Kovaa ja pehmeää pedagogiikkaa

Olen nyt ollut harjoittelupaikassani seitsemän päivää.

O Parque (Puisto) on yksityinen ja kaksikielinen kouluyhdistys. Kouluja on neljässä eri paikassa. Työskentelen Lissabonissa, mukavalla alueella melko pienessä yksikössä (vaan kaksi kerrosta ja seitsemän luokkaa muistaakseni). Jokaisessa 3-luokassa työskentelee kaksi opettajaa: englannin- sekä portugalinkielinen. Työskentelen joka arkipäivä yhdeksästä viiteen, luokissa 3 A, B ja C. Vitsi tulee tässä: 3-luokkalaiset ovat 3-vuotiaita! Mutta heitä kutsutaan oppilaiksi ja paikkaa kouluksi.

 

Nämä päivät olen viettänyt luokassa 3 A.

Siellä on 22 lasta ja kaksi opettajaa, ei muita. Sofia puhuu lapsille pelkästään englantia, Maria pelkästään portugalia. Lapset ovat erittäin omatoimisia. Täällä todellakin lapsi on osa päivää ja sen tekemisiä. Suomessa päivähoito muistutti välillä vanhustentaloa: lapsia passattiin eikä heidän tarvinnut itse tehdä asioita, joihin he olisivat hyvin pystyneet. Täällä ei, koska kaikki nähdään osana oppimisprosessia.  

Pedagogiikan lähtökohtia

Tässä pari esimerkkiä Puistosta:

  • Luokassa on joka päivä kolme apulaista.
  • Lapset merkkaavat itse läsnäolonsa aamupiirissä taulukkoon.
  • Lapset jakautuvat itse leikkimään nimilappujensa kanssa. Jokaiselle leikkipaikalle ja toimintapisteelle on oma taulukkonsa ja määrät kuinka monta lasta kuhunkin mahtuu leikkimään.
  • Apulaiset jakavat välipalahedelmät.
  • Apulaiset auttavat opettajia (tuo roskiksen, auttaa jakamaan vaatteita ja siivoamaan…)
  • Lapset hakevat itse ruoan. Jos he ottavat lisää ruokaa, he myös itse laittavat sen lautaselle. Astiat viedään luonnollisesti myös itse pois ja jokainen siivoaa oman paikkansa ruokailun päätteeksi!

Kotileikkiin mahtuu viisi lasta.

 Ohjatun toiminnan taso on huikea.

Kaikki on suunniteltua ja selvästi eri orientaatioita yhdistävää. Opettajat ovat kartalla siitä, mitä tapahtuu (minä en, kun en ymmärrä puoliakaan). Kaikki osallistuvat toimintaan eikä kapinointia ilmaannu. Lapsille ei selvästikään anneta valinnanvaraa tai illuusioita siitä, koska harvoinhan varaa valita oikeasti on. ”No is not an answer to me”, tokaisee Sofia useasti. Ja lapset tottelevat. Opettajat ovat erittäin tietoisia omasta paikastaan ja asemastaan. He tietävät auktoriteettiasemansa ja niin tietävät myös lapset. He eivät rupea pelleilemään tai yritä neuvotella. Lapset ovat aktiviteeteissa mukana ja kaikki suorittavat tehtävänsä kunnialla loppuun.

Askartelua värien, mutojen, sanojen ja vertailun maailmasta.

 

Riitojenselvittelyjä on myös vähemmän.

Portugalissa henkilökohtainen tila on olematon ja lapset ovat tottuneet jatkuvaan läheisyyteen. He hipelöivät vähän väliä toisiaan, silittävät toistensa hiuksia, koskevat toistensa vaatteisiin ja niin edelleen. Täällä ei siis ärsyynnytä pienimmästäkin hipaisusta. Toinen syy on lasten kyky selvittää riidat keskenään. He sopivat, pyytävät anteeksi ja halaavat omatoimisesti toisiaan. Aikuinen ei kiiruhda lapsen luo heti, jos tämä itkee. Tilanne ikään kuin katsastetaan: sattuiko jotain, vai onko huuto vain huomionhakua tai jotain sellaista, johon ei välttämättä tarvitse heti reagoida. Näin lapsille jää aika ja tila yrittää selvittää asiat keskenään. Jos tämä ei luonnistu, tulevat he opettajan luokse ja tilanne selvitetään yhdessä.

 

Aikuinen on kova ja pehmeä samaan aikaan.

Joka aamu ja iltapäivä (sekä aina vähän väliä) lapset tervehtivät opettajia halilla ja pusuilla. Opettajat kuuntelevat ja ovat läsnä. Samalla kuitenkin kuri on kova: huonoa käytöstä ei suvaita eikä toimenpiteitä pelätä. Jos käyttäydyt huonosti piirissä, siitä seuraa paikan vaihto. Jos et kuuntele ja tule vuorollasi hakemaan lisää hedelmää, jäät viimeiseksi ja saatat jäädä kokonaan ilman. Kaikki ruoka syödään ja vessaan mennään, kun sen aika on. Leikit siivotaan ja askartelut askarrellaan. Eikä siinä ole oikeastaan mitään sen kummempaa.

Muovailuvaha on hitti täälläkin

 

 

Kommentit (2)
  1. Erittäin mielenkiintoinen kirjoitus. Meillä suomalaisilla kasvattajilla olisi varmasti tästä paljon opittavaa. Tsemppiä harjoitteluusi!

    T. Anni

    1. Kiitos! Kyllä taitaa olla mallimaallakin parannettavan varaa… Sitä ei vain aina siellä lähellä kaikkea huomaa. Kiitos, vaikuttaa kyllä antoisalta kokemukselta jo näin alkutaipaleella.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *