Se alkoi pienestä. ”Keittiölle vois tehdä jotain.” Irroteltiin kaappeja. Sitten irroteltiin kaakeleita. Sitten kajottiin koko asunnon peittäviin lasikuitutapetteihin. Ja sitten mietittiin, löytyisikö kulahtaneen laminaatin alta lautalattia. Ja lopulta, huomaamatta, pikku keittiöremppani oli paisunut koko kodin pintaremontiksi, märkätilat poislukien.

Remontti jyllää kodissani nyt kolmatta viikkoa. Pudistelen päätäni aiemmalle optimismilleni, kuvittelin että tässä vaiheessa jäljellä olisi korkeintaan viimeistelytöitä, karmien maalaamista ja sen sellaista. Köh, ihan siellä ei olla vielä.

Kiitän onneani siitä, että nielin ”no kyllä mulla nyt maalipensseli kädessä pysyy” -asenteeni ja palkkasin lisäkäsikseni ammattilaisen, tutuntutun remppamiehen. Puuhaa on riittänyt ihan tarpeeksi kahdellekin, ainakin jos toisen tietämys perustuu Googleen ja kärsivällisyydessä olisi pikkuisen työstettävää. Kätevää se on silloinkin, kun toinen voi hoitaa rautakauppavisiitit ja remontti edistyy sillä aikaa. Stressiä se vähentää myös, joku muu jakaa osan vastuusta. Toisaalta ei se ole silti estänyt silti väärin asennettujen sähköjohtojen kiemurtelemista uniini.

Iso osa remonttisuunnittelustani on mennyt jos tämä työvaihe onnistuu, tehdään näin -logiikalla. Jos laminaatin alta löytyy vanhat laudat, kunnostetaan ne. No ei sieltä varmaan löydy, joten ei vielä kannata etsiä hiojia, kyllä niillä on varmaan kalenterissa on tilaa ja kai nyt Helsingistä löytyy aina joku. Ai vitsi mitkä laudat sieltä nyt sitten löytyikin, no jos sitä nyt alkaisi miettiä hionta-asioita, eihän tässä vielä oo mikään kiire. Tai no, tulee se keittiö toki ensi viikolla, mutta siihenhän on monta päivää aikaa. Ai miten niin teille kaikille mahtuu kalenteriin vasta elokuun puolelle? 

Moni varmasti muistaa sen kolmion, jonka kulmista voi valita kaksi: hyvän, halvan tai nopean. Saat hyvää ja halpaa, muttet nopeasti. Nopeasti voit saada halpaa ja kehnoa tai kallista ja hyvää. Lisää remonttioppeja: miten niin siitä kolmiosta saa valita kaksi? Lattianhionta onnistui kuin onnistuikin käsittämättömissä aikatauluissani, mutta meni kalliiksi, työn jälki oli hieman sinnepäin ja palvelu ikävää.

Iso osa remonttini käänteistä olisi ollut ennakoitavissa. Mutta toisaalta, erityisesti vanhan talon kanssa, osa hidasteista on yllättäviä. Kuten vaikka kun keittiönkaappeja asennettaessa pitkät ruuvit pompsahtelevat ulos vessan seinän puolelta. (Onneksi siinä kohdassa ei ollut kaakelia. Eivätkä ne proput nyt edes niin pitkiä olleet!) Ja kun tuore tasoite ei vessan kellastunutta seinää paranna, taitaa taas uusi huone karata remontin pauloihin…

Onneksi kauniisti asennettujen yläkaappien ja kattolistojen katselu helpottaa. Tästä tulee vielä ihan pirullisen kaunis!

Öhhh. Sitten joskus…

Lasikuitutapetti – tuo 2000-luvun alun vitsaus! Lähes jokaisen Helsingin kotini seinistä löytynyt tuota ärsyttävää, laitosmaista materiaalia, joka iskee ikävästi esteetikon silmään. Fiksumpi olisi tyytynyt maalaamaan lasikuitutapetin yli, mutta minä olen muutosta asti haaveillut simppelistä, sileästä seinäpinnasta.

