Ylianalysointi
Jos menen toistuvasti kahvilaan, jossa koulukaverini työskentelee, ajatteleekohan se, että stalkkaan sitä?
Kaveri kirjoitti lyhyttä vastausviestiään todella pitkään. Hiersiköhän sitä joku?
Käytin samaa paitaa eilenkin. Huomaakohan kukaan?
Joudun arjessani toistuvasti tilanteisiin, joissa mieleni käy ylikierroksilla. Yksinkertaiseen asiaan voi olla miljoona mahdollista ratkaisua, ja minun on tiedettävä niistä kaikki yksityiskohtineen. Kaikkeen on varauduttava, jopa siihen kaikista epätodennäköisimpään.
Kauhuskenaarioiden miettiminen on turvallista. Kuvittelemalla yksityiskohtaisesti miten jokin voi mennä pieleen, pystyy valmistamaan itseään siihen epämukavaan tilanteeseen, jossa on nolannut itsensä tai vaikka tullut torjutuksi. Näihin valmistautuminen kasvattaa ulkokuorta, eikä epäonnistumiset näytä ulospäin tuntuvan ihan niin pahalta kuin ne oikeasti tuntuvat. Kasvojen säilyttäminen, check.
Tätä ajatusmallia voi hyödyntää käytännössä ihan mihin vain. Kaikki, millä on mahdollisuus onnistua, voi myös epäonnistua. Kun menet kauppaan ostamaan glögiä, vaihtoehtoja on kaksi; sitä joko on hyllyssä tai se on loppu. Jos ajattelee, että glögi on luultavasti loppu, voi jo mielessään valmistautua siihen, että joutuu lähtemään toiseen kauppaan sen perässä. Tai sanotaan, että olet menossa bänditreeneihin. Jos olet varautunut siihen, että muistat itse treenien ajan väärin, joku toinen unohtaa treenit, omat nuotit jää kotiin tai vaikka kaadut pahasti matkalla treeneihin, osaat toimia silloin, kun jokin näistä tapahtuu.
Kun on valmentanut itseään siihen, että kaikki menee kuitenkin pieleen, onnistumiset tulevat aina yllätyksinä. Glögin löytäminen ensimmäisestä kaupasta voi tehdä suunnattoman onnelliseksi ja se, että kaikki bändin jäsenet selvisivät treeneihin samaan aikaan ja treenit sujuvat hyvin, voi tuntua riemuvoitolta. Viime tiistaina kiitin taas treeneissä bändiäni siitä, että he tulivat paikalle. Vastaanotto oli hieman huvittunut. Tietysti me tullaan, miksei tultaisi.
Niin, miksei.
Olen huomannut, että tämä ajatusmalli on melko kuormittava. On kuluttavaa käydä päässään läpi kaikki epäonnistumisen vaihtoehdot, ja mikä turhauttavinta, siihen kuluu valtavasti aikaa. Mieli ei myöskään koskaan pääse lepäämään. Usein niitä hetkiä, kun olisi vihdoin mahdollisuus vain hengähtää ja tehdä jotain itselle mukavia asioita, varjostaa ajatus siitä, että on unohtanut jotain kriittistä.
Jatkuva oman muistin, sosiaalisten kykyjen, suosittuuden ja tuurin kyseenalaistaminen voi myös lannistaa. Ylianalysoinnista on pelottavan lyhyt matka siihen, ettei enää yritäkään mitään, kun kuvittelee kaiken menevän huonosti. Helposti voidaan myös ajautua tilaan, jossa epäonnistumiset jopa ruokkivat itsetuntoa. Haha, minähän tiesin, että tämä menee perseelleen.
Uskon vetovoiman lakiin. Sellainen ihminen, joka toistaa samaa negatiivista mantraa päässään vuodesta toiseen, saa luultavasti enemmän kuraa niskaansa, kuin sellainen, joka luottaa asioiden menevän juuri niin kuin on tarkoitettu. Haluaisin kuulua tuohon jälkimmäiseen jengiin, joka näkee maailman täynnä onnistumisen mahdollisuuksia.
Haluaisin myös kokeilla, miten paljon saisi aikaan, jos lakkaisi murehtimasta. Alkaisiko positiivinen ajattelu vetää puoleensa positiivisia sattumia?
Onko teillä kokemusta tästä, oletteko ylianalysoijia vai luotatteko siihen, että asioilla on tapana järjestyä?
Märehtimisestä vapaata viikonloppua!
Instagram: lindalauriina
Snapchat: lindalauriina
Facebook: Lindalauriina
kuvat: Matias Arola
