olosta oli tullut normi. Ihmettelin ihan tosissaan, miten kukaan voi nauttia työstään.

Tiedosto_001 (2).png

Tiedosto_002.png

Tiedosto_005.png

Jalkaleikkauksen jälkeen oli pakko pysähtyä. Kun ei kirjaimellisestikaan päässyt nopeasti yhtään mihinkään. Ensimmäinen viikko meni vähän opetellessa. Pyöritin työasioita mielessä, seurasin työwhatsappia ja kokosin mielessäni muistilistaa, mikä kaikki on muuttunut kun palaan kymmenen viikon päästä töihin. Yritin tehdä perustoimia samaan tahtiin kuin ennen ja lopputulos oli smoothiet lattialla ja kermat pitkin keittiön tasoja. Enkä pelleile yhtään. 

Toisella viikolla menin vielä aika samalla mindsetillä, kolmannella viikolla aloin kuluttaa aikaa niin kuin ennen lomaa kulutin itseäni. Oikein törsäsin loppuun. Istuin keittiönpöydän ääressä ja tuijottelin ulos. Makasin sängyssä, selasin someja niin pitkälle etten enää nähnyt mitään uutta. Nukuin päiväunia ilman herätyskelloa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tunsin vähän jopa nauttivani. Hymyilin siitä, ettei tarvinnut tuottaa mitään. Olla hyödyllinen tai tehokas yhtään kenellekään. Samaan aikaan tunsin syyllisyyttä, koska sillä aikaa kun minä lorvailin, muut tekivät töitä.

Tiedosto_004.png

”Miten olet saanut ajan kulumaan?”, on varmaan suurin kysymys, mitä minulta on kysytty sairaslomalle jäämisen jälkeen. Ja siihen vastaaminen on tuntunut hassulta, koska se aika mitä minulla on nyt, tuntuu ihan käsittämättömän avokätiseltä lahjalta. Muistan, kun vuosi sitten yksi psykaopiskelija kysyi minulta, mitä toivoisin elämääni ja vastasin, että aikaa.

”Mitä tekisit sillä ajalla?”, hän jatkoi ja minä vastasin, etten edes tiedä. Kun ei vaan tarvitsisi tehdä yhtään mitään.

Tiedosto_003.png

Nyt leikkauksesta on jo neljä viikkoa. Liikkuminen on helpompaa, kipuja ei juuri ole. Mutta pää käy edelleen hitaalla. En vieläkään oikein varsinaisesti tee mitään, mutta hymyilen jo sille, ettei sitä minulta kukaan vaadikaan. Tunteiden sordino on edelleen paikallaan, mutta pilkahduksia oikeista tunteista on havaittu. 

Oivalsin, että ei tässä elämässä kukaan tule kiittelemään sitä, kuinka loppuun olen ajanut itseni. Voin siis hyvin lopettaa sen hulluuden tähän.

**

Pidetään itsestämme huolta.

Rentouttavaa viikonloppua <3

Suhteet Oma elämä Mieli Työ

Mitä kuuluu hääsuunnitelmille?

Tammikuussa kertoilin teille innoissani hääsuunnittelusta, kuinka selailin häälehtiä ja Pinterestiä taukoamatta. Innostus oli käsinkosketeltavan hykerryttävän ihanaa ja läsnä joka päivä jossain kohtaa arkea. Helmikuussa käytiin häämessuillakin ihastelemassa muunmuassa pukuja ja kukkia ja kakkuja ja koristeita ja ja.. Hektisen kevään keskellä kuitenkin hääsuunnittelun into vaihtui lähinnä hiljaiseksi myhäileväksi hyrinäksi ja siirtyi enemmän sinne ajatusten taka-alalle. Palaan kyllä edelleen ihailemaan Pinterestin hääkuvia, mutta varsinainen aktiivinen suunnittelu on toistaiseksi jäänyt. Joitain asioita on silti jo päätetty:

Kaaso 
Kysyin kaasoani tähän tehtävään itse asiassa ihan hetki kosinnan jälkeen. Paras ystäväni oli mukana suunnittelemassa kosintayllätystä ja läsnä myös tuona iltana meidän kanssa ravintolassa ja konsertissa. Me ollaan tunnettu ja oltu ystäviä lähes 20 vuotta, joten hän oli enemmän kuin luonnollinen valinta tähän hommaan. 

