Edellisestä kirjoittelusta on taas kulunut aikaa. Ja mitä minä sitä selittelemään. Ehkä on nyt vain myönnettävä itselleen, ettei minusta ihan vielä tule sellaista bloggaajaa, joka ehtisi postailla useamman kerran viikossa. Arki on imaissut mukanaan ja vapaa-aikani olen käyttänyt palautumiseen ja lepoon. Hassua, että on sellainen olo, että pitäisi pyydellä anteeksi. Ehkä anteeksipyynnön sijaan vain kiitän: kiitos teistä jokaikiselle, jotka luette postauksiani pitkistä postausväleistä huolimatta. Ehkä jossain kohtaa lähitulevaisuudessa saan rakennettua itselleni sellaisen arjen, johon myös säännöllinen kirjoittaminen mahtuu.

Mutta sitten siihen, mistä  tulin teille kirjoittamaan! Olen tässä jonkin aikaa fiilaillut kaikkea luonnollista. Luonnonkosmetiikkaa, luonnollisempaa meikkiä ja nyt viimeisimpänä luonnollista hiusväriä. Olen selaillut instaa ja löytänyt upeita naisia, jotka kantavat omaa alkuperäistä hiusväriään pää pystyssä. En ole törmännyt yhteenkään kuvaan, josta olisin ajatellut ettei oma väri sovi kantajalleen. Kuvia katsellessa tuli sellanen fiilis, että ehkä miunkin oma väri vois olla kaunis. 

Olen aloittanut hiusten värjäämisen 12-uotiaana. Siihen aikaan oli pop värjätä tukka alta eriväriseksi kuin päältä, ja miun tukasta tulikin sellainen alta vaalea-päältä tumma -kammotus, mistä ei onneksi taida olla enää yhtään kuvaa missään. Samoihin aikoihin tukan värjäämisen kanssa alkoi perusteiniangstit ja aloin värjäämään kerta kerralta tummemmaksi. Sävy vaihteli lämpimän ruskeasta mustanruskeaan ja värjätä piti aina, kun juurikasvu pilkotti. Mittaakin haettiin, pitkästä poikatukkaan ja takaisin.

2012 kyllästyin tummaan kuontaloon ja aloin vaalentamaan. Onneksi maltoin tehdä vaalennuksen asteittain ja suurimmaksi osaksi kampaajalla, en tiedä missä kunnossa tukka olisi ollut kotivaalennusten jälkeen 😀 Vaikka sain paljon kehuja tuosta lämpimän keskiruskeasta väristä, en ollut itse tyytyväinen. Tähtäsin ihan blondiin, joten vaalensin vielä lisää.

Saavutin lopulta platinablondin ja tykkäsinkin siitä kovasti ihan jonkin aikaa. Jossain vaiheessa ihan koko pään blondius alkoi ahdistaa ja tykkäsin väristä aina eniten silloin, kun juurikasvu oli ehtinyt jo kasvaa kehystämään kasvoja. Koko tämän kuuden vuoden blondiajanjakson ajan olen kokenut olevani enemmän brunette, mutten ole uskaltanut lähteä muuttamaan hiuksia radikaalisti katumuksen pelossa. Ruskeasta takaisin vaaleaan kun on aika pitkä matka. 

Sain eilen äidiltäni kuvia niiltä ajoilta, kun en ollut vielä ajatellutkaan hiusten värjäämistä. Enkä näköjään laittamista, mutta se ei nyt ole pointti. Yllätyin, koska muistin oman värin olevan paljon vaaleampi! 

Miun silmään tuo oma väri näyttää potentiaaliselta. Sieltähän voi kasvaa ihan minkä vain väristä tukkaa nyt kaikkien näiden värjäysvuosien jälkeen, eikä lopputulosta pysty ennustamaan minkään viiden sentin juurikasvun perusteella. Mutta kiinnostaisi silti kokeilla. 

Miltä tämä teidän silmään näyttää? Onko teillä kokemusta omaan väriin palaamisesta?