Huh, hellettä! Kenestä muusta tuntuu, että tämä lämpö lamaannuttaa aivotoiminnan? Me ollaan Leon kanssa ainakin ihan loppu, maataan vaan ja olla öllötellään. Miten te ootte selviytyneet helteestä, onko viilennysvinkkejä? 😀 Meidän asunto on niin kuuma, ettei mikään läpiveto vie lämpöä pois. Suunnittelin jo tuossa, että virittelen ensi yöksi majan meidän lasittamattomalle parvekkeelle ja nukun siellä.
 

Olin kesäkuun niin tiiviisti töissä, etten ehtinyt oikein muuta. Uuden työn aloitus vaati veronsa ja vapaa-aika kului lähinnä sängyn pohjalla. On meinaan aika fyysistä tuo ravintolatyö, edelleen. Viime kuukausi oli myös työntäyteinen meidän osuuskunnan osalta. Palaveerattiin oikein urakkaluontoisesti ja viilattiin meidän nettisivuja ja somesuunnitelmia kuntoon. Suunniteltiin uusia yhteistyökuvioita ja tulevaisuudessa lanseerattavia uusia palveluja. Heinäkuun alussa aloitettiinkin sitten pitkään suunniteltu ”uudelleenbrändäys”. Ihan sanan sellaisessa merkityksessään uudelleenbrändäyksestä ei voi meidän kohdalla puhua, koska meidän nimi pysyi samana. Freesattiin vain vähän ilmettä ja mietittiin tarkemmin minkä näköinen yritys me halutaan olla. Meidän työn tuloksia voi nähdä osoitteessa www.kasiosa.fi,  Instagramissa käyttäjällä @kasiosaosk ja Facebookissa nimellä Kasiosa OSK.

Tämän brändäyshässäkän myötä oon myös harjoitellut vähän henkilökuvausta. Olen ollut itse itseni malli, kuvaaja ja kuvausassistentti ja sadoista kuvista olen saanut onnistumaankin pari. Pakko myöntää, että itsensä kuvaaminen ilman kameran kauko-ohjainta ja asianmukaisia heijastimia ja valoja on melkoinen haaste ja sain kyllä käyttää melkoista luovuutta, että kuvista tuli tarpeeksi hyvälaatuisia nettisivuja varten. Nm. Foliota nuottitelineeseen heijastamaan auringonvaloa ja sitä rataa.

kuvien editointi: Roosa-Maria Leppänen

Kaiken tämän puuhastelun lomassa oon miettinyt hyvinkin paljon sitä, millainen se minun tulevaisuuden työpaikka voisi olla. Oivalsin, että johtaminen ja koordinointi kiinnostaa, samoin myös projektiluontoinen työskentely sekä kulttuuriala. Olisi myös siistiä, jos saisi olla mukana luomassa jotain sellaista elämystä tai kokemusta, jota ei olla tehty ennen. Uuden innovointi ja luova ongelmanratkaisu kuulostaisivat sellaisilta mitä haluaisin tehdä isona. Oon pyöritellyt paljon erilaisia koulutusvaihtoehtoja aina tradenomista luovaan kirjoittamiseen, mutta ehkä mitään selkeää suunnitelmaa ei ole vielä muotoutunut. Tuntuu, että kulttuurialan tekijöiden paikat täytetään aika pitkälti työkokemuksella, eikä niinkään juuri tehtävään sopivalla tutkinnolla. Pitäisi vain löytää ne oikeat tyypit ja oikea paikka, joiden kanssa homma lähtisi kulkemaan ikään kuin ”itsestään” uusia uria kohti. Oon aloittanut sellaisen pienimuotoisen affirmoinnin tähän urapolkuun liittyen ja alkanut hyvinkin yksityiskohtaisesti kuvitella mistä elementeistä haluaisin työpäiväni koostuvan, millaisessa ympäristössä haluaisin olla töissä ja millaisten asioiden parissa. Sitten kun miulla on selkeä käsitys siitä, mitä oon hakemassa, on helpompi lähteä hakeutumaan sellaisiin hommiin. 

Heinäkuussa aika on kulunut paitsi töiden parissa, myös vähän festaroidessa. Käytiin viime torstaina Suomipopeilla tsekkaamassa Pikku G ja Tiktak. Oli kyllä nostalgista ja siistiä! Tiktakin livemeno oli energistä ja puhkui kiitollisuutta ja rakkautta lajiin, Pikku G taas luotti melko vähäeleiseen ja cooliin esiintymiseen. Oli kyllä hienoa nähdä molemmat, heidän biisejähän niitä vedettiin koulun pihalla aina porukassa. 

Suomipopeilta matka jatkui Ilosaarirockiin, jossa tänä vuonna olinkin töissä luottoduunarina. Oon ollut monena vuonna vapaaehtoisena, mutta nyt oli jotenkin tosi kiva nähdä miltä rokki näyttää oikeasti eri vinkkelistä. Miun työtehtäviin kuului vähän sellaisena ”varavastaavana” oleminen. Sijaistin vastaavia taukojen aikaan, toimitin juoksevia asioita ympäri festarialuetta, ohjeistin vapaaehtoisia ja tietysti tein jonkin verran samoja hommia myös itse. Päivät oli pitkiä ja aurinko paahtoi Ravileirinnän vieressä kuin aavikolla, mutta työ oli mukavaa ja työkaverit ihania. Kipinä tapahtumatuotannon parissa työskentelyyn vahvistui vain entisestään.

Huomenna aloitan yhdeksän päivän työrupeaman, joka päättyy Jyväskylässä järjestettävään Neste Rallyyn. En ole koko sinä aikana, kun olen asunut Jyväskylässä, ollut rallien aikaan kaupungissa, joten on kyllä mielenkiintoista nähdä millainen kuhina tänne tulee. Töiden osalta ralleista tulee varmasti kiireinen.

Mitä teille kuuluu?

<3: Linda

Moi, mitä vanha ystävä? Mitä siulle kuuluu? On mennyt aika pitkään kun on viimeksi juteltu. Sori, kun en oo pitänyt yhteyttä. On ollut aika kreisi kevään loppu. Ei se nyt sinänsä ole mikään selitys, mutta tiedäthän, näin se arki vie mukanaan. 

Huhtikuu meni ohi ihan silmänräpäyksessä. Irtisanouduin pitkäaikaisesta työpaikastani, ja vaikka olin miettinyt lähtemistä jo vuosia, viimeiset työvuorot ja tavaroiden palauttaminen tuntuikin käyvän todeksi vähän jopa liian äkkiä. Lähtöä en kuitenkaan ehtinyt juurikaan prosessoimaan, sillä Rentin viimeiset treenirypistykset lähtivät käyntiin saman tien. Seuraavat kolme viikkoa elin ja hengitin Renttiä. Elettiin työryhmän kanssa sellaisessa kuplassa, että kaiken muun tekeminen tuntui ainakin omasta mielestä jopa turhalta. Touhuiltiin kyllä meidän yrityksen uusia nettisivuja kovalla tohinalla siinä sivubisneksenä. 

Musikaalissa mukana olo oli kyllä jotain mitä ei voi oikein selittää. Se oli rankkaa ja superjännittävää ja samalla siisteintä ikinä. Joka päivä treeneissä tuntui siltä, ettei haluaisi olla missään muualla kuin siinä. Joka päivä koin ylitsepursuavaa ylpeyttä meidän jokaisesta näyttelijästä ja ylitin itsenikin päivittäin. Näytökset olivat rankkoja rupeamia, ja muistuttelin itseäni useaan otteeseen, että muista nyt nauttia tästä, tämä on hetkessä ohi. Ensimmäiset kolme näytöstä meni vähän jännittäessä ja suorittaessa, mutta viimeisistä kolmesta pystyi jo nauttimaan. Viimeinen näytös tuli eteen aivan liian äkkiä. 

Rent keräsi hyvää palautetta niin yleisöltä kuin medialtakin. Keskisuomalainen kehui esitystä koskettavaksi ja käännöstä tuoreeksi. Roolit olivat kuulemma samaistuttavia ja tarina herätti tunteita. Saatiin luotua jotakin sellaista, joka tuntui yleisössä kyyneliksi asti. Ja haikeuden kyyneleiksi se muuttui työryhmälläkin projektin loppuessa. Ympärillä olevista ihmisistä oli tullut käsittämättömän tärkeitä ja rakkaita.

Kun Rent oli haudattu, suunnistin Joensuuhun kolmeksi päiväksi. Ensimmäisenä päivänä lilluttiin spassa, toisena vietettiin ukin hautajaisia ja kolmantena juhlittiin äitienpäivää. Neljäntenä päivänä olin jo matkustanut takaisin Jyväskylään ja sieltä Helsinkiin, ja olin valmiina kouluttautumaan uuteen työhöni. Aloitin tarjoilijan työt uudessa ravintolassa, joka avataan Jyväskylään ensi viikolla. Koulutus kesti viisi päivää ja sitä seurasi vielä kolme harjoitteluvuoroa, yksi Helsingissä ja kaksi Tampereella. Tulevana maanantaina alkaa työt meidän omassa toimipisteessä.

Kevät on siis ollut yhtä muutosta, ja minä sopeudun melko hitaasti muutoksiin. On siis ollut vähän rankkaakin. Kun arki alkaa tasaantua ensi viikosta alkaen, voisin kuvitella, että meille jäisi myös enemmän aikaa. Olisi mukava jutella useammin. On ollut ikävä.