Se ärsyttävä aamuihminen

Olen aamuihminen. Ja älkää käsittäkö väärin, olen sitä vain silloin, kun saan herätä omaan tahtiini ja ilman herätyskelloa. Jos on kiire ja unta on kertynyt alle kuusi tuntia edellisyönä, niin kyllä positiivisuus loistaa vahvasti poissaolollaan. Mutta, kun kaikki palaset ovat kohdallaan, voi aamu olla ihan oikeasti päivän parasta aikaa!

Nautin siitä, kun saan valmistaa täydellisen aamiaisen ja syödä sen hitaasti ilman kiirettä, samalla selaten somea. Voin kahvia litkiessäni samalla jo orientoitua päivään, käydä läpi kalenteria, katsoa sähköpostia, suunnitella tunteja.. Töiden tekeminen ei haittaa; kun on aikaa, on helpompi keskittyä.

Aamussa on ihan oma fiiliksensä. Kun muut on vielä unilla, kun kissa on ruokittu ja on jo ruokalevolla, ilmassa on sellaista ihan ainutlaatuista rauhaa, jota en ole vielä löytänyt mistään muusta vuorokaudenajasta. Se on aikaa minulle itselleni, aikaa pohdiskella ja suunnitella, aikaa olla ja ihmetellä.

Tänä aamuna ympäristö ei ole ihan niin zen, kuin voisi olla. Naapurin äijän oksentaminen kuuluu seinän läpi, rapussa ravaa joku edestakaisin, ja Leo painii hoitokissa-Hanskin kanssa ympäri asuntoa kuin yhtenä karvapallona. Aamusmoothiestakin tuli liian laihaa ja mautonta, ja se piti heittää kelvottomana viemäriin. Mieli on kuitenkin rauhallisempi kuin pitkään aikaan. Tuntuu hyvältä kirjoittaa teille. Tervetuloa mukaan 🙂

love,

Linda