Mulla menee hyvin!
Olen kovin ilahtunut siitä kuinka helppoa tämä lakkoilu on loppupeleissä ollut. En ole ollut aikeissa menettää järkeäni, kieriskellyt tuskissani sängyllä tai ollut läheisilleni inhottava.
Pelkäsin pahimmillaan alun olevan kuin Trainspottingin vieroituskohtauksesta (vaikka aineet ovat hyvinkin erit), että ainoa keino selvitä on lukittautua ikkunattomaan huoneeseen pariksi päiväksi ja antaa harhojen tulla. Noh, se oli ehkä hieman liioiteltua.
Parina ensimmäisenä yönä nukuin kyllä huonosti, mikä on poikkeuksellista minulle (oikeasti, olen maailman paras nukkuja!) ja ajatukset pyörivät jatkuvasti tupakan ympärillä. Koko ajan kuitenkin vähemmän, huomaan. Odottelen kovasti sitä, että mielessä on tilaa muillekin asioille ja saatan esim. tehdä blogipäivityksen, joka ei sisällä tupakkawhineä. Sitä ennen kuitenkin mennään pienillä askelilla eteenpäin. Iloitaan hetkistä, jolloin olen ollut tovin ajattelematta tupakkaa, lasketaan savuttomia päiviä (kolmas!) ja tsempataan itseä.
Hyvä tyttö! Tapu tapu! Niin sitä pitää!
