Twix

Tapaan palkita itseni joka aamu siitä, että menen töihin. Koska minulla on liukuva työaika ja saan siksi mennä töihin silloin kuin haluan, olen luonut itselleni rutiinin nousta ylös kuudelta ja sitten kiittää itseäni tästä reippailusta joka-aamuisella Twix-patukalla.

Huvittavaahan asiassa on se, että en oikeastaan koskaan muuten syö Twixejä. Jos menen kauppaan ostamaan suklaata suklaannälkään, tapaan enemminkin ottaa itselleni jonkun vähemmän kuivan tapauksen. Silti aina hedelmähyllyt ohitettuani ja käytyäni hakemassa 4-packin Activiaa kylmähyllystä kaarran karkkikäytävälle, josta nappaan patukan mukaan. Eikä sekään riitä, että ottaisin aina Twixin, vaan jostain syystä otan aina minipatukan, jossa on vain yksi pötkylä mukana. Tarkoittanee, että aamuisin haluan olla yksin ja vain naputella. Tätä Twixiä ei jaeta!

No sitten kun olen ostanut patukkani ja kaikki herkulliset evääni jatkan matkaa noin 400 metriä töihin. Ihmiset kävelevät minua vastaan Espoon busseilta jotka pysähtyvät Ruoholahteen, ja minä olen jo ehtinyt syömään tämän suklaan. Ennen kuin olen tullut koko rakennuksesta ulos. En oikein tiedä, mihin tämä kumma oireeni oikeastaan viittaa. Ainona järkevänä selityksenä näen itseni huijaamisen aikaisin työpolulle tai sitten mieleni parantamisen hetkellisesti ennen kuin istun toimiston tuoliin.

Töissä alankin jo miettimään, mitäs sitä ostaisi lounaan päälle.

Käykö muille samalla tavalla, onko karkki useimmiten vain palkinto jostakin mitä on tullut tehtyä? Missä tilanteessa karkkia syödään?

// husky