Hello friend

Moi, mitä vanha ystävä? Mitä siulle kuuluu? On mennyt aika pitkään kun on viimeksi juteltu. Sori, kun en oo pitänyt yhteyttä. On ollut aika kreisi kevään loppu. Ei se nyt sinänsä ole mikään selitys, mutta tiedäthän, näin se arki vie mukanaan. 

Huhtikuu meni ohi ihan silmänräpäyksessä. Irtisanouduin pitkäaikaisesta työpaikastani, ja vaikka olin miettinyt lähtemistä jo vuosia, viimeiset työvuorot ja tavaroiden palauttaminen tuntuikin käyvän todeksi vähän jopa liian äkkiä. Lähtöä en kuitenkaan ehtinyt juurikaan prosessoimaan, sillä Rentin viimeiset treenirypistykset lähtivät käyntiin saman tien. Seuraavat kolme viikkoa elin ja hengitin Renttiä. Elettiin työryhmän kanssa sellaisessa kuplassa, että kaiken muun tekeminen tuntui ainakin omasta mielestä jopa turhalta. Touhuiltiin kyllä meidän yrityksen uusia nettisivuja kovalla tohinalla siinä sivubisneksenä. 

Musikaalissa mukana olo oli kyllä jotain mitä ei voi oikein selittää. Se oli rankkaa ja superjännittävää ja samalla siisteintä ikinä. Joka päivä treeneissä tuntui siltä, ettei haluaisi olla missään muualla kuin siinä. Joka päivä koin ylitsepursuavaa ylpeyttä meidän jokaisesta näyttelijästä ja ylitin itsenikin päivittäin. Näytökset olivat rankkoja rupeamia, ja muistuttelin itseäni useaan otteeseen, että muista nyt nauttia tästä, tämä on hetkessä ohi. Ensimmäiset kolme näytöstä meni vähän jännittäessä ja suorittaessa, mutta viimeisistä kolmesta pystyi jo nauttimaan. Viimeinen näytös tuli eteen aivan liian äkkiä. 

Rent keräsi hyvää palautetta niin yleisöltä kuin medialtakin. Keskisuomalainen kehui esitystä koskettavaksi ja käännöstä tuoreeksi. Roolit olivat kuulemma samaistuttavia ja tarina herätti tunteita. Saatiin luotua jotakin sellaista, joka tuntui yleisössä kyyneliksi asti. Ja haikeuden kyyneleiksi se muuttui työryhmälläkin projektin loppuessa. Ympärillä olevista ihmisistä oli tullut käsittämättömän tärkeitä ja rakkaita.

Kun Rent oli haudattu, suunnistin Joensuuhun kolmeksi päiväksi. Ensimmäisenä päivänä lilluttiin spassa, toisena vietettiin ukin hautajaisia ja kolmantena juhlittiin äitienpäivää. Neljäntenä päivänä olin jo matkustanut takaisin Jyväskylään ja sieltä Helsinkiin, ja olin valmiina kouluttautumaan uuteen työhöni. Aloitin tarjoilijan työt uudessa ravintolassa, joka avataan Jyväskylään ensi viikolla. Koulutus kesti viisi päivää ja sitä seurasi vielä kolme harjoitteluvuoroa, yksi Helsingissä ja kaksi Tampereella. Tulevana maanantaina alkaa työt meidän omassa toimipisteessä.

 

Kevät on siis ollut yhtä muutosta, ja minä sopeudun melko hitaasti muutoksiin. On siis ollut vähän rankkaakin. Kun arki alkaa tasaantua ensi viikosta alkaen, voisin kuvitella, että meille jäisi myös enemmän aikaa. Olisi mukava jutella useammin. On ollut ikävä.