Yksiön kotitöistä

Vaikka muuten pidänkin yksiöelämästäni, kiroilen välillä sitä, että kaikki kotityöt pitää tehdä ihan itse. Olisipa kivaa jakaa koti jonkun (ihmisen, robotin tai eläimen, heh) kanssa, joka tykkäisi (tai sietäisi) niistä kotitöistä, joita itse inhoan eniten.

Alla mietteitäni muutamista kotitöistä, suosikeistani ja inhokeistani.

 

Silitettyjä vaatteita on ilo pitää näkyvillä, esimerkiksi edellisen kotini kaapinovissa.

 

Oma suosikkini on tekstiilihuolto, pyykkääminen ja silittäminen – onhan se pohjimmiltaan lempivaatteista ja sisustustekstiileistä huolehtimista.

Kirosin aiemmissa yksiöissäni pesutupaa, jonne ei koskaan meinannut saada vapaita aikoja. Kun hoksasin itsestäänselvyyden, eli selvitin pyykkirytmini ja varasin ajat monen kuukauden ajalle ennalta, hommasta tuli mieluisaa. Pesutuvan tehokkaat teollisuuskoneet imaisevat monen viikon pyykit nurisematta, värisieppariliinat antavat anteeksi lajittelulaiskuutta, kuivaushuoneesta saa parin tunnin kuluttua kantaa suorat ja lämpimät pyykit kotiin (kuivausrumpukriitikko kiittää!). En ole edes kauheasti tajunnut kaivata pesukonetta omaan kotiini.

Silittäminen kuuluu samaan kategoriaan. On ihanaa nähdä, kuinka vuosikymmenten ikäiset vintagevaatteet palaavat raudan alla uudenveroiseen muotonsa. Ja toisaalta silitysrauta aateloi rätin, tyynyliinan ja trikoopaidankin.

 

Ihanan hiljainen Electrolux on tehnyt entisestä imurointivihaajasta lajin ystävän.

 

Toinen suosikkini on ikkunoiden pesu, joka on hauskaa puuhaa sellaisella puolitieteellisellä hyi ällöö -tavalla. Seurailla pesuveden värin muutoksia ja ihmetellä kirkasta lopputulosta. Mielenkiintoa työhön luo myös neljännesn kerroksen yksiön ikkunalaudalla ylimpiin kohtiin kurkottelu, lievästi korkeanpaikankammoisena.

Toki mielipiteeseeni ikkunanpesun mukavuudesta vaikuttaa kotini ikkunoiden määrä ja puuhan vaatima frekvenssi – kahden ikkunan peseminen kahdesti vuodessa tuntuu vain mukavalta siirtymäriitiltä vuodenaikojen välillä.

 

Tiskaamisesta ei tule kivaa, vaikka viereen lavastaisi maatuskat.

 

Mutta ne inhokit. Tai siis inhokki – yksi asia, jota vihaan monen eri inhokin edestä.

TISKAAMINEN! Argh!

Se miten välillä ensin laskee tiskiveden, unohtaa homman sikseen ja kaivelee seuraavana päivänä haisevia astioita jääkylmästä vedestä. Se miten ekologinen omatunto alkaa kolkuttaa, jos astiat pesee kätevästi yksi kerrallaan sitä mukaa kun ne likastuvat. Se miten astiat valtaavat keittiön tasot, jos niitä taas tiskaa enemmän kerralla. Tulikuuma tiskivesi, johon ei halua koskea, ja pelkää sen hajottavan ohuet lasit. Se miten sormet rypistyvät ruttuisiksi ja löyhkäävät tiskiaineelta. Lasit, jotka jäävät pesemisenkin jälkeen nuhjuisiksi. Ne illanistujaisten jälkeiset aamut, kun pitää tiskata kerralla kaikki talouden viinilasit.

Heinäkuusta eteenpäin saan onneksi jakaa tiskaamisinhoni uuden asuinkumppanini kanssa. Olen maailman onnellisin nainen, kun uuteen keittiööni on vihdoin ja viimein tulossa tiskikone. Tuo integroitu unelma saa liata kätensä puolestani ja minä sitten siirrellä kuivuneet astiat yläkaappeihin, jonne en halunnut valita edes kuivauskaappia.

Ah, parhautta! <3