Bestman
Sulhon bestmaniksi valikoitui eräs meidän molempien pitkäaikainen, rakas ystävä. Hän on kyllä varmasti ja aivan ehdottomasti paras mies tuohon hommaan.

Hääpaikka
Olin viisi vuotta sitten keikalla Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa erään ystäväni veljen häissä ja ihastuin jo silloin tuohon paikkaan. Muistan miettineeni jo silloin, että olisipa ihanaa viettää omatkin häät täällä. Ja tadaa, tämä toive toteutuu! Meidän vuokraama tila on sellainen juhlatilaksi kunnostettu kivinavetta, jossa on idyllinen pelto vieressä. Todella kaunis paikka 🙂

Hääpäivä
Hääpäiväksi valikoitui 22.8.2020. Oltiin haaveiltu päivämäärästä 8.8.2020, mutta joku oli jo ehtinyt sen ennen meitä varaamaan. Hääpäivään on vielä on vielä aikaa, mutta eipähän tule hoppu! Tarkoitus on järjestää juhlat melko pienellä budjetilla, joten tässä ehtii keksiä vaikka mitä luovia ratkaisuja kaiken toteuttamiseen.

Kuvaaja
Eräs meidän ystävä on aloittanut hiljattain luomaan uraa valokuvaajana, joten halusimme ehdottomasti hänet ikuistamaan meidän päivän. Innolla odotan kyllä millaista settiä hän saa meidän hääpäivästä, kun kaikki kuvat mitä olen hänen ottamana nähnyt on ollut vähintäänkin eeppisiä. Menkää tsekkaa, Tapsa löytyy instagramista nimellä @aamumehu!

Värit
Kuulostaakohan tämä ihan hullulta, mutta meillä on siis jo häiden väripaletti mietittynä.. Haluaisin kattauksesta ja koristeluista melko minimalistisen ja maanläheisen, joten väreihin valikoitui kermanvaalea, beige, burgundi, vaalea roosa ja hiilensininen. Tummat värit sopii myös hyvin jo hieman pimenevään alkusyksyn iltaan.

häät1.jpg

 

häät4.jpg

häät5.jpg

Koristelut
Näitä ei luonnollisestikaan ole mietitty kovin pitkälle, koska emme ole vielä edes päässeet käymään paikan päällä. Mutta koska en ole mikään askartelijaväkertelijätyyppi, en halua että kukaan muukaan joutuu askartelemaan meidän häiden takia mitään maailman pienimpiä koristeita. Ajattelin, että valot olkoon koristeina! Kynttilöitä pöydissä, tunnelmallisia valonauhoja ripustettu kattoon.. Eikös niillä päästä jo aika pitkälle? 

häät6.jpg

kaikki kuvat: Pinterest

Hääkutsut
Mietittiin, että me toteutetaan hääkutsut nykyaikaisesti ilman paperia. Tahtoo.fi -palvelussa on mahdollista paitsi suunnitella häät yksityiskohtaisesti istumajärjestystä ja budjettia myöten, myös luoda omat hääsivut ihan ilmaiseksi. Hääsivujen linkki lähetetään vieraille, ja he pääsevät näkemään kaikki samat tiedot, mitä perinteisessä kutsukortissakin olisi: koordinaatit juhlapaikkaan, tärkeät kellonajat – jopa ilmoittautuminen onnistuu suoraan sivujen kautta. Lähimmille perheenjäsenille lähetetään kuitenkin perinteiset paperikutsut, jotta ne jäävät muistojen arkistoon. 

 

Tällä mallilla siis meillä hommat! Mites onko siellä lukijoissa vuoden 2020 morsiamia? Missä vaiheessa teillä on suunnitelmat? 🙂
 

 

 

Suhteet Rakkaus