Toveri Google kertoi kaksi tapaa röpötapetin selättämiseen. Tasoittaminen ja tapetin irrottaminen. Ylitasoittamisesta löytyi näppäriä ohjeita mm. Tikkurilan Youtube-kanavalta ja Oblik-blogista. Niissä oli onnistuttu Tikkurilan paksulla Presto R -tasoitteella, jonka alle maalitapetti piiloutuu. Tasoitetta valmistetaan perusvalkoisen lisäksi vihreänä, jolloin telatut kohdat erottuvat paremmin. Tätä ihmeainetta en kuitenkaan löytänyt mistään myynnistä.

Tasoittamiseen löytyy paksujen aineiden lisäksi myös toinen vaihtoehto – tasoitetapetti. Työskentely olisi tapahtunut tavallisen tapetin lailla, vuota kerrallaan, mutta nettikommenttien perusteella homma alkoi kuulostaa aika työläältä.

Toinen tapa maalitapetin poistoon on sen irrottaminen. Poistamisen onnistuminen on kuitenkin kuulemma tähtien asennosta kiinni – joskus tapetti lähtee helposti, joskus ei sitten millään. Koska ajatus moneen kertaan tasoitellusta pehmeästä seinästä ei houkutellut, päätin ainakin kokeilla irrottamista.

Välineet.

Linnunpöntön tapauksessa välineet maalitapetin poistoon olivat simppelit – kuumaa vettä sumutepullossa, mattoveitsi, tikkaat, hanskat ja raaputusväline, esimerkiksi teräväreunainen tasoituslasta. Lisänä meillä oli lainattu höyrypesuri, joka osoittautui käteväksi avuksi. Hengityssuojain olisi myös ollut järkevä – vasta illalla äitini kanssa kilpaa yskiessä tajusimme, että pölyä taisi olla ilmassa. Kosteasta ilmasta sitä ei ollut huomannut märkää tapettia repiessä.

Löydä aloituskohta.

Ensin pitää löytää aloituskohta, jossa tapetin reuna kulkee. Täällä se oli poistetun valokatkaisijan kohdalla, josta pääsi työntämään lastan tapetin alle. Sinne sitten sumuttelemaan. Toinen tapa olisi ollut leikata mattoveitsellä tapettiin viilto, josta homman olisi voinut aloittaa. Myöhemmin opin, että terävällä tasoituslastalla alun sai tehtyä minne tahansa muuallekin, kunhan vaan raaputti hiukan kovemmin.

 sumuta, vedä, sumuta!

Sitten alkoikin ankara sumuttaminen, höyryttäminen, irtinitkuttaminen ja vetäminen. Jostain kohdista tapetti irtosi helposti, isoina verhomaisina vuotina. Jostain kohdista tapetti haukkasi seinää mukaansa enemmänkin, jostain se taas jätti osan maalikerroksestaankin seinän pintaan. Ikkunoiden ympäriltä tapetti irtosi tuskaisen pienissä erissä. Kiinnitysaine oli siellä selkeästi jotain muuta kuin sisäseinissä.

 mekaanista työtä – paljon.

Sumuttamista, vetämistä, sumuttamista, höyryttämistä, nitkuttamista, repimistä, sumuttamista… Homma ei ollut mielenkiintoisimmasta päästä, mutta kun oli odotanut jotain niin paljon pahempaa, mieli pysyi positiivisena. Kahdelta ihmiseltä kului reilun kahdenkymmenen neliön käsittelyyn yksi kokonainen työpäivä ja puolikas toista. Tapettia irtosi parin vajaan jätesäkin verran.

Ja lopputulos – ehdottomasti vaivan arvoinen. Ihana sileä seinäpinta, pientä tasoitusta vailla. Juuri sitä, mistä olin koko ajan haaveillutkin.