Bullet journal – mielenrauha kontrollifriikille?

BuLlet journal.png

 

Olen aina ollut vähemmän tai enemmän sellainen suunnittelija. Nautin siitä kun saan järjestellä asioita ja ajatuksiani kirjoittamalla niitä ylös. Nyt valmistumisen jälkeen on ollut sellainen sekava ja tyhjä olo, kun ei oikein tiedä, mihin kaikki aika kannattaisi käyttää. Töihin ja kotitöihin tietysti menee oma aikansa ja vapaa-aika jää vähemmälle. Siitä huolimatta halu saada aikaiseksi ei ole lähtenyt mihinkään.

 

Juuri noina kaikkein ahdistavimpina aikoina ymmärsin, että minun täytyy saada elämäni järjestykseen ja asettaa tavoitteita itselleni. Olin aikaisemmin kokeilut Bullet Journal tekniikkaa opiskelujen ohessa ja minulla oli aina selvät tehtävät ja tavoitteet asetettuna joka päivälle. Nyt yritän tehdä samaa, vaikka syyslaiskuus vähän tätä tuottavuutta lannistaakin. 

 

Bullet Journal on kalenteri ilman ohjeistusta. Voit aloittaa koska tahansa, ei tarvitse olla vuoden ensimmäinen päivä tai maanantai tms. Ja saat tehdä siitä juuri sen näköisen kuin haluat. Jos muistatte ne värityskirjat, jotka oli suuri juttu pari vuotta sitten, tämä ajaa saman asian. Kun istut alas ihanien kynien ja upouuden muistikirjan kanssa, voit hetkeksi unohtaa kaiken ja keskittyä luomiseen. Se jo itsessään vähentää stressiä, ainakin siihen asti, kunnes tulet stressaantuneeksi Bullet journalin pitämisestä… En vaan osaa ikinä rentoutua.

 

En ole siis artistisemmasta päästä. Olen vasenkätinen ja minulla ei ole kärsivällisyyttä piipertää yhtä sivua liian pitkään, mutta se mitä osaan ja pystyn riittää minulle. Bullet Journalin ei tarvitse olla upea taideteos, sillä se on käyttöesine. Joinakin päivinä sinunkin kätesi varmaan puutuu ja käsiala ei näytä yhtä täydelliseltä kuin edeltävänä päivänä, mutta se on elämää.

 

Olen kiinnostunut onko tämä rantautunut Suomeen ja käyttääkö kukaan teistä tätä tekniikkaa? Kiinnostaisiko teitä kuulla lisää aiheesta? Suosittelen lämpimästi etenkin opiskelijoille, joilla on monta rautaa tulessa koko ajan. Tämä auttaa irrottautumaan stressistä hetkeksi ja saat asiasi järjestykseen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *